Ahti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Ahdista suomalaisessa kansanperinteessä. Muut merkitykset löytyvät täsmennyssivulta.

Ahti on yleisen käsityksen mukaan ollut suomalaisten muinaisuskossa veden jumala tai haltija. Hänet mainitsi muun muassa Mikael Agricola luetellessaan hämäläisten muinaisia jumalia:[1] "Achti wedhest caloit toi". Sen mukaisesti merta tai järveä sanotaan nykyisinkin usein Ahdin valta­kunnaksi.[2]

Suomalaisissa kansanrunoissa ja loitsuissa Ahti esiintyy jokseenkin harvoin. Toisinaan nimi Ahti on kuitenkin yleistynyt tarkoittamaan haltijaa yleensä, niin että runoissa mainitaan myös metsän, maan tai tuulen Ahti.[1]

Kalevalassa ja suomalaisessa kansanrunoudessa Ahti (Ahti Saarelainen) esiintyy myös Lemminkäisen toisintonimenä.[3] Nimi esiintyy muun muassa Ahdin ja Kyllikin runoksi tai Valaksi kutsutussa hajonneessa runossa, jonka alkuperäistä versiota muun muassa Martti Haavio ja Matti Kuusi ovat yrittäneet rekonstruoida hajanaisten säetoisintojen perusteella. Kalevalaa koostaessaan Elias Lönnrot sulautti Ahti-runot osaksi Lemminkäisen hahmoa.

Nimi Ahti esiintyy myös erikseen, ilman että Lemminkäistä tai muuta nimeä mainitaan. Ahdista kerrotaan muun muassa seuraavaa: "Armas Haahti (=Ahti), Saaren vanhin, Saaren kuuluisa kuningas, lähti pikkuissa (=pienenä, nuorena) sotahan, pikkuissa perän pitohon, lassa (=lapsena) laivan vanhimmaksi."

"Ahti aina arvelevi, rahojansa raksuttavi, helkyttävi hopeitansa; kaksin päivin, kolmin päivin rahat raksui pöydän päällä, helkkyi Huotolan (=Luotolan, ts. Ahvenanmaan) hopeat. Hoi on Ahti veijoseni, muistatko kuin sotia käimme, kuin ennen hyvin elimme: sata päätä tappelimme, tuhat päätä turmelimme."

"Ennen Ahti maita uupu, kuin Sampsa siemeniä."

Ahti populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan iso tietosanakirja, 1. osa (A - Celle), s. 148, art. Ahti. Keuruu: Otava, 1960.
  2. Nykysuomen sanakirja, 1. osa (A-K), s. 16, hakusana Ahti. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, WSOY, 1989. ISBN 951-0-09105-7.
  3. Elias Lönnrot: Kalevala, s. 97 (11. runo), 104-105 (12. runo). Helsinki: Cosmoprint, 1999. ISBN 951-578-581-2.
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.