Luettelo Suomen ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen kielilainsäädännön mukaan kunta, jossa molempia kieliä puhuu äidinkielenään vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai 3 000 henkeä, on kaksikielinen. Ahvenanmaan kaikki kunnat ovat kuitenkin yksikielisiä ja ruotsinkielisiä kielisuhteista riippumatta. Vähemmistökielen osuuden on pudottava alle kuuden prosentin, että kunta muuttuisi yksikieliseksi. Kunta voi kuitenkin halutessaan pysyä kaksikielisenä vähemmistökielen osuuden pudotessa alle kuuden prosentin. Lohja on ainoa kunta, joka on käyttänyt tätä poikkeusmahdollisuutta. 3 000 hengen sääntö otettiin käyttöön, kun ruotsinkielisten osuus Turussa putosi alle kuuden prosentin (heitä on noin 9 000 henkeä). Tällä hetkellä 3 000 hengen sääntö on voimassa myös Vantaalla (noin 5 800 henkeä). Muualla kaksikielisyys määräytyy prosenttilukujen mukaan.

██ Yksikielisesti suomenkieliset kunnat
██ Kaksikieliset kunnat, joissa suomi on enemmistökielenä
██ Kaksikieliset kunnat, joissa ruotsi on enemmistökielenä
██ Yksikielisesti ruotsinkieliset kunnat
██ Kaksikieliset kunnat, joissa suomi on enemmistökielenä ja saamen kielellä on eri asteinen virallinen asema.
  • Ahvenanmaan maakunnan kaikki kunnat ovat ruotsinkielisiä.

[muokkaa] Aakkosellinen luettelo kaksi- tai yksikielisistä ruotsinkielisistä kunnista

Ruotsinkielisten suhteellinen osuus vuonna 2010 kunnittain ja ruotsinkielisten lukumäärältään suurimmat kunnat sisältäen myös Ahvenanmaan kunnat.[1]

    • Kieli koodit
    • R = yksikieliset ruotsinkieliset
    • R-S = enemmistö ruotsinkielisiä
    • S-R = enemmistö suomenkielisiä
Suomenkielinen nimi Ruotsinkielinen nimi Valtakielet Ruotsinkielisiä (%) Ruotsinkielisiä (as.) Maakunta
Brändö Brändö R 83,0 405 Ahvenanmaa
Eckerö Eckerö R 89,8 847 Ahvenanmaa
Espoo Esbo S-R 8,2 20 334 Uusimaa
Finström Finström R 92,9 2 325 Ahvenanmaa
Föglö Föglö R 88,3 512 Ahvenanmaa
Geta Geta R 91,4 434 Ahvenanmaa
Hammarland Hammarland R 93,9 1 416 Ahvenanmaa
Hanko Hangö S-R 43,2 4 084 Uusimaa
Helsinki Helsingfors S-R 6,0 35 459 Uusimaa
Inkoo Ingå R-S 55,9 3 102 Uusimaa
Jomala Jomala R 91,7 3 758 Ahvenanmaa
Kaskinen Kaskö S-R 27,5 393 Pohjanmaan maakunta
Kauniainen Grankulla S-R 37,6 3 265 Uusimaa
Kemiönsaari Kimitoön R-S 70,9 5 098 Varsinais-Suomen maakunta
Kirkkonummi Kyrkslätt S-R 18,0 6 659 Uusimaa
Kokkola Karleby S-R 13,7 6 325 Keski-Pohjanmaan maakunta
Korsnäs Korsnäs R 88,7 2 004 Pohjanmaan maakunta
Kristiinankaupunki Kristinestad R-S 56,1 4 016 Pohjanmaan maakunta
Kruunupyy Kronoby R-S 82,6 5 560 Pohjanmaan maakunta
Kumlinge Kumlinge R 87,6 319 Ahvenanmaa
Kökar Kökar R 90,7 235 Ahvenanmaa
Lapinjärvi Lappträsk S-R 32,7 939 Uusimaa
Lemland Lemland R 93,6 1 698 Ahvenanmaa
Lohja Lojo S-R 4,0 1 585 Uusimaa
Loviisa Lovisa S-R 42,5 6 630 Uusimaa
Lumparland Lumparland R 91,4 360 Ahvenanmaa
Luoto Larsmo R 92,0 4 433 Pohjanmaan maakunta
Parainen Pargas R-S 57,3 8 879 Varsinais-Suomen maakunta
Maalahti Malax R-S 87,3 4 895 Pohjanmaan maakunta
Maarianhamina Mariehamn R 86,9 9 725 Ahvenanmaa
Mustasaari Korsholm R-S 69,6 12 975 Pohjanmaan maakunta
Myrskylä Mörskom S-R 10,2 205 Uusimaa
Närpiö Närpes R 87,3 8 235 Pohjanmaan maakunta
Pedersören kunta Pedersöre R-S 89,8 9 787 Pohjanmaan maakunta
Pietarsaari Jakobstad R-S 56,4 11 092 Pohjanmaan maakunta
Porvoo Borgå S-R 31,1 15 148 Uusimaa
Pyhtää Pyttis S-R 8,8 472 Kymenlaakso
Raasepori Raseborg R-S 65,6 19 065 Uusimaa
Saltvik Saltvik R 93,3 1 681 Ahvenanmaa
Sipoo Sibbo S-R 37,4 6 819 Uusimaa
Siuntio Sjundeå S-R 30,4 1 857 Uusimaa
Sottunga Sottunga R 87,4 104 Ahvenanmaa
Sund Sund R 93,2 950 Ahvenanmaa
Turku Åbo S-R 5,3 9 374 Varsinais-Suomen maakunta
Uusikaarlepyy Nykarleby R-S 88,6 6 605 Pohjanmaan maakunta
Vaasa Vasa S-R 24,6 14 669 Pohjanmaan maakunta
Vantaa Vanda S-R 2,9 5 798 Uusimaa
Vårdö Vårdö R 88,9 402 Ahvenanmaa
Vöyri Vörå R-S 83,0 5 550 Pohjanmaan maakunta

[muokkaa] Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä