Suomalainen viittomakieli
Sivulta puuttuu | suomalainen viittomakieli | |
|---|---|
| Tiedot | |
| Alue | Suomi |
| Puhujia | arvio 5 000 |
| Sija | ei sadan suurimman joukossa |
| Kielenhuolto | suomalaisen viittomakielen lautakunta |
| Kielitieteellinen luokitus | |
| Kielikunta | viittomakielet |
| Kielikoodit | |
| ISO 639-2 | sgn-FI |
| ISO 639-3 | fse |
Suomalainen viittomakieli (usein pelkkä viittomakieli) on Suomessa yleisimmin käytetty viittomakieli. Äidinkielenään suomalaista viittomakieltä käyttäviä kuuroja on arviolta 5 000. Viittomakieltä käyttäviä kuulevia, kuten huonokuuloisia, kuurojentyöntekijöitä, viittomakielentulkkeja, viittomakielisten omaisia, ystäviä, työtovereita ja muita kielen harrastajia on arviolta noin 9000. Myös kuurojen vanhempien kuulevien lasten äidinkieli on usein viittomakieli. Muiden viittomakielten tavoin suomalainen viittomakieli on luonnollinen kieli, jolla on suomen kielestä eroava kielioppi ja rakenne.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Suomalaisen viittomakielen voidaan katsoa saaneen alkunsa 1800-luvun puolivälissä, kun Ruotsissa opiskellut suomalainen kuuro Carl Oscar Malm (1826–1863) perusti Suomen ensimmäisen kuurojenkoulun Porvooseen vuonna 1846. Malmin käyttämä ruotsalainen viittomakieli levisi suomalaisten kuurojen käyttöön ja eriytyi omaksi kielekseen. Suomen ensimmäinen kuurojen yhdistys perustettiin Turussa vuonna 1886. Albert Tallroth oli perustamassa viittä eri kuurojen yhdistystä ja myös Kuurojen Liittoa.
1800-luvun lopulla Suomessakin alettiin kuurojen opetuksessa suosia oralismia, eli puhemetodia, jonka myötä viittomakielen käyttö kiellettiin kouluissa jopa rangaistuksen uhalla. Oralismin mukaan kuurojen tuli oppia puhumaan ja hylätä viittomakieli.[2] Kiellosta huolimatta kuurojen koulujen oppilaat jatkoivat viittomista salaa asuntoloissa. Viittomakielen käyttö jatkui sitten kuurojen yhdistyksissä. Viittomakielestä tuli yhteisön sisäinen kieli ja koulussa opittua puhekieltä käytettiin kun oltiin tekemisissä kuulevien kanssa.
Yhteiskunta alkoi suhtautua 1970-luvun jälkeen kuuroihin ja viittomakieleen myönteisemmin. Viittomakielestä tuli kuntoutuksen ja opetuksen apuväline ja sitä alettiin opettaa kursseilla kuurojen lasten vanhemmille. 1979 tulkkipalvelu tuli osaksi invalidihuoltolakia ja vuonna 1995 viittomakieli sai perustuslaillisen aseman. Vuonna 1991 viittomakielisen opetuksen mahdollisuus kirjattiin peruskoululakiin[3]
[muokkaa] Tutkimus
Suomalaisen viittomakielen tutkimus alkoi varsinaisesti Terhi Rissasen vuonna 1985 julkaiseman "Viittomakielen perusrakenne"-tutkimuksen myötä. Nykyään viittomakieltä tutkitaan mm. Kuurojen Liitossa ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa.[1]
[muokkaa] Opiskelu
Viitomakieltä voi opiskella yliopiston pääaineena ainakin Jyväskylän yliopistossa. Myös Turun yliopistossa voi opiskella viittomakieltä.[4]
Viittomakielen tulkki sen sijaan on humanistisen alan ammattikorkeakoulututkinto. Tulkiksi voi opiskella Diakonia-ammattikorkeakoulun Turun yksikössä sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun Helsingin ja Kuopion yksiköissä.
Viittomakielen ohjaajaksi voi opiskella Pohjois-Savon opistossa Kuopiossa, Rovala-Opistossa Rovaniemellä ja Turun kristillisessa opistossa.[5]
Suomalaista viittomakieltä voi opiskella Kuurojen kansanopistossa.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b Viittomakielet ja viittomakieliset Kuurojen Liitto. Viitattu 6.9.2008.
- ↑ Eeva Salmi, Mikko Laakso: ”Helsingin kokous”, Maahan lämpimään, Suomen viittomakielisten historia, s. 152. Kuurojen Liitto ry, 2005. 952-5396-30-4.
- ↑ Kuurojen historia Viittomakielisen opetuksen portti. Viitattu 6.9.2008. suomi/viittomakieli
- ↑ Yleiset viittomakielen kurssit Kuurojen Liitto. Viitattu 6.9.2008.
- ↑ Viittomakieli ammattina Kuurojen Liitto. Viitattu 6.9.2008.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Suvi - Suomalaisen viittomakielen verkkosanakirja
- kantti.net - viittomakielen alkeita
- yle - viittomakieliset uutiset
- kuurojen liitto - tietoa viittomakielestä
- Yle Elävä arkisto: Viittomakieli taipuu moneksi
