Suomen romanit
Sivulta puuttuu |
|
|||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
  |
|||||||
| Väkiluku | noin 13 000 | ||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
|||||||
| Kielet | romani, suomi, ruotsi | ||||||
| Uskonnot | luterilaisuus | ||||||
| Sukulaiskansat | muut romanit | ||||||
Suomen romanit ovat suomalainen kielellinen ja kulttuurinen vähemmistö, joka on asunut Suomessa yli 500 vuotta. Suomen romaneita arvoidaan olevan noin 10 000. Lisäksi Ruotsissa asuu noin 3 000 suomalaista romania. Romaneista on aiemmin käytetty Suomessa yleisesti nimitystä mustalainen, mutta nykyään sitä pidetään usein halventavana[2]. Romaneista käytetään myös leikillistä tai halventavaa ilmaisua "manne".[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Romanit ovat tulleet Suomeen noin 500 vuotta sitten pääasiassa lännestä Ruotsin kautta. Romaneja vieroksuttiin heti alusta pitäen. Suomi oli tällöin osa Ruotsia, ja romaneja suunniteltiin vuoroin karkotettavaksi Ruotsista Suomeen ja vuoroin Suomesta Ruotsiin.
Ruotsin valtakunnassa annettiin 24. marraskuuta 1637 Placat om Tartarens fördrifwande af landet eli niin sanottu hirttolaki, jossa kaikki romanit määrättiin poistumaan maasta vuoden ja yhden päivän kuluessa. Määräajan umpeutumisen jälkeen maassa tavatut romanimiehet sai hirttää ilman oikeudenkäyntiä ja naiset ja lapset ajaa valtakunnan rajan yli. Lain mahdollistama teloitus ilman oikeudenkäyntiä oli ristiriidassa Ruotsissa jo tuolloin vallineiden oikeusvaltion periaatteiden kanssa, eikä sitä tai ilmeisesti kyseistä lakia muutenkaan sovellettu koskaan käytäntöön.[4][5] Laki oli voimassa vuoteen 1748 saakka.[6]
1660-luvulla romaneille tarjottiin autiotiloja viljeltäväksi Suomen itärajan tuntumasta, mutta romanit viihtyivät paremmin kiertolaiselämää viettäen ja käsityöläisammateissa. Kiertäessään maata romanit toimivat myös maatalouden satunnaisena kausityövoimana. Naiset leipoivat, korjasivat viljaa ja miehet hoitivat hevosia ja tekivät muita maatilan töitä.[6]
Kirkon kanta romaneihin oli menneinä vuosisatoina jyrkän kielteinen: romaneilta kiellettiin kaikki kirkolliset toimitukset sekä sairaanhoito, joka oli pitkään yksin kirkon tehtävänä.[6]
Suomessa vuoden 1852 irtolaislaki vahvisti jo aiemmin vallinneen käytännön ja määritteli romanit kategorisesti irtolaisiksi: ilman suojelusta olleet romanit tuli välittömästi ottaa kiinni, toimittaa kuvernöörin kuulusteltaviksi ja passittaa työlaitokseen määrittämättömäksi ajaksi. Yleiseen työhön kelpaamattomat miehet tuli lähettää kruunun linnoituksiin ja naiset kehruuhuoneisiin. Työlaitospaikkojen vähäisyyden vuoksi lakia ei voitu kovin laajasti soveltaa käytäntöön. Vuosina 1842–1861 oli lisäksi voimassa keisarillinen julistus, jonka mukaan kehruuhuoneisiin sijoitettujen romaninaisten poikalapset tuli pakkoviedä kantonistipataljooniin Tallinnaan ja Pleskoviin.[7] Irtolaislakiin sisältyi vuoteen 1883 asti niin sanottu "mustalaispykälä", joka käytännössä määräsi romaneja kohdeltavaksi ankarammin kuin muita irtolaisia.[8] 1800-luvulla romanien heikkoon asemaan alettiin kiinnittää huomiota. Romanikysymystä käsiteltiin säätyvaltiopäivillä, ja romaneja päätettiin yrittää sulauttaa valtaväestöön. Suomen itsenäistyttyä romanit saivat kaikki samat oikeudet kuin muutkin Suomen kansalaiset.[6]
Romanien työllisyystilanne kuitenkin heikkeni käsityöläisammattien menettäessä merkitystään ja yhteiskunnan teollistuessa. Työnsaanti edellytti yhä useammin koulunkäyntiä ensin, jota monet romanit vierastivat, koska yhteiskunnan virallinen tavoite oli yhä sulauttaa romanit valtaväestöön.[6]
Vuosien 1939–1945 aikana rintamalla palveli arviolta noin tuhat Suomen romania, joista 500-600 taistelujoukoissa[9]. Tarkkaa määrää on vaikea tietää, koska suomalaisia ei ole koskaan tilastoitu etnisen taustan perusteella[10]. Romanisotilaista varmuudella ainakin 50 kaatui[11] ja haavoittuneita oli satoja[12].
1960-luvulla romanien asuinoloja ja toimeentuloa saatiin parannettua hyvinvointivaltion yleisen kehityksen myötä.[6]
Viime vuosina Suomeen muista maista, etenkin Romaniasta saapuneet romanit kuuluvat lähinnä muihin kulttuuriryhmiin, ja heidän puhumiaan romanikieliä eivät Suomen romanit kunnolla tai juuri lainkaan ymmärrä. Uudemmat tulokkaat eivät yleensä ole tekemisissä Suomen romanien kanssa, eivätkä ryhmät yleensä tunne erityistä yhteenkuuluvuutta.
[muokkaa] Työllisyys ja koulutus
Romaneilla on aina ollut suuria vaikeuksia työnsaannissa. Yhtenä syynä tähän on ollut romanien tapakulttuuri. Romaninainen ei voi käyttää muuta asua kuin kansallispukuaan, ellei varmisteta, ettei kukaan toinen romani voi nähdä häntä.[13]
Suomen 10 000 romanista jopa puolen arvellaan olevan työttöminä.[14] Työ- ja elinkeinoministeriön 2008 tekemän tutkimuksen mukaan romanien työllistymistä jarruttaa pahiten koulutuksen ja työkokemuksen puute. Suurella osalla työttömänä olevista romaneista on koulutuksena pelkästään peruskoulu. Hakeutuminen ammatilliseen koulutukseen on vähäistä ja opintojen keskeyttäminen tavallista. Työllistymistä vaikeuttavat myös työnantajien asenteet, sillä vain hieman yli puolet työnantajista olisi valmiita palkkaamaan romanin. Työharjoitteluun suhtaudutaan myönteisemmin, mutta siihenkään romania ei ottaisi 15 prosenttia työnantajista.[15]
Koulussa romanilapsille luokalle jääminen on tavallista ja vanhempien suhtautuminen koulunkäyntiin osittain ongelmallista. Romanioppilailla on paljon poissaoloja, ja opintojen ohjaajat saavat selittää romaniperheille jo sen merkitystä, että koululainen on laitettava illalla ajoissa nukkumaan, jotta aamulla jaksaa herätä.[16] 25 prosentilla romaninuorista peruskoulu jää kesken.[17]
[muokkaa] Romanikulttuuri
[muokkaa] Pukeutuminen
-
Pääartikkeli: romanivaatteet
Suomalaisten tai Suomesta Ruotsiin muuttaneiden romanien keskeinen ominaisuus on varsin yhtenäisen miesten tai naisten pukeutuminen. Missään muualla maailmassa romanit eivät käytä samanlaista silmin nähtävää omalaatuista vaatetusta.
Romanimiesten vaateparsi oli Suomessa 1800-luvulla lähestulkoon samanlainen, kuin maan sen aikaisella talonpoikaisväestöllä eli lierihattu, takki, suorat housut ja pitkävartiset nahkasaappaat. 1900-luvun alkupuolikolla monet romanimiehet alkoivat pukeutua samaan tapaan kuin ne valtaväestön miehet, jotka työskentelivät arvostetussa ajurin ammatissa. Ajurin pukuun kuuluivat koppalakki, valkoinen kauluspaita, kangas- tai nahkatakki, tummat pussihousut ja mustat pitkävartiset nahkasaappaat (usein haitarivarsimallia eli ns. jatsarit).
1960- ja 70-lukujen mittaan koppahattu jäi pukeutumisesta pois, tummat pussihousut muuttuivat suoriksi ja saappaiden sijaat jalkoihin laitettiin kävelykengät. Valkoisen kauluspaidan päällä romanimiehet pitävät usein kuitenkin edelleen puseroa tai pikkutakkia, sillä paitahihasillaan oleminen ei sovi perinteen pukeutumiseen. Vaaleita housuja tai farkkuja ei romanimies tavallisesti pue ylleen. Vanhaa ajurinpukua näkee nykyään vain joillakin vanhoilla miehillä tai nuorilla juhlissa.
Romaninaisen puku on saanut mallinsa valtaväestön naisen kansanpuvusta. Romaninaiset pukeutuivat puseroineen, hameineen ja esiliinoineen suunnilleen samalla lailla valtaväestön naisten kanssa 1800-luvun lopulle saakka.[18] Romaninaisten pukeutuminen on aikojen saatossa ja vaurastumisen myötä muuttunut yhä koreammaksi. Nykyisin useimmat romaninaiset pukeutuvat paljetein ja kultanauhoin koristeltuun röyhelöiseen puseroon ja erityiseen romanihameeseen. Paksusta mustasta sametista valmistettava hame on varsin pitkä ja leveä, sekä nousee vyötäröllä varsin korkealle. Nuorilla romanitytöillä, jotka eivät ole saaneet itselleen vielä varsinaista romanipukua, näkee usein ohuehkosta mustasta kankaasta ommeltuja hameita, jotka ovat pitkiä ja erittäin kapeita.
Romaninaisen hameen hankintahinta kuuluu toimeentulotuen vaatemenojen piiriin. Esimerkiksi Kuopion sosiaalitoimisto myöntää toimeentulotukea saavalle romaninaiselle enimmillään 460 euroa hameen hankintaan kahden vuoden välein.[19]
Alakouluikäiset romanilapset pukeutuvat Suomessa valtaväestöön lukeutuvien ikätovereidensa tavoin.
[muokkaa] Avioliitto
Suomen romanit muodostavat yhden niistä hyvin harvinaisista yhteisöistä, joissa avioliittoa yhteisöllisenä laitoksena ei varsinaisesti ole olemassa. Suomen romaneilla ei ole vakiintunutta ja hyväksyttyä seurustelutapaa, joka johtaisi avioliittoon. Suomessa ei ole myöskään järjestettyjä avioliittoja. Perinteisesti ainoa tapa, jolla suomalainen perinteistä kiinni pitävä romani saattoi muodostaa avioliiton, oli karkaaminen, ”neidonryöstö”.[20]
Eräs syy tähän avioliiton rituaaliseen väheksyntään on suvun jäseniltä odotettu ehdoton uskollisuus. Romanisuvut ovat perinteisesti eksogaamisia eli parinmuodostus tapahtuu eri suvun jäsenen kanssa. Parisuhteessa mies ja nainen pysyvät omien sukujensa jäseninä.[20]
Yhteen meneminen on romanikulttuurissa häveliäisyyden piiriin kuuluva alue ja siksi romaneilla avioliitto ei ole keskeinen perhejuhla perinteineen. Nykyisin uskovaiset romanit haluavat yleensä kirkollisen vihkimisen. Häveliäisyyssyistä kutsuvieraina ovat yleensä nuoret ihmiset.[21]
[muokkaa] Romanikulttuurin kritiikki
Romanikulttuurin piirteitä on osin arvosteltu sekä valtaväestön että romanien tahoilta. Arvostelu on kohdistunut muun muassa romanien piirissä harjoitettavaan verikostoon[22], naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan[23], rikollisuuteen sekä romaninuorten koulu- ja päihdeongelmiin.[24] Valtaväestö on kautta aikojen pitänyt romaneja monesti ryhmänä, joka syyllistyy rikollisuuteen muita herkemmin. Romanien rikollisuudesta ei ole tarkkoja tilastoja, mutta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan vuonna 2005 18 prosentissa ryöstörikoksista epäilty oli romani.[25]
Osaltaan romanikulttuurin arvostelua on vaikeuttanut romaniyhteisössä elävä vahva perinne, joka kieltää yhteisön sisäisistä ongelmista kertomisen ulkopuolisille. Kun Rainer Friman puhui TV1:n A-studiossa romaninuorten päihde- ja kouluongelmista hän sai parikymmentä tappouhkausta.[26] Kun romanitaiteilija ja kirjailija Kiba Lumberg arvosteli Ajankohtaisessa kakkosessa romanikulttuuria ja erityisesti naisten asemaa siinä, Yleisradioon lähetettiin kirje, jossa herjaavin ilmauksin kyseenalaistettiin Lumbergin mielenterveys ja kerrottiin hänen perheensä olevan ”sisäisesti mädäntynyt”. Kirje lähetettiin Suomen romanifoorumin puheenjohtajan ja ulkoministeriön erityisasiantuntijan Miranda Vuolasrannan sähköpostiosoitteesta. Yleisradio vaikeni kirjeestä.[24] Myös Lumberg sai tappouhkauksia.[27] Myös näytelmäkirjailija Veijo Baltzar on vaatinut ”yhteisön sisäistä tilintekoa päihdeongelmista ja rikollisuudesta”.[24]
Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat ovat perustamassa omaa yhdistystä tultuaan tyytymättömäksi Suomen romanifoorumin toimintaan. Yhdistyksen tavoitteena on katsoa asioita puolueettomasti, eikä vain syyttää valtaväestöä kaikesta, kuten romaniyhdistykset ovat uuden yhdistyksen perustajien mielestä tähän mennessä tehneet.[26]
Kiba Lumberg on sanonut:
»Verikostosta ja siitä väkivallasta mikä romanikulttuurissa on, ei saa Suomessa puhua. Ei voida mennä siihen, että tietyt ryhmittymät menevät kulttuurien taakse ja sillä verukkeella polkevat ihmisoikeuksia ja sananvapautta[26]»
ja
»Ongelmana on, että kun mustalainen uskaltaa puhua julkisesti oman heimon sisällä tapahtuvista kielteisistä asioista, hänet uhataan tappaa. Jos valkolainen avaa suunsa, häntä syytetään rasismista.[23]»
Romanikulttuuria tutkineen professori Martti Grönforsin mukaan romanit puhuvat verikostosta avoimesti vain yhteisön sisällä. Suomen romanien joukossa on isoja 200-jäsenisiä romanisukuja, jotka välttelevät toisiaan. Välttelyä kutsutaan väistämiseksi.[28][29] Poliisille suunnatussa oppimateriaalissa saatetaan jättää sana verikosto kokonaan mainitsematta ja puhua vain väistämisestä[30] tai jopa todetaan, että mitään verikostoa ei romanikulttuurissa olekaan.[31]
[muokkaa] Romaniyhdistykset
Suomessa toimii useita valtakunnallisia romaniyhdistyksiä:[32]
- Romano Missio
- Suomen Vapaa Romanilähetys
- Suomen Romaniyhdistys
- Ryhdys
- Gipsy Future
- Luovan mustalaiskulttuurin yhdistys Drom ry
- Nevo Roma
| Suomen kansallisuuksia |
| ahvenanmaalaiset | juutalaiset | karjalaiset | romanit | saamelaiset | somalit | suomalaiset | suomenruotsalaiset | tataarit | turkkilaiset | unkarilaiset | venäläiset | virolaiset |
[muokkaa] Lähteet
- Panu Pulma: Suljetut ovet: Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-785-0.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b Suomen romanit – Finitiko romaseele (Esitteitä 2004:2) 16.6.2004. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 15.7.2009.
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0 © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy: "manne: leik., halv. romanimiehestä".
- ↑ Pulma 2006, s. 24–25.
- ↑ http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk8/Suomen_romanikieli.pdf
- ↑ a b c d e f Romanit Suomessa Suomen Romanifoorumi. Viitattu 17.8.2009.
- ↑ Pulma 2006, s. 49, 74.
- ↑ Pulma 2006, s. 75–80.
- ↑ http://www.mansetori.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=486&Itemid=568
- ↑ http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9711/971121/9711210160.html
- ↑ http://www.romanomissio.fi/muistomerkki1203.htm
- ↑ http://www.mansetori.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=486&Itemid=568
- ↑ Palkkaisinko romanin? Opas romanien kouluttajille, koulutuksen järjestäjille ja työvoimaviranomaisille (PDF) Luovi.fi. Viitattu 30.9.2008.
- ↑ Romanit tuntevat syrjintää työnhaussa ja koulutuksessa Helsingin sanomat. 22.6.2006. Viitattu 25.9.2008.
- ↑ Heikko koulutus pitää romanit poissa työelämästä Keskisuomalainen. 11.9.2008. Viitattu 25.9.2008.
- ↑ Romanin tie koulusta työelämään on karikkoinen Etelä-Suomen sanomat. 14.4.2007. Viitattu 25.9.2008.
- ↑ ”Romaneille samanlaiset vaatimukset kuin muillekin” Karjalainen. Viitattu 25.9.2008.
- ↑ Tie romanien elämään Suomen käsityön museo. Viitattu 4.1.2008.
- ↑ Toimeentulotuen soveltamisohje (PDF) 5.9.2007. Kuopion kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta. Viitattu 15.7.2009.
- ↑ a b Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt, s. 159. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.
- ↑ Friman-Korpela, Sarita ym.: Romanit ja kirkko: Opas seurakuntien työntekijöille ja luottamushenkilöille, s. 31. Suomen ev.-lut. Kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2005:2. Helsinki: Kirkkohallitus, 2005. ISBN 951-789-178-4.
- ↑ Riku Lumbergin avoin kirje romaniyhteisölle Helsingin sanomat. 19.8.2007. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ a b Varpula, Sari: Taiteilija Kiba Lumberg: Sieluni ei mahdu mustalaishameeseen Sana. 16.8.2007. Helsinki Viitattu 1.10.2008.
- ↑ a b c Nikkanen, Hanna: Sketsishow käynnisti julkisen romaniriidan Journalisti. 17.8.2007. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Lehti, Martti: Ryöstörikoskatsaus 2007 2008. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Viitattu 15.7.2009.
- ↑ a b c Omiaan arvostelleet romanitaiteilijat perustavat yhdistyksen Helsingin sanomat. 26.872007. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Kiba Lumberg teki rikosilmoituksen Ylen kirjeestä Helsingin sanomat. 1.8.2007. Viitattu 1.10.2008.
- ↑ Romanitutkija: Väistämisen tarkoitus on välttää verikosto MTV3.fi. 20.10.2007. Viitattu 9.12.2009.
- ↑ Verikosto YLE.fi. 2007. Viitattu 9.12.2009.
- ↑ Romanin ja poliisin kohdatessa (pdf) (sivu 12) 2007. Helsinki: Opetushallitus, romaniväestön koulutustiimi ja sisäasiainministeriön poliisiosasto. Viitattu 9.12.2009.
- ↑ Poliisi ja monikulttuurinen Suomi (Romanit - Suomen vanhin etninen vähemmistö) Viitattu 9.12.2009.
- ↑ Pirttilahti, Malla: Romanikulttuurin erityispiirteet asumisessa (PDF) 2000. Helsinki: Ympäristöministeriö. Viitattu 17.8.2009.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.
