Tampereen islamin yhdyskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tampereen islamin yhdyskunta
Suuntautuminen islam
Hallinto uskonnollinen yhdyskunta
Toiminta-alue Tampere
Perustettu 1998
Jäseniä 1 916 (2022)
Kotisivu islamtampere.com

Tampereen islamin yhdyskunta (aiemmin Islamin Ystävällinen Yhdyskunta) on islamilainen, Suomessa 16. helmikuuta 1998 rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Yhdyskunnalla on 2 rukoushuonetta Tampereella, keskustassa ja Hervannan kaupunginosassa. Yhdyskunta järjestää esimerkiksi arabian kielen ja Koraanin opetusta.[1] Vuonna 2022 jäseniä oli 1 916.[2]

Tampereen islamin yhdyskunta on Suomen islamilaisen neuvoston jäsenjärjestö.lähde?

Yhdyskunnan uskontunnustus kuuluu: Uskon yhteen ainoaan Jumalaan, Hänen Enkeliinsä, Hänen kirjoihinsa, viimeiseen päivään, Hänen profeettaansa Muhamediin, sekä kaikkiin muihin Hänen profeettoihinsa.[3]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereen islamilainen yhdyskunta on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 81 500 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut nouseva ja oli vuonna 2023 noin 14 000 euroa.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tampereen Islamin Yhdyskunta uskonnot.fi. Viitattu 20.8.2019. [vanhentunut linkki]
  2. Tampereen Islamin Yhdyskunta uskonnot.fi. Viitattu 3.2.2024.
  3. Säädökset alkuperäisinä: Opetusministeriön päätös Islamin… 125/1998 finlex.fi. Viitattu 20.8.2019.
  4. Yleisavustus rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 26.11.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]