Marjatta
| Nimipäivä | |
| – suomenkielinen | 15. elokuuta |
| – ruotsinkielinen | - |
| – ortodoksinen | 25. maaliskuuta, 2. heinäkuuta, 15. elokuuta, 8. syyskuuta, 21. marraskuuta |
| Muunnelmia | Marjaana, Jatta, Marita, Maritta |
| Ulkomaisia vastineita | - |
| Nimen alkuperä | Kalevalasta; yhdistelmä nimistä Maria ja Marketta (Margareta) |
Marjatta on suomalainen naisen nimi. Nimipäivää vietetään suomalaisessa kalenterissa 15. elokuuta.
Nimi Marjatta tulee Kalevalasta. Kalevalan loppuruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa ollessaan löytää puolukan mättäältä, syö sen ja tulee raskaaksi. Hän synnyttää pojan, josta kasvaa Karjalan kuningas. Suuri tietäjä Väinämöinen joutuu väistymään.[1] Tämä runo on ilmeisesti alkujaan yhdistelmä kahdesta runosta: toisaalta Hannuksen ja Marketan balladista, toisaalta Luojan virrestä. Myös nimi Marjatta on todennäköisesti syntynyt sekamuotona nimistä Maria ja Marketta.[2]
Vuoden 2009 loppuun mennessä Marjatta-nimen oli saanut Suomessa 122 867 naista ja muutama mies.[3] Nimi alkoi yleistyä 1920-luvulta lähtien ja on yleinen varsinkin 1940- ja 1950-luvuilla syntyneillä.[3] Marjatta on yksi Suomen suosituimmista etunimistä. Vuosina 1920–29 ja 1950–59 Marjatta oli viidenneksi suosituin nimi, ja vuosina 1930–1939 Marjatta oli toiseksi suosituin nimi. Vuosina 1940–1949 Marjatta oli suosituin naisten nimi. 2000-luvulla Marjatta-nimi ei ole enää kuulunut suosituimpien nimien joukkoon.[3]
Kuuluisia Marjattoja [muokkaa]
- Marjatta Airas, laulaja
- Marjatta Hanhijoki, taidegraafikko
- Marjatta Heino, pesäpalloilija
- Marjatta Jaatinen, arkkitehti
- Marjatta Kajosmaa, hiihtäjä
- Marjatta Kallio, näyttelijä ja laulaja
- Marjatta Kilpi, kirjailija
- Marjatta Kurenniemi, lasten- ja nuortenkirjailija
- Marjatta Kuuluvainen (o.s. Mäkinen), kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä
- Marjatta Leppänen, laulaja ja näyttelijä
- Marjatta Levanto, Suomen Ranskan-instituutin johtaja, taidekirjojen tekijä
- Marjatta Metsovaara, tekstiilitaiteilija
- Marjatta Pokela, laulaja, sanoittaja ja säveltäjä
- Marjatta Raita, näyttelijä
- Marjatta Rasi, ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri
- Marjatta Savolainen, kirjailija
- Marjatta Stenius-Kaukonen (aik. Mattsson), poliitikko (Vasemmistoliitto)
- Marjatta Tapiola, kuvataiteilija
- Marjatta Vehkaoja, poliitikko (SDP)
- Marjatta Väänänen, poliitikko (Keskusta)
- Marjatta Weckström, kuvanveistäjä
Kuvitteellisia Marjattoja [muokkaa]
- Pirkko Jaakolan näytelmässä Marjatan laulu
- Marjatta matala neiti, Kalevalan loppurunon hahmo; samanniminen Eino Juhani Rautavaaran sävellys
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Kalevala, 50. runo
- ↑ Kustaa Vilkuna, Marketta Huitu, Pirjo Mikkonen: Suomalainen nimikirja, s. 113, Otava 1985, ISBN 951-1-07227-7
- ↑ a b c Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu