MiG-21

MiG-21F

Koneen mittaristo ja hallintalaitteet

Mikojan-Gurevitš MiG-21 (Микоян и Гуревич МиГ-21), NATO-raportointinimi Fishbed ja koulukoneversio Mongol, on neuvostoliittolainen suihkuhävittäjätyyppi. MiG-21:n prototyyppi Je-2 lensi ensi kerran 1955 ja MiG-21 tuli Neuvostoliiton ilmavoimien palveluskäyttöön 1959. Prototyyppivaiheessa kone sai NATO-koodinimekseen "Faceplate". Konetyyppi toimi Varsovan liiton maiden perushävittäjänä 1980-luvulle saakka, kuten myös Neuvostoliiton liittolaismaitten kalustona Lähi-idässä, Aasiassa ja Afrikassa. Se on maailman eniten valmistettu suihkulentokone, arviolta 10 000–13 000 kpl.

Käyttö Suomessa

Suunniteltaessa modernin hävittäjäkaluston hankkimista Suomeen oli Dassault Mirage III vahva ehdokas, vaikka tuolloiset poliittiset syyt olisivat vaikeuttaneet hanketta tai jopa estäneet sen.

Neuvostoliiton tarjous myydä MiG-21-koneita oli yllättävä, sillä tyyppi oli uusi maan omissakin ilmavoimissa, eivätkä silloiset satelliittivaltiotkaan olleet vielä saaneet sitä käyttöönsä. Osaltaan tarjoukseen saattoi vaikuttaa Suomen kielteinen päätös MiG-19 hävittäjästä, mutta myös YYA-sopimuksen uskottava toteuttaminen vaati jo MiG-21-tyypin tasoista kalustoa ohjusaseistuksineen.

Kone oli lento-ominaisuuksiltaan hyvä. Neuvostoliitto oli järjestänyt tyyppiin asianmukaisen kurssin, mutta Kuuban kriisi häiritsi sitä pahoin. Opettajat määrättiin hälytysvalmiuteen ja päivystykseen koulutukseen varatuilla koneilla, mikä rajoitti lentotuntimääriä. Lauri Pekuri katsoi silti, että lennetyt tuntimäärät olivat riittäviä koulutuksen jatkamiseksi Suomessa ilman tarpeetonta riskiä. Tyypistä ei vielä ollut käytettävissä kaksipaikkaista UTI-versiota.

Pekurille tarjoutui myöhemmin tilaisuus lentää English Electric Lightning -koneella. Hän piti konetta suoritusarvoiltaan ja liikehtimiseltään selvästi huonompana kuin MiG-21-konetta mutta asetekniikaltaan tehokkaampana.

Suomen ilmavoimat hankki ensimmäiset 20 MiG-21 F-13 -konettaan 1963 ja ne olivat käytössä vuoteen 1986. Kymmenen ensimmäisen koneen tunnukset olivat MG-1..10. Pian saapumisen jälkeen koneiden tunnuksissa siirryttiin hajanumerointiin MG-31..35, MG-46..50, MG-61..65 ja 76..80. Tuhoutuneen ja vaurioituneen koneen tilalle saatiin takuun puitteissa vielä kaksi lisäkonetta vuosina 1964–65 (MG-91 ja -92). Tyypin pääkäyttäjä oli Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31 (HävLLv 31). Koneet palvelivat HävLLv 31:n ensimmäisessä lentueessa (1963–1980), Koelentueessa (1962–1985), Hämeen Lennoston HävLLv 11:stä (1966–1972) ja Tiedustelulentolaivueessa (1973–1986). Tiedustelukoneiksi muunnettiin Suomessa yhdeksän konetta 1970-luvun alusta lähtien (MG-32, -35, -47, -49, -50, -61, -63, -65 ja -92). Tyypin viimeinen lento tapahtui MG-33 -koneella Tikkakoskella 17. tammikuuta 1986. Tyypin viimeisen lennon suoritti kapteeni Hannu Vartiainen. Tiedustelulentolaivue operoi vuosina 1973–1986 tyypin valokuvatiedustelumuunnosta ja vuosina 1980–86 myös sen hävittäjäversiota. MIG-21F oli ilmavoimien ensimmäinen kaksinkertaiseen äänennopeuteen pystynyt lentokonetyyppi. Ensimmäinen Suomen ilmavoimien yli kaksinkertaisen äänen nopeuden saavuttanut kone oli MG-32. Koneita tuhoutui lento-onnettomuuksissa 5 kappaletta (MG-62, -63, -64, -79, -80). Käytöstä poiston jälkeen suurin osa MiG-21F-13 -koneista muutettiin "MiG-21BIS-valekoneiksi" eli harhautusvalemaaleiksi. Tältä kohtalolta säästyivät lopulta ainoastaan MG-61, MG-78 ja MG-92, jotka varattiin muistomerkiksi ja museotarkoituksiin. Valekoneet romutettiin 1990-luvun lopulla. Vain valekoneet MG-32, -35 ja -77 säästyivät romutukselta museo- ja koulutuskäyttöön.

Ilmavoimilla oli käytössään myös kuusi kaksipaikkaista koulukoneversiota, joista kaksi oli tyyppiä MiG-21U- ja neljä MiG-21UM-tyyppiä. MiG-21U-koneet (MK-103 ja -104) olivat käytössä vuosina 1965–81 HävLLv 31:ssä. MiG-21UM-koneet MK-105 ja -106 saapuivat Suomeen vuonna 1974. MiG-21Um-koneet MK-126 ja MK-143 toimitettiin Suomeen MiG-21BIS-hankinnan yhteydessä 1980-luvun alussa. Myös MiG-21UM-koneet palvelivat Hävittäjälentolaivue 31:ssä.

Vuosina 1978–1986 hankittiin vanhentuneiden MIG-21F-13-koneiden seuraajiksi yhteensä 26 MiG-21BIS-konetta. F-version ollessa ns. päivähävittäjä oli bis-versio ns. jokasäänhävittäjä. Koneista 2 saapui vuonna 1978 (MB-111, MB-114 → MG-111, MG-114) ja 18 vuonna 1980 (MG-115..118, 120, 122, 124, 125, 127, 129, 130..133, 135, 138..140). Tiedustelulentolaivueen MiG-21F-kaluston korvaajaksi tilattiin vuonna 1984 koneita 6 kappaletta lisää. Koneista 3 toimitettiin vuonna 1985 (MG-119, -128, ja -136) ja 3 vuonna 1986 (MG-121, -123 ja 134). Koneet palvelivat Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31:ssä Rissalassa (1. ja 2. lentueissa) ja Koelentueessa Kuoreveden Hallissa.

Loppuvaihe 90-luvulla

Kuusi konetta modifioitiin Suomessa valokuvaustiedusteluversioksi vuodesta 1986 alkaen ja nämä koneet siirrettiin Tiedustelulentolaivueelle (TiedLLv) Tikkakoskelle. TiedLLv operoi tyypin valokuvaustiedusteluversiota vuosina 1988–1993. Mm. koneet MG-114 ja MG-129.

MiG-21BIS-koneita tuhoutui erilaisissa lento-onnettomuuksissa 6 kappaletta (MG-115, 117, 120, 122, 128, 139).MiG-21 oli ja on yhä edelleenkin Suomen ilmavoimien ainoa konetyyppi, joka pystyi ylittämään kaksinkertaisen äänennopeuden. MiG-21BIS-versiota kehiteltiin ja paranneltiin Suomessa monilta osin. Koneen ohjaamovarustusta länsimaistettiin ja konetyypistä kehitettiin valokuvaustiedusteluversio. Viimeiset MiG-21BIS- ja MiG-21UM-koneet lensivät Rissalassa 7. maaliskuuta 1998 Karjalan Lennoston siirtyessä McDonnell Douglas F-18C/D Hornet -koneiden käyttäjäksi. Tyypin viimeisen lennon suoritti viimeisen MiG-lentueen päällikkö kapteeni Yrjö "Ylli" Rantamäki MG-138:lla (sn 75084608), joka on näytteillä nykyisin Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.

Käyttäjämaat

Koneen käyttäjämaat kautta aikain:

Afganistan Algeria Angola Armenia Azerbaidžan Bulgaria Burkina Faso Egypti Etiopia Guinea Guinea-Bissau Indonesia Intia

Irak Iran Itä-Saksa Jemen Jugoslavia Kambodža Kazakstan Kirgisia Kongon tasavalta Kroatia Kuuba Laos Libya

Madagaskar Mali Mongolia Mosambik Neuvostoliitto Nigeria Pohjois-Jemen Pohjois-Korea Puola Romania Sambia Serbia Slovakia

Somalia Sudan Suomi Syyria Tšekin tasavalta Tšekkoslovakia Turkmenistan Uganda Ukraina Unkari Valko-Venäjä Venäjä Vietnam

Tekniset tiedot

MiG-21F-13

• Kärkiväli: 7,15 m
• Pituus: 15,7 m
• Tyhjäpaino: 4 980 kg
• Suurin lentopaino: 8 315 kg
• Suurin kuormituskerroin: +8 G
• Moottori: Tumanski R-11F-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 39000 N, minimijälkipoltolla 49000 N ja maksimijälkipoltolla 49000 N
• Suurin nopeus vaakalennossa korkealla on 2,05 Mach ja meren pinnan tasolla 1 200 km/h
• Aseistus:
  • yksi 30 mm NR-30-tykki
  • kaksi R-13-ohjusta (NATOn koodinimi: AA-2 Atoll), jotka ovat infrapunaohjautuvia eli lämpöhakuisia ilmataisteluohjuksia
  • tai kaksi rakettimakasiinia, joissa on kummassakin 16 kappaletta 57 mm ilmasta maahan ammuttavia raketteja.

"Faceplate" prototyypille aseistukseksi arvioitiin valokuvan perusteella ohjusten tai rakettien lisäksi 3 kpl 37 mm:n Nudelmann-Rikter-tykkiä.

MiG-21bis

• Kärkiväli: 7,15 m
• Pituus: 15,5 m
• Tyhjäpaino: 5 843 kg
• Suurin lentopaino: 9 914 kg
• Suurin kuormituskerroin: +8,5 G
• Moottori: Tumanski R-25-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 41000 Newtonia, minimijälkipoltolla 53000 N, maksimijälkipoltolla 68500 N ja poikkeusteholla 71000 N (Karkeasti Newtonia vastaa kp arvona luku joka saadaan jakamalla N- arvo luvulla 10,2)
• Lentomatka: 1 225 km ilman lisätankkeja
• Suurin nopeus korkealla on 2,05 Mach ja matalalla 1 300km/h.
• Aseistus
  • yksi 23 mm GSh-23L-tykki, jolle on 250 ammusta
  • neljä siipiin ripustettavaa R-3S-, R-13M- tai R-60-infrapunaohjusta tai R-3R-tutkaohjusta
  • kaksi UB-32A- ja kaksi UB-16-57-rakettikasettia, joissa kussakin 32 ja 16 S-5M- tai S-5K-rakettia, yhteensä 96 rakettia

MiG-21 UTI Suomessa käytössä ollut versio joka vastaa F - mallia ja oli käytössä 1965 - 1981

• Pituus ilman pitot-putkea (ilmaisin nopeusmittarille) 12,8 m
• Kärkiväli 7,15 m
• Nousuaika 10 000 m 2 min 35 sek
• Lentomatka ilman lisäsäiliöitä 1470 km
• Suurin nopeus 2+ Mach
• Lakikorkeus yli 18 000 m

• Moottori: Tumanski R-11 F-300 3900 kp, jälkipoltolla 5750 kp
• Aseistus 1 kpl 12,7 mm A-12,7-konekivääri, 57 mm raketteja 2 x 16 kpl kaseteissa tai
• 2 kpl R-3S-ilmataisteluohjusta

MiG-21 bis -versiota vastasi koulutusversio MiG-21 UM joita hankittiin kesäkuussa 1974 neljä kappaletta. Niiden tunnuksissa käytettiin lyhennettä MK.

• Moottori: Tumanski R-13-300 6600 kp
• Ei kiinteää aseistusta

Koelentäjät tekivät Suomessa MiG 21:llä nousuja yli 20 km:n korkeuteen. Tavanomainen ylin korkeus oli 18 km. Koneen miniminopeus korkealla oli 500 km/t moottorin ilmansaannin turvaamiseksi. Ilmakehän ohenemisen vuoksi 22.5 km:n korkeudessa nopeus oli tällöin Mach 2.05. Laukkanen itse saavutti koneella 21,3 km:n korkeuden.

Museokoneita Suomessa

• Suomen ilmailumuseon, Vantaalla, pihalla on MiG-21BIS (MG-111) ja "MiG-21BIS-valekone MG-127" (oikeasti F-versio MG-77). MiG-21UM (MK-105) ja MiG-21BIS (MG-135) ovat museon varastohallissa.
• Keski-Suomen ilmailumuseossa ovat MiG-21F-13 (MG-92), MiG-21U (MK-103), MiG-21UM (MK-126), MiG-21BIS (MG-138) ja MiG-21BIS:n (MG-136) nokka. Varastoituna on yksi "MiG-21BIS valekone MG-129" (oikeasti F-versio MG-32).
• Karhulan ilmailukerhon lentomuseossa, Kymissä, ovat MiG-21F-13 (MG-78) ja MiG-21BIS (MG-116).
• Porissa lentokoneasentajakoulutuksen käytössä on MiG-21BIS (MG-114).
• Kauhavalla Lentosotakoulussa on varastoituna MiG-21BIS (MG-118).
• Kaakkois-Suomen ilmailumuseossa, Lappeenrannassa, on MiG-21BIS (MG-127).
• Kuopion lentokonemekaanikkokoulutuksen harjoituskoneena on yksi MiG-21BIS (MG-129). Kone on rullauskelpoinen ja sillä on rullattu muun muassa MiG-lentäjien kokoontumisissa.
• Menkijärven lentokentällä oli yksi MiG-21BIS (MG-130) joka on 11.11.2011 siirretty Helsinkiin Jätkäsaareen Verkkokauppa.com:in katolle
• Vesivehmaalla Päijät-Hämeen ilmailumuseossa on yksi MiG-21BIS (MG-140).
• Muistomerkkeinä sotilastukikohtien alueella ovat MiG-21BIS-koneet MG-119 Rissalassa ja MG-124 sekä MG-131 Hallissa.
• Karjalan lennostolla on rekan perävaunuun sijoitettuna ja monissa yleisötapahtumissa kiertänyt MG-134:n ohjaamo.

Lähteet

• Keski-Suomen ilmailumuseon opas teksti Timo Heinonen, Tapio Kakko ISBN 952-90092-5-9
• Pekuri, Lauri: Hävittäjälentäjä. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31907-4.
• Green, William and Pollinger Gerald: The Observer's Book of Aircraft. Frederick Warne Co. Ltd, 1960.

Kirjallisuutta

• Jyrki Laukkanen: Suomen ilmavoimien lentokoneet: MiG-21 in Finnish Air Force. Tampere: Apali Oy, 2004. ISBN 952-5026-39-6 (sid.).
• Lahtela & Nykänen (toim.): MiG-21 Suomen sinessä, Karjalan Lennoston Kilta ry./Kevama Graf, 1998, Kuopio ISBN 951-97839-0-3

Aiheesta muualla

• Suomen Ilmavoimien MiGien kuvia (englanniksi)
• Hallen Hävittäjäsivut: MiG-21F (suomeksi)