Kambodžan historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kambodžan historian varhaisimmat luotettavat tiedot asutuksesta ovat Hoabinhian-kaudelta noin 6 000 vuotta eaa. Ensimmäiset valtiolliset kokonaisuudet syntyivät alueella ajanlaskun alun jälkeisinä vuosisatoina (Funan ja Chenla). Kambodžalaisten eli khmerien kukoistus alkoi 800-luvulla, kun khmerien valtakunta syntyi. Khmerien valtakunta säilyi 1400-luvulle asti, ja sen jälkeen Kambodža joutui vuosisadoiksi vieraiden vallan alaisuuteen; ensin Thaimaan ja Vietnamin ja vuodesta 1863 Ranskan.

Kambodža itsenäistyi 1953. Itsenäistyminen ei kuitenkaan tuonut rauhaa, ja Norodom Sihanoukin itsevaltaisen hallituskauden aikana 1955-1970 maa oli sisäisesti erittäin hajanainen. Yhdysvaltain tukeman sotilasvallankaappauksen jälkeen 1970 Vietnamin sota laajeni Kambodžan alueelle ja jatkui vuoteen 1973 asti. Mitään muuta maailman valtiota ei ole pommitettu niin rajusti kuin Kambodžaa. Vietnamin sota loi hedelmällisen pohjan punakhmerien valtaannousulle. Punakhmerien valta Kambodžassa kesti 1975-1979. Pol Potin diktatuurin aikana kuoli arviolta 1,2–3 miljoonaa ihmistä. Punakhmerien valta päättyi Vietnamin hyökkäykseen joulukuussa 1978. Lopullinen rauha solmittiin kuitenkin vasta 1991. Vapaat vaalit järjestettiin 1993 ja Kambodžasta tuli perustuslaillinen monarkia. Sisäpoliittiset levottomuudet ovat kuitenkin jatkuneet. Oikeudenkäynnit punakhmerien johtajia vastaan alkoivat 2005 ja ensimmäiset tuomiot annettiin 2010.

Esi- ja varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisen tutkimuksen valossa tiedetään, että Kambodžan alueella on ollut metsästäjä-keräilijöitä Hoabinhian-kaudella noin 6 000 vuotta eaa. Aiemmasta asutuksesta ei ole varmoja todisteita. Kambodžan neoliittisesta ja pronssikaudesta tiedetään hyvin vähän, sillä arkeologisia kohteita on vähän, ja niitäkään ei ole tutkittu kovin paljoa.[1]

Kambodžan varhaishistoria sijoittuu noin vuosien 200 eaa. ja 500 aaj. välille. Tänä aikana alueella alkoi esiintyä kiinteää asutusta ja yhteiskuntarakenteiden muodostumista, jotka johtivat ensimmäisten valtakuntien syntyyn.[2]

Funan ja Chenla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Funanin kuningaskunta ja Chenla

Kambodžan ja samalla koko Kaakkois-Aasian ensimmäiset merkittävät korkeakulttuurit syntyivät ajanlaskun alussa. Vanhin tunnettu kuningaskunta on Funanin kuningaskunta, joka perustettiin ensimmäisellä vuosisadalla jaa. ja jonka valtakausi kesti 600-luvulle asti. Funan alkoi intialaistua 300-luvulla, ja sen kukoistuskautena pidetään 400-lukua. 500-luvulta alkaen valtakunta alkoi hajota sisäisiin ristiriitoihin ja sisällissotiin. 600-luvulla Funan ajautui Chenlan vasallivaltioksi. Chenla, khmerien ensimmäinen kuningaskunta, oli alun perin ollut Funanin vasallivaltio mutta itsenäistyi 500-luvulla. Funanin valloittamisen myötä intialaisvaikutteet siirtyivät Chenlaan. Chenlan valtakautta ei kestänyt kauan, sillä jo 600-luvun lopulla valtakunta jakaantui ensin kahtia ja 700-luvulla lukuisiin pieniin kuningaskuntiin. Chenlan kadottua khmerien kulttuuri alkoi kukoistaa alueella 800-luvulta 1200-luvulle.[3][4][5]

Angkor ja Khmer-valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Khmerien valtakunta
Khmer-armeija käymässä sotaan chameja vastaan, reliefi Bayonissa.
Kuningas Norodom I 1800-luvun loppupuolella.

Angkorin aikakausi oli kulttuurin ja politiikan kannalta Kambodžan kulta-aikaa. 800-luvulta 1400-luvulle kestäneen khmer-kuningaskunnan perusti Jayavarman II, ja pääkaupungiksi otettiin Angkor. Khmerit olivat omaksuneet uskonnollisia ja poliittisia ideoita ja instituutioita Intiasta ja perustivat keskitetysti hallitun kuningaskunnan, joka hallitsi Kaakkois-Aasiaa suuren osan olemassaoloajastaan. Angkorin valtakunnan kuninkaat pitivät itseään universaaleina kuninkaina ja onnistuivat rakentamaan suuren valtakunnan laajentamalla vaikutusvaltaansa ympäröiville alueille sotilaallisilla valloituksilla.[6] Valloitusten avulla saatiin suuri määrä työvoimaa, jolla kuninkaat rakennuttivat kanaaleja sekä suuria vesialtaita. Tämä puolestaan mahdollisti useiden riisisatojen kasvattamisen vuodessa ja lisäsi näin valtakunnan vaurautta. Työvoiman avulla kuninkaat rakennuttivat omaksi ja jumalien kunniaksi mahtavia uskonnollisia monumentteja.[7] Suurin näistä monumenteista on Suryavarman II:n rakennuttama Angkor Watin temppeli. Suryavarman II hallitsi noin vuodesta 1113 vuoteen 1150 saakka.[8]

Jayavarman VII:n valtakauden (1181–n. 1218) aikana kuningaskunta laajentui voimakkaasti. Toisin kuin edeltäjänsä, jotka olivat pitäneet yllä hindulaista jumalkuninkaan myyttiä, Jayavarman VII oli theravada-buddhalaisuuden suojelija.[8] Jayavarman VII aloitti rakennustyöt, jotka käsittävät Angkor Thomin kuninkaallisen kaupungin, jonka tunnetuin rakennus on Bayonin temppeli.[9]

Ayutthayan kuningaskunta valloitti Angkorin 1431. Khmerit saivat kuitenkin ajettua valloittajat pois, mutta siirsivät koko kaupungin ja sen miljoonaväestön nykyisen Phnom Penhin alueelle.[10]

Vasallivaltio ja siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Angkorin valloituksen jälkeen 1431 Kambodžasta muodostui puskurivaltio Thaimaan ja Vietnamin väliin. Thaimaa ja Vietnam sekaantuivat aktiivisesti maan politiikkaan ja nimittivät muun muassa Kambodžan kuninkaat, joista monet kruunattiin Bangkokissa. Ayutthayan tuho 1767 heikensi thaitten vaikutusta väliaikaisesti.[11] Thait toipuivat nopeasti, ja 1794 he ottivat haltuunsa Băt Dâmbângin ja Siĕm Réabin maakunnat.[12] Nimellisesti Kambodža oli edelleen itsenäinen, mutta käytännössä siitä oli tullut Thaimaan vasallivaltio. Thaimaalaiset yrittivät valloittaa Kambodžan 1831, mutta vietnamilaiset estivät sen ja valloittivat maan. Vietnamin 1835 aloittama Kambodžan vietnamilaistaminen johti 1841 avoimeen sotaan, jossa thaimaalaiset auttoivat Kambodžaa. Vuoden 1846 rauhansopimuksen mukaan Kambodža joutui kuitenkin virallisesti sekä Thaimaan että Vietnamin alaisuuteen.[11]

Ranska oli 1847 saanut haltuunsa Vietnamin kolme eteläisintä maakuntaa, joista käytetään nimitystä Kotšinkiina.[13] Ranska vaati 1863 Kambodžaa maksamaan veroa Kotšinkiinalle, ja sen onnistui suostutella Kambodža allekirjoittamaan protektoraattisopimus Ranskan kanssa. Seuraavana vuonna Kambodža solmi protektoraattisopimuksen myös Thaimaan kanssa. Se suututti ranskalaiset ja jo samana vuonna Ranska valloitti Kambodžan. Thaimaa luopui vaatimuksistaan Kambodžan suhteen 1867. 1887 Kambodža liitettiin Ranskan Indokiinaan.[14]

Kambodžan siirtomaapäällikkö oli résident supérieur, ja maakunnissa hallitsivat paikalliset kuvernöörit. Vuonna 1897 maan kuvernööri valitti esimiehilleen Pariisissa, että Kambodžan kuningas Norodom I ei enää ollut kykenevä hallitsemaan maata, ja sai oikeuden ottaa kuninkaan roolin verojen määräämisessä sekä kuninkaallisten virkamiesten ja seuraavan kuninkaan nimittämisessä. Norodomille ja hänen seuraajillensa jäi keulakuvan rooli, myös buddhalaisessa uskonnossa. Siirtomaa-aikana ranskalaiset saivat korkeimmat virat, ja alempiin virkoihin palkattiin mieluiten vietnamilaisia.[15]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain armeija Kambodžassa vuonna 1970.

Toisen maailmansodan aikana japanilaiset miehittivät Kambodžan 1941, ja 9. maaliskuuta 1945 Japani julisti Kambodžan itsenäiseksi. Kuningas Norodom Sihanouk vahvisti sen pari päivää myöhemmin. Samalla maan nimi muutettiin khmerinkielistä nimeä lähempänä olevaan muotoon Kamputsea.[16] Japanin antauduttua ranskalaiset palasivat ja peruuttivat itsenäisyysjulistuksen. He yrittivät myös palauttaa siirtomaavallan, mutta kuningas Sihanouk katsoi protektoraattisopimuksen päättyneen, koska Ranska ei ollut pystynyt suojelemaan Kambodžaa japanilaisilta. Ranska luopui vaatimuksistaan, ja Kambodžasta tuli autonominen valtio Ranskan Indokiinan liittovaltiossa.[17]

Ranskan ja Japanin vastaiset ryhmittymät muodostivat 1945 järjestön nimeltä Khmer Issarak (”Itsenäinen Khmer”), joka pääasiassa toimi Thaimaan hallitsemista Băt Dâmbângin ja Siĕm Réabin maakunnista käsin. Vuonna 1947 Kambodžasta tuli perustuslaillinen monarkia ja yleisen armahduksen jälkeen osa Khmer Issarakin jäsenistä siirtyi olemassa oleviin puolueisiin, mutta osa jatkoi taistelua Ranskan siirtomaaherruutta vastaan yhdessä Việt Minhin kanssa.[17]

Kuningas Sihanouk ja Ranska pääsivät 1949 sopimukseen, jonka mukaan Kambodža oli muodollisesti itsenäinen, mutta Ranska hallintaan jäivät edelleen armeija, poliisi, oikeuslaitos, valuutta ja ulkomaankauppa. Levottomuudet maassa alkoivat uudelleen 1951, jolloin myös buddhalaiset munkit toimivat aktiivisesti hallitusta vastaan. Kaikki osapuolet, muun muassa myös Yhdysvallat, yrittivät voittaa munkit puolelleen, koska munkkien avulla katsottiin pystyvän hallitsemaan koko maaseutuväestöä. Kuningas Sihanouk aloitti Kambodžan itsenäisyyskampanjan 1953 ja julisti Kambodžan itsenäiseksi kesällä 1953. Ranskan sotilaallinen tilanne Indokiinan sodassa oli sen verran huono, että se joutui tunnustamaan Kambodžan itsenäisyyden marraskuussa 1953. Sihanouk luki virallisen itsenäisyysjulistuksen 9. marraskuuta 1953. Kambodžan itsenäisyys vahvistettiin 1954 Geneven rauhankonferenssissa, joka päätti Indokiinan sodan. Kuningas Norodom Sihanouk luopui kruunusta isänsä hyväksi 1955 ja ryhtyi johtamaan maata pääministerinä. Vuosina 1955-1970 Sihanouk oli Kambodžan tosiasiallinen hallitsija joko pääministerinä tai valtion päämiehenä.[17]

Kambodžaa yksinvaltaisesti hallinnut Sihanouk pyrki sisäpolitiikassa murskaamaan monipuoluejärjestelmän, ja monet Sihanoukin vastustajat kuolivat hämäräperäisissä olosuhteissa. 1960-luvulla Sihanouk kertoi pyrkivänsä täydelliseen puolueettomuus- ja sitoutumattomuuspolitiikkaan. Suhteet Yhdysvaltoihin viilenivät varsinkin, sen jälkeen kun Sihanouk solmi Neuvostoliiton ja Kiinan kanssa kauppasopimukset. Yhdysvallat alkoi tukea Sihanoukia vastustavaa Khmer Serei (”Vapaa Khmer”) sissiliikettä, joka oli muodostettu Khmer Issarakin oikeistosiivestä. Sihanouk katkaisi kaikki suhteet Yhdysvaltoihin 1965, kun Yhdysvaltojen ilmasota Vietnamin sodassa laajeni Kambodžan alueelle. Oikeiston voitettua Yhdysvaltojen tuella vaalit vuonna 1966 hallitus ryhtyi puhdistamaan maata vasemmistolaisista. Vasemmistolaiset pakenivat maaseudulle ja aloittivat 1967–1968 useita kapinoita, jotka hallitus kuitenkin kukisti verisesti. Kapinalliset alkoivat järjestäytyä kommunistiseksi sissiliikkeeksi, jonka nimeksi tuli punaiset khmerit.[18]

Sisällissota ja Vietnamin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kambodžan sisällissota

Kenraali Lon Nol suoritti Yhdysvaltojen tuella sotilasvallankaappauksen keväällä 1970, kun Sihanouk oli ulkomailla. Uudeksi pääministeriksi kutsuttiin Son Ngoc Thanh, Khmer Serein johtaja. FNL:n sissit hyökkäilivät etelävietnamilaisten kimppuun Kambodžasta käsin, joten Yhdysvaltojen ilmavoimat jatkoivat Kambodžan pommitusta myös sotilasvallankaappauksen jälkeen. Richard Nixon oli luopunut suunnitelmista miehittää Kambodža ja ryhtyi avokätisesti tukemaan uutta sotilashallitusta. Pommitukset jatkuivat kuitenkin elokuuhun 1973 asti. Yhdysvallat pudotti Kambodžaan kaiken kaikkiaan 2 756 941 tonnia pommeja. Liittoutuneet käyttivät koko toisen maailmansodan aikana noin 2 miljoonaa tonnia pommeja, Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit mukaan luettuina. Aikaisemmin pommituksissa arvioitiin kuolleen 50 000-150 000 ihmistä. Arvio perustui kuitenkin tonnimäärään, joka oli vain viidesosa todellisesta määrästä.[19][18] Nykyään pommituksissa arvioidaan kuolleen noin 250 000 kambodžalaista.[20]

Vallankaappauksen jälkeen Sihanouk johti nimellisesti Kambodžan kansallista yhtenäisyysrintamaa (FUNK) ja Kambodžan kansallisen yhtenäisyyden kuninkaallista hallitusta (GRUNK) Pekingistä käsin. Kummankin vahvin ryhmittymä olivat kuitenkin punaiset khmerit. Lopulta punakhmerit hallitsivat käytännössä koko maaseutua.[21]

Kun Yhdysvallat lähti Vietnamista ja FNL Kambodžasta, punaiset khmerit jatkoivat taistelua ja syrjäyttivät Lon Nolin hallinnon. Kambodžan kommunistinen puolue valloitti Phnom Penhin 17. huhtikuuta 1975, ja Lon Nol pakeni Yhdysvaltoihin. Norodom Sihanouk palasi valtaan, mutta joutui pian radikaalien kommunistien syrjäyttämäksi. Jäljellä oleva hallitus hajotettiin nopeasti ja Sihanouk menetti virallisesti asemansa valtion päämiehenä. Kambodžasta tuli kommunistinen tasavalta ja Khieu Samphanista ensimmäinen presidentti.[22]

Punaiset khmerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Punaiset khmerit
Punakhmerien lippu.

Pol Pot nimitettiin Kambodžan pääministeriksi, ja hän aloitti koko maan läpäisevät sosialistiset uudistukset. Markkinatalous, yksityisomaisuus ja raha lakkautettiin, ja kansan tuli elää pienissä yhteisöissä.[23] Punaisten khmerien ideologia oli sekoitus radikaalia maolaisuutta ja pääosin Vietnamia vastaan suunnattua sovinismia. Heidän vihollisiaan olivat etenkin vanhan hallinnon aikana koulutettu sivistyneistö – opettajat, lääkärit ja insinöörit – joita tapettiin surutta. Kaiken yksilöllisyyden ja vapauden tukahduttanut Angkar-järjestelmä valvoi kambodžalaisia, joiden tuli tehdä samaa työtä, syödä samaa ruokaa ja käyttää samoja vaatteita. Kambodža palasi vuoteen nolla: perinteet, uskonto, teatteri, musiikki, sanomalehdet ja niin edelleen lakkautettiin ja kirjastot, sairaalat, koulut ja muut julkiset rakennukset hylättiin.[24]

Punaiset khmerit vastustivat kaupunkielämää, ja kaupunkiväestö määrättiin palaamaan välittömästi maaseudulle. Phnom Penhin väestö oli sodan aikana kasvanut moninkertaiseksi, mutta kaupungit tyhjennettiin muutamien päivien kuluessa. Punaiset khmerit käyttivät hyödykseen vanhaa, kaupunkilais- ja maalaisväestön välistä juopaa ja voimistivat sitä. Maaseutuväestö jaettiin kahteen kastiin, vanhoihin asukkaisiin ja uusiin kaupungeista häädettyihin ihmisiin, ja ryhmien välit saattoivat olla hyvin huonot. Kaupunkilaisväestö joutui sopeutumaan ankariin olosuhteisiin, joissa maalaiset olivat punaisten khmerien mukaan joutuneet aina elämään. Koska punaisten khmerien ideologian kulmakiviin kuului myös ”yltiöpäinen khmer-sovinismi”, vihan kohteeksi joutuivat myös vähemmistöt: chamit, vietnamilaiset ja kiinalaiset.[25]

Sisällissodan, Pol Potin ohjelmien ja Vietnamin miehityksen uhriluvusta kiistellään. Arviot Pol Potin ajan uhriluvuista vaihtelevat 1,2–3 miljoonan välillä. Suurin osa uhreista kuoli nälkään, sairauksiin tai pakkotyöhön. Teloituksissa kuoli kuitenkin ainakin satoja tuhansia, ehkä jopa miljoona henkeä. Joka tapauksessa Kambodžan kansanmurha oli yksi vuosisadan pahimmista inhimillisistä katastrofeista: erään arvion mukaan surmansa sai yli viidesosa maan väestöstä.[26][27][28][29]

Punakhmerien välit Vietnamiin alkoivat pian kiristyä. Vietnam ei voinut enää hyväksyä punakhmerien hyökkäyksiä Vietnamin puolelle ja uutisia vietnamilaisväestön vainosta: lopulta joulukuussa 1978 Vietnamin armeija hyökkäsi Kambodžaan ja sai Phnom Penhin nopeasti hallintaansa.[30] Punaiset khmerit ja Pol Pot pakenivat Thaimaan rajalle, ja Vietnam asetti valtaan hallituksen, joka koostui Pol Potin vainoja paenneista punakhmereistä. Maanpaossa ollut Sihanouk ryhtyi nyt yhteistyöhön punaisten khmerien kanssa ja toimi päämiehenä koalitiohallituksessa, jota tukivat Kiina ja länsivallat; Thaimaa vuorostaan tarjosi punakhmereille turvapaikan vastineeksi siitä, että Kiina veti tukensa maan kommunistiselta puolueelta.[31] Vastustaakseen kommunistien johtamaa Vietnamia Yhdysvallat avusti punakhmerejä miljoonilla dollareilla ja asetti vietnamilaisten tukeman Kamputsean kansantasavallan kauppasaartoon. Presidentti Jimmy Carterin hallinto esti kansantasavallan pääsyn Yhdistyneisiin kansakuntiin (YK), jossa Kambodžaa edusti 1990-luvun alkuun asti punakhmerien ja Sihanoukin monarkistien pakolaishallitus.[32]

Rauhanaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rauhansopimus eri osapuolten (Vietnamin, Kamputsean kansantasavallan hallituksen, punaisten khmerien sekä tasavaltalaisen KPNLF:n ja monarkistisen ANS:n) välillä syntyi parin vuoden neuvottelujen jälkeen 1991. Vietnamin joukot vetäytyivät ja sissiliikkeiden johtajat pääsivät palaamaan Kambodžaan. YK:n operaatio UNAMIC perustettiin auttamaan miinanraivauksessa ja tukemaan noin 370 000 pakolaisen paluuta Thaimaasta.[33]

Yhdistyneiden kansakuntien tukemat vuonna 1993 järjestetyt vaalit auttoivat palauttamaan järjestystä. Maa palautettiin monarkiaksi ja Norodom Sihanoukista tuli jälleen kuningas, nyt ilman poliittista valtaa. Hän jätti kruunun vuonna 2004 Norodom Sihamonille.[22]

Vuoden 1993 tasaisten vaalien jälkeen kanssapääministereiksi nimitettiin Kambodžan kansanpuolueen Hun Sen ja monarkistisen Funcinpec-puolueen prinssi Norodom Ranariddh, Norodom Sihanoukin vanhin poika. Hun Sen järjesti verisen vallankaappauksen 7. heinäkuuta 1997, joka syöksi Ranariddhin vallasta. Vuoden 1998 vaalien jälkeen Hun Sen jatkoi ainoana pääministerinä ja Norodom Ranariddh parlamentin puhemiehenä. Kambodžan kansanpuolue voitti myös vuoden 2003 vaalit mutta ei taaskaan saanut yksinkertaista enemmistöä.[22]

Vuonna 2006 Funinpec erotti prinssi Norodom Ranariddhin johdostaan. Maaliskuussa 2007 Norodom Ranariddh tuomittiin poissaolevana vankilaan varojen väärinkäytöstä.[22]

Punakhmerien johtajia tuomitsemaan perustettu tuomioistuin käynnistyi hitaasti vuodesta 2005 alkaen. Yksi liikkeen kärkihahmoista, Ta Mok kuoli vuonna 2006 ennen kuulustelujen alkua. Nuon Chea joutui oikeuden eteen 2007. Duch eli Kang Kek Ieu tuomittiin 35 vuodeksi vankilaan vuonna 2010.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brown, Ian: Cambodia: An Oxfam Country Profile. Oxfam, 2000. ISBN 0-85598-430-9.
  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena: Kaakkois-Aasia eilen ja tänään. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-084-1.
  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  • Ray, Nick: Lonely Planet Cambodia. Lonely Planet, 2005. ISBN 9781740595254. Google Books (viitattu 25.12.2010). (englanniksi)
  • Stark, Miriam T.: "Pre-Angkorian and Angkorian Cambodia" teoksessa Glover, Ian & Bellwood, Peter: Southeast Asia. From prehistory to history, s. 89-119. New York: Routledge Curzon Press, 2004. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 2.1.2011). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stark 2004, s. 91-96.
  2. Stark 2004, s. 96-97.
  3. Heikkilä-Horn 1991, s. 27–31.
  4. Chenla (Pre-Angkor Area) 550 AD - 8th Century www.cambodia-travel.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  5. Early Indianized Kingdom of Funan US Library of Congress. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  6. Bit, S: The Warrior Heritage, s. 5. Seanglim Bit, 1991.
  7. Thierry, S: Watching Cambodia, s. 63–64, 73–74. Kailash Editions, 1997.
  8. a b Angkorian Period – Cambodia: A Country Study 1987. Washington: GPO for the Library of Congress.
  9. Rooney, D: Angkor, s. 147–166. Airphoto International Ltd., 2002.
  10. Heikkilä-Horn 1991, s. 37–41.
  11. a b Heikkilä-Horn 1991, s. 131–132.
  12. History of Cambodia www.lonelyplanet.com. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  13. Heikkilä-Horn 1991, s. 157.
  14. Heikkilä-Horn 1991, s. 132–133.
  15. The French Colonial Period 1887-1953 – Cambodia: A Country Study 1987. Washington: GPO for the Library of Congress.
  16. Heikkilä-Horn 1991, s. 137–138.
  17. a b c Heikkilä-Horn 1991, s. 138-141.
  18. a b Heikkilä-Horn 1991, s. 141-146.
  19. Yale.edu Owen & Kiernan, Bombs over Cambodia, 2006
  20. Lonely Planet s.31
  21. Heikkilä-Horn 1991, s. 147-149.
  22. a b c d e Timeline Cambodia BBC News
  23. Punakhmerien hallinto oli avoimesti hirveä, Helsingin Sanomat 23.5.2009 s. C2
  24. Brown 2000, s. 25–26.
  25. Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 285–286.
  26. Revolutionary Terror – Cambodia: A Country Study 1987. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 26.12.2010.
  27. Cambodian genocide Program Yale. Viitattu 26.12.2010.
  28. Cambodia Remembers Victims of Khmer Rouge VOA. Viitattu 26.12.2010.
  29. Pol Pot's Chief Torturer On Trial In Cambodia Sky News. Viitattu 26.12.2010.
  30. Brown 2000, s. 26.
  31. Heikkilä-Horn & Miettinen 2000, s. 288–289.
  32. Back to Square one PBS Frontline News. Viitattu 26.12.2010.
  33. Background Note: Cambodia US Department of State. Viitattu 9.1.2011. (englanniksi)