Ilmataisteluohjus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F-15 Eagle varustettuna AIM-120 ja AIM-9 ilmataisteluohjuksin.
F/A-18 Hornet kantaa kuvassa kahdeksaa AIM-120 -ohjusta siivissään ja kahta AIM-9 -ohjusta siipien kärjissä.

Ilmataisteluohjus on ilmatorjuntaohjus, joka laukaistaan lentokoneesta tai helikopterista toisen lentokoneen tai helikopterin tuhoamiseksi. Merkittäviä teknisiä eroja ilmataisteluohjuksen ja varsinaisen ilmatorjuntaohjuksen välillä ei ole sillä ensinmainittuja voidaan käyttää ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ohjuksina, kuten norjalaisessa NASAMS-järjestelmässä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset ilmataisteluohjukset olivat ensimmäisessä maailmansodassa kehitettyjä ilmasta ilmaan-raketteja jotka muistuttivat muodoltaan ilotulitusraketteja. Toisen maailmansodan loppupuolella natsi-Saksassa kehitettiin ensimmäinen varsinainen ilmataisteluohjus, RK344-ohjus joka tunnisti maalinsa (yleensä B-17-pommikoneet) äänen perusteella. Näitä ohjuksia ei sittemmin käytetty toisessa maailmansodassa. Ensimmäinen liittoutuneiden tekemä ilmataisteluohjus oli vuonna 1946 käyttöönotettu yhdysvaltalainen AIM-4 Falcon.

Ilmataisteluohjukset nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään ilmataisteluohjukset ovat melkein aina tutka- tai infrapunahakuisia, 2–4 m pitkiä solakoita ohjuksia. Niiden kantomatka on harvoin alle 10 km, mutta joskus jopa yli 150 km. Hävittäjälentokoneet kantavat tyypillisesti kahta infrapunahakuista ilmataisteluohjusta siipien kärjissä, ja usein kahdesta neljään tutkahakuista ohjusta siivissään. Tällainen varustus on tyypillinen esimerkiksi Suomen ilmavoimien käyttämissä Horneteissa. Suomessa on käytössä kahden tyyppisiä ilmataisteluohjuksia, AIM-9 Sidewinder -infrapunaohjuksia M- ja X-versiona sekä AIM-120 AMRAAM -tutkaohjuksia.

Ilmataisteluohjuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]