Sodankäynti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sodankäynti on Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon.

Sodankäyntiä säätelee humanitaarinen oikeus (myös nimitys kansainvälinen sotaoikeus).[1] Sotatoimet voidaan jakaa laillisiin ja laittomiin menetelmiin lähtökohtaisesti siten, että lailliset sotatoimet rajoittuvat ainoastaan sotilaskohteisiin ilman tarpeetonta ihmisten, eläinten tai ympäristön vahingoittamista. Esimerkiksi sotajuoni, sotilaskohdeiden naamiointi ja harhauttavien tietojen antaminen viholliselle ovat sallittuja sodankäynnin toimia, mutta petollisuus (salakavaluus) on laitonta. Petollisuutta voi kuvata esimerkiksi vihollisen toimintaa, joka tähtää valheellisesti vastapuolen luottamaan humanitaarisen oikeuden suojaan.

Taistelumenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sota ei ole pelkkää tappamista ja tuhoamista; kansainvälinen oikeus ei tunne totaalisen sodan käsitettä. Vastapuolen taivuttamisen omaan tahtoon voi tehdä monella tavalla: fyysisellä sodalla, diplomatialla, tiedolla, tahdolla, rahalla, taloudella, politiikalla, asetelmilla, psykologisilla tai tieto-operaatioilla, sekä edellisten erilaisilla yhdistelmillä. Modernin informaatiosodankäynnin keskellä tutuiksi ovat tulleet muun muassa tietoliikenneyhteyksien tuhoaminen tai hallinta.

Sodankäyntiin oikeutettuja taistelumenetelmiä on pyritty rajoittamaan lakien avulla jo tuhansia vuosia. Esimerkkinä Intiassa Manun lait -nimellä tunnettu hindulaisuuden lakiteksti on kieltänyt sotilasta esimerkiksi käyttämästä petollisia aseita tai hyökkäämästä armoa rukoilevaa, istuvaa, surun vallassa olevaa vastaan.[2].

Sodankäynnin teoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan sodankäynti on kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon.

Nykyaikaisessa informaatiosodassa ovat jälleen korostuneet aineettoman vallankäytön ja ei-aseellisen väkivallan klassiset merkitykset. Tässä läntinen käsitys, jota Clausewitz edustaa, ja itäinen käsitys, jota esimerkiksi Sunzi edustaa, sodasta eroavat selvästi toisistaan. Sunzin mukaan sodankäynnin huippu on vastustajan voittaminen ilman taistelua. Clausewitzille vastustajan asevoimien lyöminen, ratkaisutaistelu, on sodankäynnin toiminnallista ydintä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sodan Lait : käsikirja, Rosén, Parkkari, s. 3
  2. Intialaista Viisautta, Toimittanut Savio, Juho, Wsoy 1961, 2. painos, Poimintoja Manun laeista, s. 60

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.