Kantakieli

Kantakieli on historiallis-vertailevassa kielitieteessä sellainen nykykieliä edeltävä historiallinen kielimuoto, joka on päätelty eli rekonstruoitu historiallis-vertailevan metodin avulla, so. tietyn toistensa sukukielinä pidettyjen kielten joukon systemaattisia yhtäläisyyksiä vertailemalla. Suomen kielen historiassa lähin kantakieli on myöhäiskantasuomi.

Samaan kantakieleen palautuvat kielet muodostavat joko kielikunnan tai kielikunnan sisäisen ryhmän.

Rekonstruoituja kantakieliä

Useimmista maailman kantakielistä ei ole säilynyt kirjallisia muistomerkkejä. Tietomme niistä pohjautuvat historiallis-vertailevan kielitieteen metodien avulla tehtyihin rekonstruktioihin.

Kantakielen rekonstruktio koskee lähinnä kielen sanastoa ja morfologiaa. Sen sijaan kantakielten rakenteiden ja muun muassa syntaksin rekonstruoiminen on osoittautunut vaikeaksi. Rekonstruktiot ovat yleensä sitä yksityiskohtaisempia, mitä suurempi määrä kieliä kantakieleen voidaan palauttaa ja mitä lähempänä historiassa kantakieltä on puhuttu.

Esimerkiksi suomen kielen lähin kantakieli on kantasuomi ja kaukaisin rekonstruoitavissa oleva suomen kielen kantakieli on kantaurali. Kantasuomeen voidaan kielellisen rekonstruktion avulla palauttaa noin 2000 sanavartaloa, minkä lisäksi kantasuomen taivutusjärjestelmä ja johto-oppi voidaan yksityiskohtaisesti rekonstruoida. Kantauraliin taas voidaan palauttaa vain noin 200 sanaa ja sen muoto-oppia koskeva tieto on fragmentaarista.

Attestoituja kantakieliä

Eräät kantakielet tunnetaan hyvin, koska niitä on käytetty kirjakielinä. Tällaisten kantakielten jakaantumista nykykieliksi on mahdollista seurata historiallisten lähteiden avulla. Esimerkiksi latina on jakaantunut romaanisiksi kieliksi viimeisen kahden vuosituhannen aikana, ja tätä prosessia voidaan seurata kielimuistomerkkien avulla. Vastaavasti sanskritin kieli on Etu-Intiassa puhuttavien indoeurooppalaisten kielten, muun muassa hindin, bengalin ja nepalin kantakieli. Muinaiskirkkoslaavi taas on melko lähellä rekonstruoitua kantaslaavia. Pohjoisgermaanisten kielten kantakieli, norräna tungan, tunnetaan riimukivistä.

Useimmat historiallisista lähteistä tunnetut kantakielet ovat indoeurooppalaisen kielikunnan ns. välikantakieliä. Uralilaisesta kielikunnasta tunnetaan ainoastaan muutamia suhteellisen nuoria kantakielivaiheita muistuttavia attestoituja kielimuotoja, merkittävimpinä muinaispermin kieli ja muinaisunkarin kieli.