Kelantan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kelantan
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Osavaltion sijainti
Osavaltion sijainti

Koordinaatit: 5°15′N, 102°00′E

Valtio Malesian lippu Malesia
Hallinto
 – Hallinnollinen keskus Kota Bharu
 – Suurin kaupunki Kota Bharu
 – Sulttaani Muhammad V
Pinta-ala 15 099 km²
Väkiluku (2010) 1 539 601
 – väestötiheys 97 as/km²
Kielet Malaiji

Kelantan (كلنتن jawiksi, กลันตัน thaiksi) on Malesian osavaltio Länsi-Malesian pohjoisosassa. Osavaltion pinta-ala on 15 099 neliökilometriä ja asukasluku noin 1,5 miljoonaa (vuonna 2010). Osavaltion alueesta suuri osa on koskematonta sademetsää. Osavaltion pääkaupunki on Kota Bharu.[1][2]

Kelantan sijaitsee Etelä-Kiinan meren rannalla ja sen naapuriosavaltiot ovat Terengganu, Pahang ja Perak. Pohjoisessa alue rajoittuu Thaimaan Narathiwatin provinssiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malakan sulttaanikunnan kukistuttua 1500-luvulla Kelantan ajautui nykyisin Thaimaata olevan Patanin sulttaanikunnan vaikutusvaltaan.[3] 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla Kelantan oli Siamin vasallivaltiona.[4][2] Vuonna 1909 alue siirrettiin siamilaisilta Britannian suojelukseen yhdessä Perlisin, Kedahin ja Terengganun kanssa. Siamin hallinnassa olleet alueet pysyivät liittoutumattomina malaijivaltioina Britannian valtakaudella.[4]

Toisen maailmansodan aikana Malaijan taistelu alkoi Kelantanista, kun japanilaisjoukot nousivat maihin lähellä pääkaupunki Kota Bharua joulukuussa 1941. Japanilaiset valloittivat muutamassa kuukaudessa koko Malaijan ja sodan aikana Kelantaniin palasi väliaikaisesti thaimaalaisten hallinto, kun Japani luovutti pohjoisten malaijivaltioiden hallintoa akselivaltohin kuuluneelle Thaimaalle.[4] Sodan jälkeen Kelantan itsenäistyi Britanniasta osana Malaijan federaatiota vuonna 1957.[4][3]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelantan on hyvin vahvasti islamilanen osavaltio ja osavaltiota hallitsee Malesian islamilainen puolue Parti Islam Se-Malaysia, (PAS). Kelantanin islamilainen osavaltiohallitus on aiheuttanut päänvaivaa Malesian liittovaltion hallinnolle.[4][2] Entinen pääministeri Mahathir arvosteli valtakaudellaan Malaijivaltioiden feodaalisuutta ja Malesian parlamentti ei anna liittovaltion apua Kelantanille, koska oikeusjärjestelmän ja viranomaisten puolueettomuutta ei voida taata.[4]

Kelantan on sulttaanin johtama osavaltio ja Kelantanin sulttaani toimii myös vuorollaan Malesian kuninkaana.[5]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kelantanin väestö on muiden Länsi-Malesian itärannikon osavaltioiden tapaan malaijienemmistöistä ja kiinalaisväestön osuus on merkittävästi pienempi kuin maan mantereisen osan itärannikon osavaltioissa. Väestöstä 93 % on malaijeja ja 5 % kiinalaisia.[6][7] Myös thait muodostavat pienen vähemmistön.[8]

Kelantanissa puhuttava malaijin kieli poikkeaa murteeltaan Kuala Lumpurissa puhuttavasta murteesta. Kelantanissa on runsaasti maaseutumaista aluetta, eikä alueella puhuttava murre ole saanut yhtä paljon vaikutteita kiinalais- ja intialaisväestöjen kielistä, kuin kansainvälistyneessä Kuala Lumpurissa puhuttava murre. Kelantanin osavaltiossa on myös edelleen vahva tunne itsenäisyydestä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malaysia: Federal States, Territories, Major Cities & Conurbations Citypopulation.de. Viitattu 27.1.2014.
  2. a b c Lehtipuu, Markus: Malesia, Singapore, Bali, s. 18-24. Keuruu: Otava, 2006. ISBN 952-9715-16-1.
  3. a b Kelantan history talkmalaysia.com. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Barwise, J.M; White, N.J.: Matkaopas historiaan, Kaakkois-Aasia. Suom. Toppi, Anne. Suomi: Oy UNIpress Ab, 2002. ISBN 951-579-212-6.
  5. Wissen Media Verlag GmbH Gütersloh/München: Maailmalla Aasia, s. 106-107. Saksa: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33474-41.
  6. The States of Malaysia go2travelmalaysia.com. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  7. Population and housing census statistics.gov.my. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)
  8. In Muslim-majority Kelantan, Buddhist monks find refuge themalaymailonline.com. Viitattu 5.10.2014. (englanniksi)