Suomen väestö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen väestötiheys kunnittain, asukasta neliökilometriä kohden

Suomen väestö eli väkiluku oli 5 453 798 henkeä 9.1.2014[1].

Suomi on yksi Euroopan harvimmin asutuista maista; asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Väestö on jakaantunut maantieteellisesti hyvin epätasaisesti – suurin osa suomalaisista elää rannikon tuntumassa, maan etelä- ja lounaisosissa. Yli miljoona asuu pääkaupunkiseudulla. Yli kolmannes Suomen pinta-alasta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Pohjoiset alueet ovat harvaan asuttuja, ja siellä asuu valtaosa Suomen alkuperäisväestöstä, saamelaisista.

Muuttoliike kaupunkialueille on ollut viime vuosikymmeninä selkeä suuntaus, joka edelleen keskittää asumista suurimpien kasvukeskusten ympärille. Suomi kaupungistui melko myöhään, minkä seurauksena väestörakenteen kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä vuosikymmeniä.

Suomen väestöpyramidi 2012.

Suomessa väestö ikääntyy tällä hetkellä nopeimmin koko Euroopassa alhaisen syntyvyyden ja sodan jälkeen vuosina 1946–1949 syntyneiden niin sanottujen suurten ikäluokkien takia [2]. Suurin ikäluokka olivat vuonna 1948 syntyneet. Heitä oli vuoden 2007 lopussa 84 016 henkilöä [3]. Seuraavien vuosikymmenien aikana eläkeläisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa ja nuorten osuus pienenee. Monissa Euroopan maissa nuoret maahanmuuttajat ovat tasapainottaneet väestöpyramidia. Suomessakin maahanmuuttajaperheiden syntyvyys on suurempi kuin kantaväestöllä. Maahanmuutto on pysynyt Euroopan unionin keskiarvoa alhaisemmalla tasolla,[4] mutta on kasvanut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla.lähde?

Suomen väestö on verrattain korkeasti koulutettua. Yli 15-vuotiaista 62,7 % on suorittanut jonkin peruskoulun jälkeisen tutkinnon: 37,0 % keskiasteen ja 25,0 % korkeakouluasteen. Tohtorin tutkinto on 0,4 % Suomen väestöstä.

Tilastotietoa Suomen väestöstä ylläpitää Tilastokeskus [5]. Väestöyhteenvedon 31.12.2012 [6] mukaan Suomessa oli 2 666 622 miestä, 2 760 052 naista, yhteensä 5 426 674 asukasta. Raporttivuoden väkiluvun kasvu oli 25 407, josta oli maahanmuuttoa 31 278, maastamuuttoa 13 845, elävänä syntyneitä 59 493 ja kuoli 51 707. Raporttivuonna Suomen kansalaisuuden sai 9 087 henkeä.


Väestön kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen asutushistoria
Suomen väkiluku, 1790–2010[7]
Vuosi Väestö  %±
1790 705 600
1800 832 700 18%
1810 863 300 3.7%
1820 1 177 500 36.4%
1830 1 372 100 16.5%
1840 1 445 600 5.4%
1850 1 636 900 13.2%
1860 1 746 700 6.7%
1870 1 768 800 1.3%
1880 2 060 800 16.5%
1890 2 380 100 15.5%
1900 2 655 900 11.6%
1910 2 943 400 10.8%
1920 3 147 600 6.9%
1930 3 462 700 10%
1940 3 695 617 6.7%
1950 4 029 803 9%
1960 4 446 222 10.3%
1970 4 598 336 3.4%
1980 4 787 778 4.1%
1990 4 998 478 4.4%
2000 5 181 000 3.7%
2010 5 375 276 3.7%

Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen alueen asutus alkoi. Kivi- ja pronssikaudella Suomen asukasluku oli vielä hyvin pieni, ja rautakaudellakin se on luultavasti ollut vain joitakin kymmeniä tuhansia.

Keskiajalla väestö kasvoi ja ensimmäiset kaupungit syntyivät etelän rannikkoseuduille. 1500-luvun lopulla Suomen alueella eli arvioiden mukaan noin 300 000–350 000 ihmistä. 1770-luvulla asukasluku oli 580 000 ja vuonna 1810 runsaat 860 000 henkeä. Kaupungeissa asui heistä 48 000, aatelistoon kuului 2 500 ja papistoon noin 5 000 henkeä. Nopeasti kasvava oli aateliton säätyläisväestö, johon kuului virkamiehiä, maanmittareita ja tilanomistajia, yhteensä 15 000 henkeä. Talonpoikaistaloja oli runsaat 58 000 ja torppia 24 000. Itselliset ja muut tilattomat muodostivat noin 19 000 hengen ryhmän.[8] 1800-luvulla väestö alkoi kasvaa ennennäkemättömän voimakkaasti, mutta toisaalta väestönkasvua hillitsivät tartuntataudit, esimerkiksi kolera, 1860-luvun katovuodet sekä 1900-luvulle siirryttäessä myös siirtolaisuus. Suurin väestötappiovuosi on ollut 1868, jolloin väestö väheni 96 000 henkilöllä nälänhädän takia.[9] Viimeisimmät väestötappiovuodet ovat olleet 1969 ja 1970, jolloin suomalaisia muutti joukoittain Ruotsiin.[9]

Muiden teollisuusmaiden tavoin syntyvyys ja kuolleisuus kääntyivät laskuun 1900-luvun puolivälin jälkeen, mikä on johtanut väestön nopeaan ikääntymiseen. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on Suomessa EU-maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Vain noin kaksi prosenttia maassa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väkiluku kasvaa melko voimakkaasti vuoteen 2030 saakka, jonka jälkeen vuotuinen kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän. Nettomaahanmuuton oletetaan kuitenkin pitävän väestönkasvua yllä vielä tämänkin jälkeen. [10]

Vähemmistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa erityisiä laissa mainittuja vähemmistöjä ovat kielivähemmistöt, joiden etuja valvovat muun muassa kielivähemmistöjen omat elimet sekä viranomaiset. Näitä ovat suomenruotsalaiset, saamelaiset, romanit ja viittomakieliset. Uusia kielivähemmistöjä muodostavat maahanmuuttajat. Suomi on väestöltään ja kulttuuriltaan varsin homogeeninen maa. Maassa on äidinkieleltään erottuva, mutta kulttuuriltaan valtakulttuurin kanssa yhteneväinen suomenruotsalaisten kielivähemmistö. Saamelaiset ovat määrältään pieni ja alueellisesti rajoittunut alkuperäiskansa. Suomessa asuvat romanit ovat määrältään pieni vähemmistö, joilla ei ole saamelaisten tai ruotsinkielisten tapaan lakisääteistä oikeutta oman äidinkielensä käyttöön virallisena kielenä. Kaikilla kielivähemmistöillä on oikeus äidinkielensä opetukseen peruskoulussa [11]. Uskonnollisia vähemmistöryhmiä ovat muun muassa ortodoksit, juutalaiset, muslimit[12] ja uuspakanat.

Suomen perinteiset vähemmistöryhmät vuoden 2005 lopussa:[12]

Maahanmuuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maahanmuuttajat Suomessa

Muuttovoitto ulkomailta oli vuonna 2007 ensi kertaa suurempi, kuin luonnollinen väestönlisäys [3]. Ilman maahanmuuttajia Suomen väkiluku olisi laskenut[13]. Neuvostoliiton hajoaminen ja globalisaatio ovat kasvattaneet Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrää vuodesta 1990. Vuonna 2004 Suomessa asui pysyvästi noin 114 000 ulkomaan kansalaista. Suomen kansalaisia ulkomailla asuu noin 250 000 [14].

Ulkomaan kansalaiset ja uudet suomalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomaan kansalaisten määrä Suomessa 1990–2005.

Ulkomaan kansalaisten määrä ei kerro uusien suomalaisten todellista määrää. Uussuomalaisten määrä lisääntyy muun muassa kansalaisuuden saannin ja toisen polven maahanmuuttajien myötä. Neljä suurinta ulkomaalaisryhmää kansallisuuden perusteella vuoden 2007 lopussa olivat:[3].

  • Flag of Russia.svg Venäjä (58,331)
  • Flag of Estonia.svg Viro (33,076)
  • Flag of Sweden.svg Ruotsi (29,186)
  • Flag of Somalia.svg Somalia (14,045)
  • Flag of Iraq.svg Irak (8,512)
  • Kurdit (7,498)
  • Flag of Albania.svg Albania (7,408)
  • Flag of the People's Republic of China.svg Kiina (7,701)
  • Flag of Thailand.svg Thaimaa (7,302)
  • Entinen Jugoslavia (6,362)
  • Flag of Vietnam.svg Vietnam (6,060)
  • Flag of Germany.svg Saksa (5,967)
  • Flag of Iran.svg Iran (5,593)
  • Flag of Turkey.svg Turkki (4 669)

Äidinkieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestöstä äidinkieleltään suomenkielisiä oli 4 844 047 henkeä (91,2 %), ruotsinkielisiä 289 951 henkeä (5,5 %) ja saamenkielisiä 1 778 henkeä (0,03 %). Muita kieliä äidinkielenään puhuvia oli 190 538 eli 3,3 prosenttia. Suurin ryhmä olivat venäjänkieliset (48 740 henkeä). He ovat myös nopeimmin kasvava kieliryhmä[15]. Seuraavana ovat vironkieliset (22 357 henkeä), englanninkieliset (11 344 henkeä), somalinkieliset (10 647 henkeä) ja arabiankieliset (8 806 henkeä) [3].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskinen, Seppo ym. (toim.): Suomen väestö. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-951-662-963-9.
  • Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt. Pohjautuu teokseen Cultural minorities in Finland: An overview towards cultural policy, 1995. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.
  • Aunesluoma, Juhana; Heikkonen, Esko; Ojakoski, Matti (2006). Lukiolaisen yhteiskuntatieto. WSOY.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]