Suomen kielen lainasanat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen kielen lainasanat ovat jostain toisesta kielestä suomeen tai johonkin suomen kantakieleen lainattuja sanoja. Vanhimmat lainasanat ovat indoeurooppalaisia. Suomeen on tullut myös paljon lainasanoja myöhemmin kehittyneistä germaanisista kielistä parin tuhannen viime vuoden aikana. 1800-luvulta, jonkin verran aikaisemminkin, lähtien suomeen on tullut paljon latinalais- ja kreikkalaisperäisiä lainasanoja. Koska nämä vierassanat olivat aikoinaan tyypillisesti korkeakoulutettujen käytössä, on niitä kutsuttu historiallisista syistä myös sivistyssanoiksi. Suomi on ollut suoraan yhteydessä englannin kielen kanssa vasta vähän aikaa. Tänä aikana englanti on kuitenkin ollut kuitenkin keskeinen uusien sanojen lähde.

Suomen kielen lainasanojen historialliset ikäkerrostumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoeurooppalaiset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoeurooppalaiset lainat ovat vanhimpia suomen kielessä. Tuolloin suomalais-ugrilainen kantakansa asui yleisimmän käsityksen mukaan lähellä Volgan mutkaa. Näihin aikoihin se tuli myös kosketuksiin indoeurooppalaisten kanssa. Tältä ajalta ovat muun muassa sanat jyvä, marras eli kuollut, varsa sekä vasara.[1]

Balttilaiset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun suomalais-ugrilaiset siirtyivät Itämeren allasta kohti, yhteyksiä alkoi muodostua muinaispreussia, liettuaa ja latviaa puhuvien, eli balttilaisten, kanssa[1]. Tämän on arveltu tapahtuneen noin 2500-2000 eaa., mutta saattoi kestää useita sukupolvia siihen, että kielelliset vaikutukset alkoivat[2]. Balttilaisia lainasanoja ovat muun muassa ahdas, aina, morsian, sisar ja heimo[1]. Suomen kielessä on yli 130 vanhaa balttilainaa[2].

Germaaniset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parin tuhannen vuoden aikana suomen kieleen on tullut paljon lainasanoja germaanisista kielistä[1]. Germaanisten sanojen lainautuminen alkoi jo varhaiskantasuomen aikana eli noin 1500-1000 eaa. Arvellaan, että vanhimmat germaaniset lainat ovat yhtä vanhoja kuin balttilaiset.[3] Yleensä sanat ovat säilyttäneet lähes alkuperäisen asunsa. Germaanisia lainasanoja ovat esimerkiksi äiti, vainaja, avio, hurskas ja ranta.[1][4] Vanhoja germaanisia lainoja on suomessa suunnilleen 500[3].

Sana voi lainautua kielestä toiseen myös useita kertoja. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi juhla ja joulu. Molemmat ovat peräisin samasta germaanisesta sanasta, mutta suomeen sana juhla on tullut paljon aikaisemmin kuin joulu. Joulu on lainaa skandinaavisista kielistä, minkä huomaa ruotsin sanasta jul. Skandinaaviset kielet syntyivät siis germaanista kielimuotoa myöhemmin. Ajan kuluessa kieli, josta sana on lainattu, ja kieli, johon sana on lainautunut, ovat voineet muuttua. Näin lainattujen sanojen muoto ja merkitys ovat erilaisia kuten sanoissa joulu ja juhla.[5]

Slaavilaiset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa slaavilaisista lainoista on saatu muinaisvenäjästä aikaisintaan 600-luvulla jaa. Näitä sanoja ovat muun muassa lusikka, risti, pappi ja pakana.[1] Nämä kuuluvat vanhempaan slaavilaiseen kerrostumaan[4]. Nuoremmat slaavilaiset lainasanat ovat tulleet nykyvenäjästä[6]. Näitä ovat esimerkiksi kapakka, toveri, kanava ja voro. [7]

Ruotsalaiset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli puolet suomen lainasanoista on tullut ruotsin kielestä tai sen kautta. Vanhimmat ruotsalaiset lainasanat ovat 800-luvulta jaa., jolloin niitä tuli muinaisruotsista. Nuorimmat lainat ovat nykyajalta.[8] Ruotsin kielestä lainautuneita sanoja pidetään myöhäisimpänä lainasanakerrostumana. Ruotsista ovat tulleet esimerkiksi sanat apina, housut ja hattu.[4]

Saamelaiset lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamen kielestä tulleet lainasanat tunnetaan etenkin Pohjois-Suomessa. Näitä ovat esimerkiksi kaamos, jänkä, tokka ja tunturi[7]. Ante Aikion mukaan saamesta lainattuja sanoja esiintyy melko runsaasti myös pohjoisimpien murteiden eteläpuolella, ja monien levikki kattaa koko suomen ja karjalan. Tällaisia saamesta lainattuja suomen yleiskielen sanoja ovat esim. kahlata, kenttä ja nuotio. Lisäksi on lainattu muun muassa hiihtoon ja käsityöhön liittyviä termejä.[9]

Uudemmat lainasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla ja jo ennen sitä sanastotyössä oli kaksi eriävää pyrkimystä. Toiset halusivat kansainvälistää eri alojen termistön viestinnän tehostamiseksi yli kielirajojen. Toisten pyrkimyksenä oli taas luoda omapohjainen sanasto, mikä mahdollistaisi asioiden helpomman omaksumisen ja sitä kautta viestintä suurelle yleisölle helpottuu. Myös esimerkiksi ranskan kielessä termistö on paljolti omapohjaista.[10]

Suomessakin on 1800-luvulta lähtien, osittain jo aikaisemminkin tullut käyttöön suuri joukko latinalais- ja kreikkalaisperäisiä, kansainvälisiksi tulleita sanoja. Useimmiten ne ovat kuitenkin tulleet muiden kielten, aikaisemmin yleensä ruotsin, joskus myös saksan, mutta nykyään tavallisimmin englannin välityksellä. Tällaisia latinalais- ja kreikkalaisperäisiä sanoja on suuri joukko käytössä varsinkin tieteellisinä termeinä, mutta myös esimerkiksi poliittiseen ja yhteiskuntaelämään liittyviä lainasanoja on runsaasti. Varsinkin alkuvaiheessaan monet niistä olivat yleensä vain korkeasti koulutettujen tuntemia ja niitä sanottiinkin sivistyssanoiksi.

Pääasiassa ruotsin välityksellä suomeen on tullut muistakin kielistä peräisin olevia kansainvälisiä, useimmissa eurooppalaisissa kielissä käytettyjä sanoja. Ranskasta suomeen ovat lainautuneet esimerkiksi sanat terassi , marinoida, kulissi ja essee, kun taas saksalaisperäisiä ovat muun muassa aspiriini ja plankton. Italialaisperäisiä ovat esimerkiksi kassa, altto, passi ja makaroni. Espanjasta ovat taas lainautuneet muiden muassa sanat karamelli ja paraati.[10]

Viime aikoina selvästi eniten lainasanoja on suomeen tullut englannista. Suomi on ollut englannin kanssa suorassa yhteydessä vasta vähän aikaa. Vanhemmat englantilaiset lainat pyrittiin mukauttamaan suomeen oman mallin mukaan, kuten pihvi (engl. beef). Uudempia kieleen mukautuneita sanoja ovat esimerkiksi hitti ja jeeppi, kun taas alkuperäisen asunsa säilyttäneitä tai hiukan muuttuneita sanoja ovat muun muassa cowboy ja happening.[10]

Lainasanat slangissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi stadi, lafka ja mesta ovat vanhaa Helsingin slangia[11]. Vanha Stadin slangi syntyi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Helsingin työläiskaupunginosissa, kuten Kalliossa, missä asui suomen- ja ruotsinkielisiä työläisiä. Heidän lapsensa leikkivät keskenään. Stadin slangi syntyi yhdistämään tällaisia suomalais-ruotsalaisia poikajoukkoja.[12] Vanhan slangin pohjalta on syntynyt uudempi slangi, joka elää koko ajan sulautumalla arkikieleen ja eriytymällä eri alojen harrastajien, kuten larppaajien eli live-roolipelien harrastajien, kielimuodoiksi. Uusin slangi eli puhekieli on valtakunnallista ja osittain jopa maailmanlaajuista.[13]

Slangissa lainasanojen määrä on erityisen leimallinen. Vanhaan slangiin sanoja tuli monikulttuurisen Helsingin kielistä, ruotsista ja venäjästä, ja nykyslangiin lähes kokonaan englannista.[13] Ruotsin kielestä slangiin saatuja lainasanoja ovat esimerkiksi broidi, duuni, hanskat ja stadi. Venäjältä tulleita lainasanoja ovat muun muassa lafka, safka ja mesta. Englannista tulleita lainoja ovat esimerkiksi biisi, digata, fiilis ja lonkero.[7]

Suhtautumistapoja lainasanoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet vanhat ruotsalaisperäiset lainasanat ovat yleisiä puhekielessä, mutta kirjoitetussa tekstissä niitä vältellään.

Monet uudemmat lainasanat mielletään selvästi vieraiksi, ja monissa yhteyksissä niitä pyritään jo ymmärrettävyyden vuoksi välttämään. Kuitenkin esimerkiksi tieteessä latinasta, kreikasta ja englannista peräisin olevia lainasanoja käytetään luontevasti.[14]

Kahdessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmisten tietoinen suhtautuminen lainasanoihin poikkeaa heidän tiedostamattomasta suhtautumisestaan. Suoraan kysyttäessä nuoret suhtautuivat runsaasti käytettynä lainasanoihin melko myönteisesti. Vanhempien ihmisten mukaan taas asenteet englantilaisiin lainasanoihin olivat kielteisempiä, eli he kokivat, että lainoja käytetään liikaa. Kun toisessa tutkimuksessa tutkitut eivät tienneet, mitkä sanoista oli lainattu, suhtautumistavat olivat erilaisia: nuoret suhtautuivat englantilaisiin lainasanoihin kielteisesti ja vanhemmat neutraalisti.[14]

Tämänkaltainen tulos voi johtua siitä, että vanhemmat ihmiset suhtautuvat asioihin nuoria sallivammin. Vanhemmat reagoivat useimpiin tapahtumiin nuoria rauhallisemmin, kun nuorilla taas on havaittavissa tietynlaista innokkuutta. Toisaalta vanhemmat ihmiset ovat säilyttäviä ja nuoret ovat valmiita muutoksiin.[14]

Suomen kieleen on ilmaantunut runsaasti uusia lainasanoja etenkin englannista, josta lainatut sanat ovat tavanomaisia[14]. Lainasanat ja -ilmaisut, kuten trendi ja case, herättävät monenlaisia tunteita. Toisten mukaan lainasanalle ei ole sopivaa vastinetta tai se ei ilmaise täsmälleen samaa asiaa; toiset taas ajattelevat, että lainasanojen käyttö on pinnallista ja turhaa hienostelua.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen kielen lainasanat.
  2. a b Savolainen 2001: Selityksiä ja lisätietoja verkkokielioppiin, balttilaiset lainasanat.
  3. a b Savolainen 2001: Selityksiä ja lisätietoja verkkokielioppiin, germaaniset lainasanat.
  4. a b c Kettunen: Sanat.
  5. a b Hurtta: Pappi ja poppamies.
  6. Savolainen 2001: Selityksiä ja lisätietoja verkkokielioppiin, slaavilaiset lainasanat.
  7. a b c de Smit: Suomen sanaston alkuperä.
  8. Savolainen 2001: Selityksiä ja lisätietoja verkkokielioppiin, ruotsalaiset lainasanat.
  9. Aikio: Saamelaiset lainasanat suomen ja karjalan kielessä.
  10. a b c Savolainen 1998: Vierassanat.
  11. Eronen 1997: Treffeille vai deiteille.
  12. Paunonen: Stadin slangi ennen ja nyt.
  13. a b Eronen 2001: Slangin pikkujättiläinen.
  14. a b c d Tamminen: Ikä ja asenteet lainasanoja kohtaan.