Hong Taiji

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hong Taiji (Tiancong, Chongde)
清 佚名 《清太宗崇德皇帝朝服像》.jpg
Myöhemmän Jin-dynastian kaani
20. lokakuuta 162615. toukokuuta 1636
Edeltäjä Nurhaci
Seuraaja
Qing-dynastian keisari
15. toukokuuta 163621. syyskuuta 1643
Edeltäjä
Seuraaja Shunzhi
Tiedot
Syntynyt 28. marraskuuta 1598
Kuollut 21. syyskuuta 1643 (44 vuotta)[1]

Hong Taiji (28. marraskuuta 159221. syyskuuta 1643[1]; nimi trans­litte­roidaan usein kiinan kielen mukaisesti myös Huang Taiji[1]) oli mantšujen Qing-dynastian toinen keisari vuosina 1626–1643. Hänestä käytetään länsi­maisessa kirjalli­suudessa usein myös nimeä Abahai.[1] Hän lujitti isänsä Nurhacin perustamaa valtakuntaa ja valmisteli tuolloin Ming-dynastian hallitseman Kiinan valloitusta,[2] minkä kuitenkin vasta hänen seuraajansa saivat toteutetuksi. Vuonna 1625 hän myös myös muutti kansansa, džurtšenien nimen mantšuksi ja vuonna 1636 oman dynastian nimensä Myöhemmästä Jin-dynastiasta Qing-dynastiaksi. Qing-dynastia hallitsi myöhemmin Kiinaa vuosina 1644–1912.

Hong Taijia pidetään toisinaan Qing-dynastian ensimmäisenä, tavallisimmin kuitenkin toisena keisarina. Tämä johtuu siitä, että hänen isänsä Nurhaci ei elin­aikanaan omaksunut keisarin arvoa, joka hänelle kuitenkin myönnettiin hänen kuolemansa jälkeen.

Nimet ja arvonimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Hong Taiji johtuu mongolinkielisestä arvonimestä Khong Tayiji, joka merkitsee kruununprinssiä. Nimi muuntui mantšun kielessä muotoon Hung Taiji ja kiinassa muotoon Hóng Tàijí (洪太極) tai Huáng Táijí (皇太極).[3].

Länsimaissa Hong Taiji tunnetaan myös nimellä Abahai, jonka alku­perästä on useita selityksiä. Erään käsityksen mukaan se on virheellinen, sillä häntä ei koskaan mainittu tällä nimellä mantšulaisissa tai kiinalaisissa lähteissä. Sen on väitetty saaneen alkunsa venäläisen sinologi G. V. Gorskyn tekemästä virheestä, [4]. Alun perin nimi Abahai oli kuitenkin kuulunut eräälle Nurhacin jalka­vaimolle, josta tuli Dorgonin äiti. Toisten tietojen mukaan nimen taustalla olisi mongolin­kielinen nimi Abakai, joka oli hallitsijoiden nuoremmille pojille myönnetty kunnia­nimi. Abahai saattaa myös olla myös peräisin hänen mantšun­kielisestä aika­kausi­nimestään Abkai sure, kiinaksi Tiancong (天聰).

Hallitsijana Hong Taiji oli ensin Myöhemmän Jin-dynastian kaani, myöhemmin Qing-dynastian keisari hänen vaihdettuaan dynastian nimen. Hänen arvo­nimensä suurkaanina oli Bogd Khaan (mantšuksi Gosin Onco Hūwaliyasun Enduringge Han). Hänen hallitsija­nimensä oli ensin, vuosina 1627–1636 kiinaksi Tiāncōng (天聰) ja mantšuksi Abka-i sure (ᠠᠪᡴᠠᡳ ᠰᡠᡵᡝ),, mitkä merkitsevät taivaallista nokkeluutta. Vuodesta 1636 lähtien hallitsija­nimeä oli kiinaksi Chóngdé (崇德), mantšuksi Wesihun erdemungge (ᠸᡝᠰᡳᡥᡠᠨ ᡝᡵᡩᡝᠮᡠᠩᡤᡝ) ja mongoliksi Degede Erdemtú, mitkä merkitsevät jaloa hyvettä. Hänen temppelinimensä oli Tàizōng (太宗).


Kuolemansa jälkeen Hong Taiji sai aikojen kuluessa yhä pidempiä nimiä:

  • 1643: Yingtian-xingguo-hongde-zhangwu-kuanwen-rensheng-ruixiao Wen-keisari (應天興國弘德彰武寬溫仁聖睿孝文皇帝)
  • 1662: Yingtian-xingguo-hongde-zhangwu-kuanwen-rensheng-ruixiao-longdao-xiangong Wen-keisari (應天興國弘德彰武寬溫仁聖睿孝隆道顯功文皇帝)
    • Nimeen lisätyt sanat tarkoittavat: "menestyksellinen tie ja mahdin osoitus"
  • 1723: Yingtian-xingguo-hongde-zhangwu-kuanwen-rensheng-ruixiao-jingming-longdao-xiangong Wen-keisari (應天興國弘德彰武寬溫仁聖睿孝敬敏隆道顯功文皇帝)
    • "Nimeen lisätyt sanat tarkoittavat: "kunnioitettu ja ahkera"
  • 1735: Yingtian-xingguo-hongde-zhangwu-kuanwen-rensheng-ruixiao-jingming-zhaoding-longdao-xiangong Wen-keisari (應天興國弘德彰武寬溫仁聖睿孝敬敏昭定隆道顯功文皇帝)
    • Nimeen lisätyt sanat tarkoittavat: "maineikas vakaus".

Vallan vakiinnutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hong Taiji oli Nurhacin kahdeksas poika[2] ja seurasi isäänsä Myöhemmän Jin-dynastian toisena hallitsijana vuonna 1626. On väitetty, että hän taivutteli prinssi Dorgonin äidin, rouva Abahain, tekemään itse­murhan, jotta Dorgon ei pääsisi valta­istuimelle, joskin toiset ovat aina pitäneet tällaista väitettä pelkkänä juoruna. Tällaista on kuitenkin epäilty, koska Nurhacin kuoleman aikoihin hallitsija­suvussa oli neljä beilen arvoista jäsentä, joista Hong Taiji oli arvossa alimpana, vaikka olikin heistä etevin. Nurhacin valta­kauden lopulla Hong Taijin johdossa olivat olleet kaksi Valkoista lippu­kuntaa, mutta rouva Abahain kuoltua hän vaihtoi ne Dorgonin ja Dodon johtamiin kahteen Keltaiseen lippukuntaan. Lopulta Hong Taiji johti kahta vahvinta ja korkea­luokkaisinta lippu­kuntaa ja sai kaikkein suurimman vaikutus­vallan. Tämä asema soi hänelle vähitellen mahdollisuuden päästä eroon kilpaili­joidensa vaikutus­vallasta. Myöhemmin hänen johtoonsa siirtyi hänen veljeltään Manggūltailta myös Täys­sininen lippu­kunta, joka oli kolmanneksi vahvin. Nämä kolme lippu­kuntaa olivat Qing-dynastian alku­aikoina virallisestikin kolme korkeinta lippu­kuntaa.

Valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtakaudellaan Hong Taiji otti palvelukseensa Han-kiinalaisia virkamiehiä.[5] Nurhacin aikana Han-kiinalaisia oli pahoin syrjitty, koska Nurhaci halveksi heitä. Sitä vastoin Hong Taiji otti heitä mukaan hallitukseensa. Hän nimittäin ymmärsi, että jos hän saisi Kiinan valloitetuksi, Han-kiinalaiset olisivat joka tapauksessa enemmistönä ja mantšut vähemmistönä, minkä vuoksi Kiinan hallitseminen edellyttäisi, että mantšut ja kiinalaiset eläisivät yhdessä; muussa tapauksessa Qing-dynastiaa odottaisi sama kohtalo, joka oli tullut mongolien Yuan-dynastian osaksi.

Valtakunnan laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hong Taijin valtakunta sijaitsi alkujaan alueella, joka tuli myhemmin tunnetuksi nimellä Mantšuria, mutta hän laajensi sitä Mongoliaan ja hyökkäsi myös Koreaan ja Kiinaan. Hänen henkilökohtaisia sotilaallisia kykyjä arvostettiin suuresti, ja hän kehitti tehokkaasti sotilaallista ja samalla siviili­hallinnollista järjestelmäänsä, joka tunnetaan Kahdeksana lippu­kuntana. Järjestelmä soveltui hyvin siihen, että valta­kunnassa asui muidenkin kansojen jäseniä, lähinnä kiinalaisia ja mongoleja, jotka joutuivat mantšujen alaisuuteen joko neuvoteltujen sopimusten perusteella tai hävittyään taistelun.

Hong Taiji hyökkäsi Joseon-dynastian hallitsemaan Koreaan kaksi kertaa, ensin vuonna 1627 ja uudestaan vuonna 1636.[2] Jälkimmäisellä kerralla aiheena oli oli se, ettei Joseon-dynastia hyväksynyt Hong Taijin julis­tautu­mista keisariksi. Kun Korea vuonna 1637 antautui, Hong Taiji onnistui saamaan dynastian katkaisemaan välinsä Kiinan Ming-dynastiaan ja alisti maan Qing-valtakunnan protekto­raatiksi. Samoihin aikoihin Hong Taiji valloitti Sisä-Mongolian kolmessa sodassa, joissa kaikissa hän saavutti voiton. Vuonna 1640 hän sai päätökseen evenkien alueen valloituksen ja vangitsi heidän johtajansa Bombogorin.

Hong Taiji myös vahvisti valta­kuntansa aseistusta. Vaikka Ming-dynastian armeijalla oli tykkejä enemmän, Hong Taijin tykit olivat samaa laatua ja yhtä voimakkaita, ja hänellä oli Aasian vahvin ratsuväki.

Aluksi Hong Taiji pyrki pääsemään sopimukseen Ming-dynastian kanssa. Jos Ming-dynastia myöntyisi tukemaan Qing-dynastiaa rahallisesti, Qing pidättäytyisi hyökkäämästä rajaa vastaan ja suostuisi sitä paitsi asemaan Kiinaa astetta alempiarvoisempana valta­kuntana. Kun kuitenkin kaikkia Ming-hovin virka­miehiä muistutettiin Song-dynastian aikaisesta Jin-valta­kunnasta, hovi kieltäytyi tällaisesta sopimuksesta ehdottomasti. Tämän vuoksi Hong Taiji päätti ryhtyä sotatoimiin Mingiä vastaan.

Jinistä Qingiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1635 Hong Taiji muutti kansansa nimen džurtšeneista (Jušen) mantšuksi (Manju).[5] Sanan Manju alku­peräistä merkitystä ei tiedetä, ja sen vuoksi nimen­muutoksenkin aihe on epäselvä. Siitä, miksi tämä nimi otettiin käyttöön, on esitetty monia teorioita. Nimi muistuttaa mantšun kielen rohkeaa tarkoittavaa sanaa, mutta aiheena nimen valintaan on saattanut olla myös viisauden bodhisattva Manjusri, jonka inkarnaatioksi Nurhaci oli väittänyt itseään.

Dynastian nimi Myöhempi Jin oli suora viittaus Pohjois-Kiinassa 1115–1234 hallinneeseen, džurtšenien perustamaan Jin-dynastiaan. Näin ollen nimi viittasi liiankin selvästi džurtšeneihin ja olisi saattanut herättää kiinalaisissa viha­mielisyyttä, sillä heidän käsityksensä Jinin kanssa kilpailleet Song-dynastian keisarit olivat siihen aikaan olleet Kiinan laillisia hallitsijoita. Hong Taiji kuitenkin tavoitteli varsinaisen Kiinan valloittamista ja Ming-dynastian syrjäyttämistä[5], mutta siihen ei tarvittu ainoastaan suurta sotilaallista voimaa vaan myös tehokasta hallintoa. Siinä hänellä oli selvänä esi­kuvana Ming-dynastian hallinto, ja hän saikin palkatuksi valtakuntaansa Ming-taustaisia virkamiehiä. Mikäli nimi Myöhempi Jin ja sen kiinalaisissa herättämät mielle­yhtymät olivat esteenä hänen tavoitteilleen, nimi oli vaihdettava. Mitkä muut seikat asiaan vaikuttivatkin, Hong Taiji julisti vuonna 1636 Qing-dynastian perustetuksi.[5] Ei ole selvää, miksi juuri tämä nimi valittiin, mutta asiaan saattoi vaikuttaa nimien ääntämys, sillä mantšun kielellä Jin ja Qing äännetään samoin, tai se saattoi viitata kiinalaiseen teoriaan viidestä alku­aineesta: Kiinaa tuolloin hallinneen dynastian nimi Ming viittasi tuleen ja Qing (清) veteen, sillä samoin kuin vettä tarkoitta­vassa, myös Qingiä tarkoittavassa kiinalaisessa kirjoitus­merkissä on kolme piirtoa vasemmassa laidassa. Mahdollisesti nimenmuutokseen vaikutti myös Hong Taijin ja hänen veljiensä välinen kiista valtaistuimesta.

Lippukuntien johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen keisariksi tuloaan Hong Taiji johti kahta Valkoista lippu­kuntaa. Nurhacin kuoltua Hong Taiji välittömästi vaihtoi kaksi Valkoista lippu­kuntaansa Nurhacin kahteen Keltaiseen lippukuntaan, joiden olisi pitänyt siirtyiä Dorgonin ja hänen veljiensä johdettavaksi. Keisarina hän itse johti kahdeksasta lippu­kunnasta kolmea, joita sanoittiin Korkeimmiksi kolmeksi lippu­kunnaksi tai Valio­lippu­kunniksi ja jotka olivat Täys­keltainen, Reunustettu keltainen ja Täyssininen lippu­kunta. Myöhemmin Dorgonin aikana Täys­valkoinen lippu­kunta syrjäytti Täys­sininsen kolmantena Valio­lippu­kuntana. Valta­kautensa lopulla Hon Taiji luovutti molempien Keltaisten lippukuntien johdon vanhimmalle pojalleen Daisanille. Daisan, Nurhacin toinen poika, ja hänen poikansa johtivat kahta Punaista lippukuntaa, Dorgon ja hänen kaksi veljeään kahta Valkoista lippukuntaa ja Šurhacin poika Jirgalang Reunustettua sinistä lippukuntaa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hong Taiji kuoli 21. syyskuuta 1643[1], vain muutamaa kuukautta ennen kuin hänen armeijansa valloitti Pekingin. Näin ollen hän ei ehtinyt nähdä tavoitteensa Ming-dynastian syrjäyt­tämi­sestä toteutuvan, mutta hänen pojastaan, Shunzhista tuli ensimmäinen Kiinaa hallinnut Qing-dynastian keisari. Johtui pitkälti Hong Taijin kauko­näköisyydestä ja hänen harjoittamastaan politiikasta, että Qing-valtakunta pystyi, paitsi valloittamaan Kiinaan, myös aikaan­saamaan kyvykkään hallinnon.

Hong Taiji haudattiin Zhaolingiin, pohjois-Shenyangiin rakennettuun mausoleumiin.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehokkaan johtamisensa ja lahjakkuutensa tehokkaan käytön vuoksi Hong Taijilla on hallitsijana yleisesti tunnustettu olevan vastaavat kyvyt kuin Kiinan parhailla keisareilla kuten Yonglella ja Tang Taizongilla. Historioitsija ja kirjailija Jin Yongin mukaan Hong taijilla oli vastaavat laajat ja viisaat näkemykset kuin Qin Shi Huangtilla, Han-keisareilla Gaozulla ja [[Guangwu]lla, Tang-keisari Taizongilla, Song-keisari Taizulla, Kublai-kaanilla, Ming-dynastian perustajalla Hongwulla sekä Yonglella. Poliittisissa kyvyissä hänelle vetivät vertoja vain Tšingis-kaani, Tang-keisari Taizong ja Han-keisari Guanwu. Tälläkin perusteella jotkut histori­oitsijat ovat pitäneet Hong Taijia Qing-dynastian ensimmäisenä todellisena keisarina. On myös arveltu, että häntä on suurena keisarina yleisesti ali­arvioitu sen vuoksi, koska hän oli mantšu.


Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhemmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Isä: Nurhaci (1559–1626), Aisin Gioro-klaanista, džurtšen-heimojen yhdistäjä ja Myöhemmän Jin-dynastian perustaja
  • Äiti: Monggo Jer-Jer, keisarinna Xiaocigao (1575–1603)

Puolisot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1636 Hong Taiji muutti vaimojensa arvonimet. Siihen saakka heistä kaikista oli käytetty nimitystä fujin(福晉).[6] Tästä lähtien oli oleva yksi keisarinna (huanghou 皇后) ja seitsemän arvo­luokkaa muille keisarin puolisoille: Keisarillinen jalo­sukuinen puoliso (huangguifei 皇貴妃), Jalo­sukuinen puoliso (guifei 貴妃), Puoliso (fei 妃), Jalkavaimo (bin 嬪), Arvoisa rouva (guiren 貴人), Palatsinainen (changzai 常在) ja Vastaaja (daying 答應).[6] Kuitenkin kymmenen Hong Taijin viidestä­toista puolisosta tunnetaan paremmin niillä arvo­nimillä, joita hänen isänsä oli oman haareminsa naisille myöntänyt: yksi oli "ensimmäinen puoliso" (yuanfei 元妃), yksi "seuraaja­puoliso" (jifei 繼妃), kaksi "sivu­huone­puolisoa" (cefei 側妃), ja kuusi "tavallista puolisoa" (shufei 庶妃)[6] Hong Taijin viisi päävaimoa olivat kaikki syntyisin Khortšin-mongolien Borjigin-klaanista, sillä khortšinit olivat mantšujen ensimmäisiä liittolaisia mongolien joukossa.[7] Kaksi heistä, Bumbutai ja Harjol, olivat sisaruksia, ja molemmat keisarinna Jeren veljentyttäriä.[8]

Bumbutai, Hong Taijin yhdeksännen pojan Fulinin eli keisari Shunzin äiti. Maalattu vuosien 1636 ja 1643 välillä, jolloin hänen arvonimensä oli "puoliso Zhuan Yongfun palatsissa". Paremmin hänet tunnetaan kuoleman­jälkeisellä arvo­nimellään Leski­keisarinna Xiaozhuang.
  • Jere, Jerjer (哲哲; 1600–1649), Manggusin (莽古思) tytär, Khortšin-mongolien Borjigin-klaanista. Saapui palatsiin 1614, nimitettiin keisarinnaksi 1636 ja leskikeisarinnaksi Hong Taijin kuoltua 1643, tunnetaan paremmin kuoleman­jälkeisellä nimellä Keisarinna Xiaoduanwen. Synnytti Hong Taijin 2., 3., ja 8. tyttären.[9]
  • Bumbutai (布木布泰; 1613–1688), Jeren veljentytär, Jaisangin tytär, Kortšin-mongolien Borjigin-klaanista. Tuli leski­keisarinnaksi vuonna 1643.
  • Harjol (海蘭珠; k. 1641), Jaisangin tytär ja Bumbutain vanehmpi sisar.[10]
  • Namuzhong (娜木鍾; k. 1674), myös Khortšin-montoli Borjigit-klaanista; nimitettiin Linzhin palatsin jalo­sukuiseksi puolisoksi (麟趾宮貴妃) vuonna 1636; oli aikaisemmmin ollut viimeisen borjigin-kaanin, Ligdan-kaanin (林舟汗) päävaimo arvo­nimellä Khagan, ja sai pitää arvonimensä SUuri puoliso Nangnang (囊囊大福晋). Ligdan-kaanin kuoltua hänen seuraajansa Ejei-kaani antautui džurtšen-sota­joukoille. Namuzhong avoitui Hong Taijin kanssa Chaharin antautumisen jälkeen ja sai kuolemansa jälkeen arvonimen Suuri jalo­sukuinen puoliso Yijing (懿靖大貴妃). Synnytti yhden pojan (Bombogor) sekä Hong Taijin 11. tyttären. Namuzhong oli myös syntynyt Ligdan-kaanille pojan, Abutain, jonka Hong Taiji epä­virallisesti adoptoi ja nimitti Qing-dynastian ensimmäisen arvo­luokan prinssiksi.[10]
  • Batemazhao (巴特瑪璪; k. 1667), myös mongoli Borjigit-klaanista. Oli ollut Ligdan-kaanin sivuvaimo ja avioitui Hong Taiji kanssa samaan aikaan kuin Namuzhong. Sai vuonna 1636 arvonimen Yangingin palatsin hyveellinen puoliso (懿靖大貴妃) ja tunnetaan kuolemansa jälkeen nimellä puoliso Kanghui (康惠淑妃). Ei synnyttänyt lasta.[10]
  • Ensimmäinen puoliso, Hong Taijin ensimmäinen vaimo, prinssi Eidun tytär Niohuru-klaanista, synnytti yhden pojan, Lobohoin.[10]
  • "Seuraajapuoliso" Ula Nara-klaanista, synnytti kaksi poikaa (prinssit Hooge ja Loge), sekä Hong Taijin ensimmäisen tyttären.[11]
  • "sivuhuonepuoliso" Yehe Nara -klaanista (葉赫那拉), synnytti yhden pojan (Šose).[12]
  • "sivuhuonepuoliso Zaru-Borjigit (扎魯特博爾濟吉特), synnytti Hong Taijin 6. ja 9. tyttären.[13]
  • "tavallinen puoliso" Nara (納喇), synnytti yhden pojan (Gose) sekä Hong Taijin 10. ja 13. tyttären[14]
  • "tavallinen puoliso" Hilei (奇壘), synnytti Hong Taijin 14. tyttären.[15]
  • "tavallinen puoliso" Yanja (顏扎), synnytti yhden pojan (Yebušu).[12]
  • "tavallinen puoliso" Irgen Gioro (伊爾根覺羅), synnytti yhden pojan (Cangšu).[12]
  • syntyperältään tuntematon puoliso, joka synnytti yhden pojan (Tose).[12]
  • syntyperältään tuntematon puoliso, joka synnytti Hong Taijin 12. tyttären.[16]

Pojat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hong Taijin yhdeksännen pojan, Fulinin eli keisari Shunzhin muotokuva.
  1. Hooge 豪格 (1609–1648). Äiti: seuraajapuoliso Ula Nara-klaanista.[17]
  2. Loge 洛格 (1611–1621). Äiti: seuraajapuoliso Ula Nara-klaanista.[17]
  3. Lobohoi 洛博會 (1611–1617). Äiti: Ensimmäinen puoliso Nouhuri-klaanista.[10]
  4. Yebušu 葉布舒 (1627–1690). Äiti: Yanja.[12]
  5. Šose 碩塞 (1628–1655). Äiti: sivuhuoneen puoliso Yehe Nara-klaanista.[12]
  6. Gose 高塞 (1637–1670). Äiti: Nara.[12]
  7. Cangšu 常舒 (1637–1699). Äiti: Irgen Gioro.[12]
  8. nuorena kuollut, nimetön kahdeksas poika (1637–1638). Äiti: Harjol.[10]
  9. Fulin, myöhemmin keisari Shunzhi 福臨 (1638–1661). Äiti: Bumbutai, Fulinin syntyessä keisarin puoliso Zhuang Bumbutain palatsissa, myöhemmin leskikeisarinna Ziaozhuang.
  10. Toose 韜塞 (1639–1695). Äiti: Hong Taijin synty­perältään tuntematon puoliso.[12]
  11. Bombogor 博穆博果爾 (1642–1656). Äiti: Namuzhong, joka Bombogorin syntyessä oli keisarin jalo­sukuinen puoliso Linzhin palatsissa.[10]

Tyttäret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen sijaan että Nurhacin tyttäristä oli käytetty nimitystä gege ("nuori rouva", vuonna 1636 Hong Taiji määräsi, että keisarin tyttäriä oli tästedes nimitettävä "valtion prinsessoiksi" (mantšuksi gurun gungju, kiin. 固倫公主.[18] Nimitys oli harvoja poikkeuksia lukuun­ottamatta käytössä dynastian loppuun saakka.[18]

  1. Valtion prinsessa Aukhan (敖漢)(1621–1654). Puoliso vuodesta 1633: Bandi mongolien Borjigit-klaanista[19]
  2. Valtion prinsessa Wenzhuang (靖端長公主), henkilö­kohtaiselta nimeltään (馬喀塔) (1625–1663). Puoliso vuodesta 1635: Chaktar-mongoli Eje (k. 1661). Ejen kuoleman jälkeen Makata avoitui tämän veljen Abunain kanssa.[20]
  3. Valtion prinsessa Jingduan (靖端長公主) (1628–1686). Puoliso vuodesta 1639: Jitate, mongolien Borjigit-klaanista.[20]
  4. Valtion prinsessa Yongmu (雍穆長公主), henkilö­kohtaiselta nimeltään Yatu (雅圖) (1629–1678). Puoliso vuodesta 1641: Birtakhar, Yongmun serkku.[21]
  5. Valtion prinsessa Shuhui (淑慧長公主), henkilö­kohtaiselta nimeltään Atu (阿圖) (1632–1700).[22]
  6. Valtion prinsessa (1633–1649).[22]
  7. Valtion prinsessa Shuzhe (淑哲長公主) (1633–1648).[22]
  8. Valtion prinsessa Yong'an (永安長公主) (1634–1692).[23]
  9. Yhdeksäs tytär (1635–1652).[24]
  10. Kymmenes tytär (1635–1661).[24]
  11. Valtion prinsessa Duanshun (端順長公主) (1636–1650).[24]
  12. Kahdestoista tytär (1637–1678)[25]
  13. Kolmastoista tytär (1638–1657).[25]
  14. Toisen arvoluokan prinsessa Kechun (和碩恪純長公主) (1642–1704/5).[26]

Syntyi Chongen 6. vuoden 12. kuukautena, toisin sanoen 1.–29.1.1642 välisenä aikana, kuoli Kangxin 43. vuoden 12. kuukautena, toisin sanoen 27.12.1704–24.1.2705 välisenä aikana. Äiti: Hilei, puoliso vuodesta 1653 lähtien Wu Sanguin poika Wi Yingdong.[27]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Hong Taiji

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rubie S. Watson, Patrcia Bucley Ebrey: Marriage and Inequality in Chinese Society, s. 170-233. University of California Press, 1991. ISBN 057-638-188-6.
  • Evelyn S. Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions. University of California Press, 1998. ISBN 0-520-22837-5.
  • Wan Yi, Wang Shuqing, Lu Yanzhen: Daily life in the Forbidden City, ISBN 0-670-81164-5
  • Qingin keisarillinen sukuluettelo (清皇室四譜)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Nurhachi Encyclopaedia Britannica. Viitattu 25.3.2014.
  2. a b c Johan K. Fairbank, Edwin O. Reischauer: ”Traditional China at Its Height under the Ch'In”, China, Tradition & Transformation, s. 215. Allen & Unwin, 1989. ISBN 0-04-374006-5.
  3. Manchu patronage & Tibetan Buddhism during the first half of the Ch'ing Dynasty. J. Tibet. Soc., 1984, nro 4.
  4. Central Asiatic Journal, osa 28, 1984, nro 28.
  5. a b c d Michael Dillon: ”Abahai”, Dictionary: A Cultural and Historical Dictionary, s. 2. Curzon, 1998. ISBN 0-7007-0439-6.
  6. a b c Evelyn S. Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions, s. 132. University of California Press, 1998. ISBN 0-520-22837-5.
  7. Rubie S. Watson, Patrcia Bucley Ebrey: Marriage and Inequality in Chinese Society, s. 176 ja 191. University of California Press, 1991. ISBN 057-638-188-6.
  8. Rubie S. Watson, Patrcia Bucley Ebrey: Marriage and Inequality in Chinese Society, s. 132, 174, 191. University of California Press, 1991. ISBN 057-638-188-6.
  9. Qingshi gao ("Draft History of Qing"), 166. luku ("Tables of princesses" 公主表), s. 5270 ja 5273; 214. luku ("Biographies of consorts" 后妃傳), s. 8901
  10. a b c d e f g Qingshi gao, 214. luku, s. 8904.
  11. Qingshi gao, 166. luku, s. 5268; 21. luku, s. 8904-8905
  12. a b c d e f g h i Qingshi gao, 214. luku, s. 8905
  13. Qingshi gao, 166. luku, s. 5272, 5274; 214. luku, s. 8905.
  14. Qingshi gao, 166 ja 214. luku, s. 5274-5275, 8905.
  15. Qingshi gao, 166. luku, s. 5276 , 214. luku, s. 8905 (rank).
  16. Qingshi gao, 166 ja 214. luku, s. 5275, 8905
  17. a b Qingshi gao, 214- luku, s. 8904–8905.
  18. a b Evelyn S. Rawski: The Last Emperors: A Social History of Qing Imperial Institutions, s. 145. University of California Press, 1998. ISBN 0-520-22837-5.
  19. Qingshi gao ("Draft History of Qing"), 166- luku ("Tables of princesses" 公主表), s. 5269.
  20. a b Qingshi gao, 166. luku, s. 5270.
  21. Qingshi gao, 166. luku, s. 5271.
  22. a b c Qingshi gao, 166. luku, s. 5272.
  23. Qingshi gao, 166. luku, s. 5273.
  24. a b c Qingshi gao, 166. luku, s. 5274.
  25. a b Qingshi gao, 166. luku, s. 5275.
  26. Qingshi gao, 166. luku, s. 5276.
  27. Qingshi gao, 166. luku, s. 5276.