Mikojan-Gurevitš MiG-21 Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MiG-21 Suomessa vuonna 1963.

Mikojan-Gurevitš MiG-21 Suomessa kuvaa Neuvostoliitosta hankittuja Mikojan-Gurevitšin suunnittelemia ja valmistamia suihkuhävittäjiä, joita Suomessa oli käytössä useaa eri mallia.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunniteltaessa modernin hävittäjäkaluston hankkimista Suomeen oli Dassault Mirage III vahva ehdokas, vaikka tuolloiset poliittiset syyt, YYA-sopimus ja Neuvostoliiton kanssa käytävä bilateraalinen eli kahdenkeskinen kaupankäynti olisivat voineet vaikeuttaa hanketta tai jopa estäneet sen.

Neuvostoliiton tarjous myydä MiG-21-koneita oli yllättävä, sillä tyyppi oli uusi maan omissakin ilmavoimissa, eivätkä silloiset satelliittivaltiotkaan olleet vielä saaneet sitä käyttöönsä. Osaltaan tarjoukseen saattoi vaikuttaa Suomen kielteinen päätös MiG-19-hävittäjästä, mutta myös YYA-sopimuksen uskottava toteuttaminen vaati jo MiG-21-tyypin tasoista kalustoa ohjusaseistuksineen.[1] Neuvostoliitolle oli keskeistä että puolueettoman Suomen ilmapuolustus kykenisi tarvittaessa estämään brittiläisten ja yhdysvaltalaisten pommituslennot Leningradin aluetta ja kaupunkia (nykyisen Pietarin) vastaan. Suomelle hävittäjien hankinta sopi, sillä ilmatorjuntaohjusten hankinnoissa osittain samaan tarkoitukseen oli epäonnistuttu Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen vastustaessa.

Kone oli lento-ominaisuuksiltaan hyvä. Neuvostoliitto oli järjestänyt tyyppiin asianmukaisen kurssin, mutta Kuuban kriisi häiritsi sitä pahoin. Opettajat määrättiin hälytysvalmiuteen ja päivystykseen koulutukseen varatuilla koneilla, mikä rajoitti lentotuntimääriä. Lauri Pekuri katsoi silti, että lennetyt tuntimäärät olivat riittäviä koulutuksen jatkamiseksi Suomessa ilman tarpeetonta riskiä. Tyypistä ei vielä ollut käytettävissä kaksipaikkaista UTI-versiota.

Lauri Pekurille tarjoutui myöhemmin tilaisuus lentää English Electric Lightning -koneella. Hän piti konetta suoritusarvoiltaan ja liikehtimiseltään selvästi huonompana kuin MiG-21-konetta, mutta asetekniikaltaan tehokkaampana.[1]

MiG-21F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ilmavoimien MiG-21F

Suomen ilmavoimat hankki ensimmäiset 20 MiG-21F-13-konettaan 1963. Kymmenen ensimmäisen koneen tunnukset olivat MG-1..10. Pian saapumisen jälkeen koneiden tunnuksissa siirryttiin hajanumerointiin MG-31..35, MG-46..50, MG-61..65 ja 76..80. Tuhoutuneen ja vaurioituneen koneen tilalle saatiin takuun puitteissa vielä kaksi lisäkonetta vuosina 1964–65 (MG-91 ja -92).

Tyypin pääkäyttäjä oli Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31 (HävLLv 31). Koneet palvelivat HävLLv 31:n 1. lentueessa (1963–1980), Koelentolaivueessa (1962–1985), silloisen Hämeen Lennoston HävLLv 11:stä (1966–1972) ja Tiedustelulentolaivueessa (1973–1986). Tiedustelukoneiksi muunnettiin Suomessa yhdeksän konetta 1970-luvun alusta lähtien (MG-32, -35, -47, -49, -50, -61, -63, -65 ja -92). Tiedustelulentolaivue operoi vuosina 1973–1986 tyypin valokuvatiedustelumuunnosta ja vuosina 1980–86 myös sen hävittäjäversiota.

Ilmavoimilla oli käytössään myös kuusi kaksipaikkaista koulukoneversiota, joista kaksi oli tyyppiä MiG-21U- ja neljä MiG-21UM-tyyppiä. MiG-21U-koneet (MK-103 ja -104) olivat käytössä vuosina 1965–81 HävLLv 31:ssä. MiG-21UM-koneet MK-105 ja -106 saapuivat Suomeen vuonna 1974. MiG-21Um-koneet MK-126 ja MK-143 toimitettiin Suomeen MiG-21BIS-hankinnan yhteydessä 1980-luvun alussa. Myös MiG-21UM-koneet palvelivat Hävittäjälentolaivue 31:ssä.

MIG-21F oli ilmavoimien ensimmäinen kaksinkertaiseen äänennopeuteen pystynyt lentokonetyyppi. Ensimmäinen Suomen ilmavoimien yli kaksinkertaisen äänen nopeuden saavuttanut kone oli MG-32.

Koneita tuhoutui lento-onnettomuuksissa viisi kappaletta (MG-62, -63, -64, -79, -80).

Mig 21F:n viimeinen lento Suomessa tapahtui MG-33-koneella Tikkakoskella 17. tammikuuta 1986 ja sen suoritti kapteeni Hannu Vartiainen. Käytöstä poiston jälkeen suurin osa MiG-21F-13-koneista muutettiin ”MiG-21BIS-valekoneiksi” eli harhautusvalemaaleiksi. Tältä kohtalolta säästyivät lopulta ainoastaan MG-61, MG-78 ja MG-92, jotka varattiin muistomerkiksi ja museotarkoituksiin. Valekoneet romutettiin 1990-luvun lopulla. Vain valekoneet MG-32, -35 ja -77 säästyivät romutukselta museo- ja koulutuskäyttöön.

MiG-21BIS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1978–1986 hankittiin vanhentuneiden MiG-21F-13-koneiden seuraajiksi yhteensä 26 MiG-21BIS-konetta. F-version ollessa ns. päivähävittäjä oli bis-versio ns. jokasäänhävittäjä. Koneista 2 saapui vuonna 1978 (MB-111, MB-114 → MG-111, MG-114) ja 18 vuonna 1980 (MG-115..118, 120, 122, 124, 125, 127, 129, 130..133, 135, 138..140). Tiedustelulentolaivueen MiG-21F-kaluston korvaajaksi tilattiin vuonna 1984 koneita 6 kappaletta lisää. Koneista 3 toimitettiin vuonna 1985 (MG-119, -128, ja -136) ja 3 vuonna 1986 (MG-121, -123 ja 134).

Koneet palvelivat Karjalan Lennoston Hävittäjälentolaivue 31:ssä Rissalassa (1. ja 2. lentueissa) ja Koelentueessa Kuoreveden Hallissa.[2]

Koneita tuhoutui erilaisissa lento-onnettomuuksissa kuusi kappaletta (MG-115, 117, 120, 122, 128, 139).

MiG-21BIS-koneita kehiteltiin ja paranneltiin Suomessa monilta osin. Koneen ohjaamovarustusta länsimaalaistettiin ja siitä kehitettiin valokuvaustiedusteluversio. Kuusi konetta (MG-114, MG-124, MG-125, MG-127, MG-129 ja MG-133) modifioitiin Suomessa valokuvaustiedustelua varten vuodesta 1986 alkaen ja nämä koneet siirrettiin Tiedustelulentolaivueelle (TiedLLv) Tikkakoskelle. Laivue operoi tiedustelukoneita vuosina 1988–1993.

Viimeiset MiG-21BIS- ja MiG-21UM-koneet lensivät Rissalassa 7. maaliskuuta 1998 Karjalan Lennoston siirtyessä McDonnell Douglas F-18C/D Hornet -koneiden käyttäjäksi. Tyypin viimeisen lennon suoritti viimeisen MiG-lentueen päällikkö kapteeni Yrjö ”Ylli” Rantamäki MG-138:lla, joka on näytteillä nykyisin Keski-Suomen ilmailumuseossa Tikkakoskella.

MiG-21 on ollut Suomen ilmavoimien ainoa konetyyppi, joka pystyi ylittämään kaksinkertaisen äänennopeuden.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MiG-21:n kolmitahopiirros.

MiG-21F-13

  • Kärkiväli: 7,15 m
  • Pituus: 15,7 m
  • Tyhjäpaino: 4 980 kg
  • Suurin lentopaino: 8 315 kg
  • Suurin kuormituskerroin: +8 G
  • Moottori: Tumanski R-11F-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 39 000 N, minimijälkipoltolla 49 000 N ja maksimijälkipoltolla 49 000 N
  • Suurin nopeus vaakalennossa korkealla on 2,05 Mach ja meren pinnan tasolla 1 200 km/h
  • Aseistus:
    • yksi 30 mm NR-30-tykki
    • kaksi R-13-ohjusta (NATOn koodinimi: AA-2 Atoll), jotka ovat infrapunaohjautuvia eli lämpöhakuisia ilmataisteluohjuksia
    • tai kaksi rakettimakasiinia, joissa on kummassakin 16 kappaletta 57 mm ilmasta maahan ammuttavia raketteja.


MiG-21BIS

  • Kärkiväli: 7,15 m
  • Pituus: 15,5 m
  • Tyhjäpaino: 5 843 kg
  • Suurin lentopaino: 9 914 kg
  • Suurin kuormituskerroin: +8,5 G
  • Moottori: Tumanski R-25-300, jonka suurin työntövoima perusmoottorilla on 41 000 Newtonia, minimijälkipoltolla 53 000 N, maksimijälkipoltolla 68 500 N ja poikkeusteholla 71 000 N (Karkeasti Newtonia vastaa kp-arvona luku joka saadaan jakamalla N-arvo luvulla 9,81)
  • Lentomatka: 1 225 km ilman lisätankkeja
  • Suurin nopeus korkealla on 2,05 Mach ja matalalla 1 300 km/h.
  • Aseistus
    • yksi 23 mm GSh-23L-tykki, jolle on 200 ammusta
    • neljä siipiin ripustettavaa R-3S-, R-13M- tai R-60-infrapunaohjusta tai R-3R-tutkaohjusta
    • kaksi UB-32A- ja kaksi UB-16-57-rakettikasettia, joissa kussakin 32 ja 16 S-5M- tai S-5K-rakettia, yhteensä 96 rakettia

MiG-21 UTI Suomessa käytössä ollut versio joka vastaa F-mallia ja oli käytössä vuosina 1965–1981[3]

  • Pituus ilman pitot-putkea (ilmaisin nopeusmittarille) 12,8 m
  • Kärkiväli 7,15 m
  • Nousuaika 10 000 m 2 min 35 sek
  • Lentomatka ilman lisäsäiliöitä 1470 km
  • Suurin nopeus 2+ Mach
  • Lakikorkeus yli 18 000 m
  • Moottori: Tumanski R-11 F-300 3 900 kp, jälkipoltolla 5 750 kp
  • Aseistus 1 kpl 12,7 mm A-12,7-konekivääri, 57 mm raketteja 2 x 16 kpl kaseteissa tai
  • 2 kpl R-3S-ilmataisteluohjusta

MiG-21BIS-versiota vastasi koulutusversio MiG-21 UM joita hankittiin kesäkuussa 1974 neljä kappaletta. Niiden tunnuksissa käytettiin lyhennettä MK.[4]

  • Moottori: Tumanski R-13-300 6 600 kp[5]
  • Ei kiinteää aseistusta

Koelentäjät tekivät Suomessa MiG-21:llä nousuja yli 20 kilometrin korkeuteen. Tavanomainen ylin korkeus oli 18 kilometriä ja nämä nousut tehtiin keräämällä vauhtia syöksyssä, josta saadulla nopeudella kone ylitti palveluslakikorkeuden. Koneen minimi-ilmanopeus korkealla oli 500 km/h moottorin ilmansaannin turvaamiseksi. Ilmakehän ohenemisen vuoksi 22,5 km:n korkeudessa nopeus maahan verrattuna oli tällöin Mach 2.05. Jyrki Laukkanen saavutti koneella 21,3 km:n korkeuden.[6]

Museokoneita Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MG-130 Verkkokauppa.comin kattotasanteella Jätkäsaaressa Helsingissä.
  • Suomen ilmailumuseon, Vantaalla, pihalla on MiG-21BIS (MG-135) ja MiG-21BIS:n (MG-111) nokka.
  • Suomen Ilmavoimamuseo ovat MiG-21F-13 (MG-92), MiG-21U (MK-103), MiG-21UM (MK-105 ja MK-126), MiG-21BIS (MG-138) ja MiG-21BIS:n (MG-136) nokka.
  • Karhulan ilmailukerhon lentomuseossa, Kymissä, ovat MiG-21F-13 (MG-78) ja MiG-21BIS (MG-116).
  • Porissa lentokoneasentajakoulutuksen käytössä (Winnova) on MiG-21BIS (MG-114).
  • Karjalan ilmailumuseossa, Lappeenrannassa, on MiG-21BIS (MG-127) ja ”MiG-21BIS-valekone MG-127” (oikeasti F-versio MG-77). Museossa on esillä myös MiG-21UM (MK-106).
  • Karjalan Lennostolla on yksi MiG-21BIS (MG-129). Kone on käyntikelpoinen ja sillä on rullattu muun muassa MiG-lentäjien kokoontumisissa.
  • Vesivehmaalla Päijät-Hämeen ilmailumuseossa on kaksi MiG-21BIS:iä (MG-131 ja MG-140).
  • Muistomerkkinä sotilastukikohdan alueella on MiG-21BIS-kone MG-119 Rissalassa.
  • Kauppakeskus Tuulosessa Hämeenlinnan Tuuloksessa on näytteillä MiG-21BIS (MG-124) yhdessä Saab J35F Drakenin (DK-247) kanssa[7]
  • Karjalan Lennostolla on rekan perävaunuun sijoitettuna ja monissa yleisötapahtumissa kiertänyt MG-134:n ohjaamo.
  • Ilmavoimien omistama MG-130 on sijoitettu säilytyssopimuksen perusteella Helsingin Jätkäsaareen Verkkokauppa.com-toimitalon kattotasanteelle.[8] Kunnostettu kone on tutkalla varustettu MiG-21-BIS.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Pekuri
  2. ↑ Laukkanen 2009 s. 195-198
  3. ↑ Heinonen, Kakko
  4. ↑ Ilmavoimat 1991 ISSN 0784-7319
  5. ↑ Ilmavoimat 1996 ISSN 0782-5293
  6. ↑ Laukkasen haastattelu Aamulehti 14.8.2010
  7. ↑ Hanssin-Jukan Perinneyhdistys ry:n esityksestä saatiin kunnostettuina näytteille entiset torjuntahävittäjät DK-247 ja MG-124 Kauppakeskus Tuuloseen 20.9.2016
  8. ↑ Vaalisto, Heidi: Verkkokauppa.com nostaa hävittäjän suurmyymälän katolle It-viikko. 23.9.2011. Sanoma News. Viitattu 19.10.2013.
  9. ↑ Helsingin erikoisin nähtävyys: Aito MiG-21 -hävittäjä Jätkäsaaren Verkkokaupan katolla 24.6.2013. Kohokohteet.fi. Viitattu 19.10.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Laukkanen: Suomen ilmavoimien lentokoneet: MiG-21 in Finnish Air Force. Tampere: Apali Oy, 2004. ISBN 952-5026-39-6 (sid.).
  • Laukkanen, Jyrki: MiG-21 Suomen ilmavoimissa. Helsinki: Koala-kustannus, 2020. ISBN 978-952-229-214-8.
  • Lahtela & Nykänen (toim.): MiG-21 Suomen sinessä. Kuopio: Karjalan Lennoston Kilta ry./Kevama Graf, 1998. ISBN 951-97839-0-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mikojan-Gurevitš_MiG-21_Suomessa&oldid=22357448”