Ilmasodankäynti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
B-2 pommikone pudottamassa pommeja

Ilmasodankäynti on ilmatilassa käytävää sodankäyntiä. Ilmasotaa käy armeijan ilmavoimat. Ilmasodan tavoitteena on yleensä ilmaherruuden saavuttaminen tai yritys estää sen saavuttaminen viholliselta. Rynnäkkö- tai pommikoneilla tuetaan omien maa- ja merivoimien toimintaa.

Ilmasodankäynti jakaantuu yleensä kolmeen osioon:

  • Hävittäjätoimintaan, jonka tarkoituksena on hallita ilmatilaa.
  • Pommittamiseen, jonka tarkoitus on tuhota vihollisen maalla tai vedessä olevaa kalustoa.
  • Tiedustelu, jonka tarkoitus on tiedustella omien ja vihollisjoukkojen sijainteja.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen ensimmäistä maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmasodankäynti alkoi 1700-luvun lopulla kun kuumailmapalloja alettiin käyttää tähystykseen. Ilmalaiva keksittiin vuonna 1852. Ferdinand von Zeppelinin jäykkä ilmalaiva lensi ensi kerran vuonna 1900 ja Wrightin veljesten lentokone lensi vuonna 1903. Molempien mahdollisuudet sodankäynnissä havaittiin heti. Ilmalaivan merkitys jäi kuitenkin kaksikosta vähäisemmäksi ja ne vedettiin palveluksesta vuonna 1916.[1] Lentokoneiden kehitykseen panostettiin Wrightin veljesten ensimmäisen moottoroidun lentokoneen jälkeen.[2]

Ensimmäisen kerran lentokonetta käytettiin sotatoimissa 1. helmikuuta 1911 Meksikon vallankumouksessa. Italian–Turkin sodassa italialaiset käyttivät lentokoneita tiedusteluun ja marraskuusta 1911 lähtien myös pommituksiin ja tykistön tulenjohtoon.[3]

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa syntyivät lähes kaikki nykyaikaisen ilmasodankäynnin muodot. Koneita käytettiin laajasti ilmapommituksiin, rynnäköintiin vihollisen maakohteita vastaan rintamalla ja niillä pyrittiin saavuttamaan ilmaherruus. Saksa, Ranska ja Britannia rakensivat sodan aikana 50 000–60 000 konetta eli yhteensä lähes 200 000 konetta. Yleisin lentokonemalli sodassa oli yksipaikkainen, yksimoottorinen kaksitasohävittäjä. Pommikoneet sitävastoin olivat kaksimoottorisia ja sodan loppupuolella oli jo nelimoottorisiakin pommikoneita. Pommikoneilla tehtiin strategisia pommituksia. Pommikoneiden pieni asekuorma ja lyhyt toimintasäde piti strategiset pommitukset vaikutuksiltaan vähäisinä.[4]

Italialainen kenraali Giulio Douhet kehitteli maailmansotien välissä ajatuksia totaalisesta ilmasodasta ja ilmaherruuden merkityksestä. Näistä ajatuksista kehittyi douhetismi, jonka johtoajatus oli äärimmäinen hyökkäävyys ilmasodankäynnissä. Lähes kaikkien maiden ilmavoimat seurasivat douhetismia ennen toista maailmansotaa.[5][6]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alussa hävittäjät olivat yksimoottorisia yksitasoja. Sodan alussa hävittäjät oli aseistettu konekivääreillä, mutta sodan aikana osa konekivääreistä korvattiin yhdellä tai kahdella 20 mm:n tykillä. Sodan lopulla aseina käytettiin myös raketteja. Sodassa lentokoneiden taktinen käyttö kehittyi. Ilmapommituksista tuli strategisia ja niitä suoritettiin niin päivällä kuin yölläkin. Ilmavoimat tavoittelivat ehdotonta ilmaherruutta. Hävittäjät sekä rynnäkkö- ja syöksypommituskoneet tukivat maasotaa. Ilmasodankäynti muuttui sodan aikana suurten osastojen yhteistoiminnaksi, myös hävittäjien osalta. Tutka otettiin käyttöön johtamisessa. Sodan alussa pommikoneiden toimintasäde oli noin 600 kilometriä ja pommikuorma 1000 kiloa. Sodan lopun B-29 Superfortressin toimintasäde oli 2 900 kilometriä ja pommikuorma 9 000 kg.[5]

Taistelu Britanniasta oli ensimmäinen maavoimien liikkeistä riippumattoman taistelu ilmaherruudesta. Se toi ilmasodankäyntiin uusina piirteinä hävittäjien suojaamat strategiset päiväpommitukset, strategiset yöpommitukset ja strategisen ilmasodan merenkulkua vastaan. Taistelussa alettiin käyttää erityistä hävittäjäpommittajaa. Myöhemmin sodan aikana liittoutuneilla oli käytössään paremman toimintasäteen ja pommikuorman pommittajia sekä pitkän matkan saattohävittäjiä.[5] Toinen maailmansota päättyi Tyynellämerellä, kun Yhdysvallat elokuussa 1945 pudotti ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiin.[7]

Saksalaiset käyttivät toisessa maailmansodassa maahanlaskujoukkoja ensi kerran laajamittaisesti. Laskuvarjojoukot tai purjelentokoneilla laskeutuneet joukot ottivat haltuunsa tärkeitä kohteita vihollisen selustassa. Liittoutuneet käyttivät maahanlaskujoukkoja samoin toistuvasti sodan aikana.[8]

Vuonna 1944 Englannissa ja Saksassa otettiin käyttöön suihkulentokone.[9]

Kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

neuvostoliittolainen MiG-21-suihkuhävittäjä
tiedustelu- ja taistelunjohtokone E-3 Sentry
Pääartikkeli: Kylmä sota

Suihkulentokoneiden kehitys oli toisen maailmansodan jälkeen erittäin nopeaa. Se kulki kahta linjaa: toiset maat keskittyivät monitoimihävittäjän kehittämiseen, kun taas toisissa maissa suunniteltiin jokaiseen tehtävään eri suihkukone, eli esimerkiksi rynnäkkökone, tiedustelukone ja torjuntahävittäjä. Ensimmäisen kerran suihkukoneita käytettiin laajasti Korean sodassa.[10]

Suihkukoneiden käyttöönoton jälkeen oli oletettu, että lentokoneiden välinen kaartotaistelu jäisi historiaan, mutta tämä oletus osoittautui vääräksi. Hävittäjien tehtäviin tuli toisten lentokoneiden torjumisen lisäksi myös risteilyohjusten torjuminen. Rynnäkkötehtävissä koneen aseiksi tulivat tykkien ja perinteisten pommien lisäksi raketit ja polttovaikutuspommit. Ilmataisteluun tuli aseistukseksi konetykin rinnalle maaliinhakeutuvat ilmataisteluohjukset. Kaiken teknisen kehityksen tuloksena hävittäjistä tuli niin kalliita, että suurvallatkin pystyvät tuottamaan niitä vain rajallisia määriä.[10]

Kylmän sodan aikana kehittyi suuria tiedustelu- ja taistelunjohtokoneita, sekä suuria kuljetuskoneita. Tiedustelu- ja taistelunjohtokoneet pystyvät tutkilla ja muilla valvontalaitteilla valvomaan maakohteiden liikettä satojen kilometrien etäisyydeltä. Kuljetuskoneita käyttämällä voidaan tehdä nopeita joukkojen ja kaluston keskityksiä. Tämän vuoksi lentokenttien puolustamisesta tuli entistä tärkeämpää. Kylmän sodan aikana ilmatilan sotilaallinen merkitys kasvoi ja puolueettomillakin mailla piti olla uskottava ilmapuolustus myös rauhan aikana. Suurvallat alkoivat tiedustella toisten valtioiden tutka- ja valvontajärjestelmien tehokkuutta ajoittaisilla tiedustelulennoilla.[10]

Kylmän sodan alussa suurvallat perustivat strategiansa ydinasepelotteeseen. Sodan aikana strategisten ilmavoimien oli tarkoitus hyökätä ydinasein vastustajan kaupunkeja ja muita kohteita vastaan.[11]

Lentokoneiden ilmassa tapahtuvaa polttoainetankkausta oli ideoitu jo ensimmäisen maailmansodan aikana. Ilmatankkausta kehitettiin eteenpäin toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa ja vuoteen 1948 mennessä oli kehitetty nykyaikaisen ilmatankkauksen menetelmät. Yhdysvalloilla oli 1950-luvulla jo useita satoja ilmatankkauskoneita. Myös muissa maissa ilmatankkaus otettiin käyttöön.[12]

Helikopterin kehitys alkoi 1900-luvun alkupuolella. Jo 1930-luvulla autogiroa käytettiin tiedusteluun. Igor Sikorskyn VS-300 lensi toukokuussa 1940.[13][14] Korean sodan alussa helikoptereiden käyttö rajoittui tiedusteluun ja tulenjohtoon. Sodan aikana helikoptereita alettiin käyttää myös haavoittuneiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen. Sodan lopussa helikoptereita oli käytössä yli 1 100.[14] Vietnamin sodassa Yhdysvallat käytti helikoptereita laajamittaisesti sotatoimissa. Bell UH-1 yleishelikopteria muunnettiin erilaisiin kuljetus- ja taistelutarkoituksiin. Sodan kokemusten perusteella alkoi eri tehtäviin erikoistuneiden helikoptereiden kehitystyö ja syntyi muun muassa taisteluhelikopteri.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gunston, Bill: History of Military Aviation. Lontoo: Hamlyn, 2000. ISBN 0-600-60893-X.
  • Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. Sotataidon kolme vuosituhatta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9.
  • Malkki, Marjomaa, Raitasalo, Karasjärvi, Sipilä: Sodan historia. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21885-2.
  • Rendsmark, Morten: Amatöörit ilmassa. Tieteen kuvalehti, Historia, 2008, 2. vsk, nro 1, s. 38–43. Bonnier Publications Oy. ISSN 0806-5209.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappalainen s.143
  2. Rendsmark s. 40
  3. Gunston 2000, s. 12–13.
  4. Lappalainen 1988, s. 144–145.
  5. a b c Lappalainen 1988, s. 171, 182–189.
  6. Malkki 2008, s. 176.
  7. Lappalainen 1988, s. 194–195, 211.
  8. Lappalainen 1988, s. 172, 199-201.
  9. Lappalainen 1988 s. 213.
  10. a b c Lappalainen 1988, s. 213–217, Malkki 2008, s. 195.
  11. Malkki 2008, s. 193–194.
  12. Gunston 2000, s. 128–129.
  13. Gunston 2000, s. 126–127.
  14. a b c Helikopterihankinta


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilmasodankäynti.