Vierassana
Vierassanat ovat sanoja, jotka on omaksuttu viime aikoina kieleen muista kielistä, jotka eivät ole kielen lähisukulaisia. Vierassanat, kuten lainasanat yleensäkin, kulkeutuvat yleensä valtakielistä pienempiin kieliin tai ihailluista väheksyttyihin kieliin, ja näin yhtenäistävät kieliä ja vähentävät kielten moninaisuutta ja omaleimaisuutta. Muinaisia lainasanoja, jotka ovat jo vankka osa kansanperinnettä, ei lasketa vierassanoiksi.
Vierassanat eroavat muista lainasanoista siinä, että kielen lähisukulaisista lainattuja ei katsota vieraiksi. Esimerkiksi suomessa käytetty polkupyörää tarkoittava sana "jalkaratas" ei ole vierassana, sillä se on virosta.
Vierassanat katsotaan monissa maissa vahingollisiksi omalle kielelle ja sitä kautta identiteetille. Esimerkiksi Ranskassa vierassanat ja myös vieraat rakenteet on kielletty kaikesta julkisesta tekstistä, jopa mainoksista. Islannissa taas kielitoimisto tekee jokaisen uuden ei-skandinaavisen vierassanan tilalle skandinaavisista sanoista johdetun vastineen, jota on siitä lähtien käytettävä.
Suomessa kielitoimisto ei anna sitovia ohjeita sanojen käytöstä, vaan ainoastaan suosituksia. Aiemmin suomen kielellistä identiteettiä pyrittiin määrätietoisesti vahvistamaan suosimalla niin sanottujen sivistyssanojen sijasta suomenkielisistä sanavartaloista johdettuja uudissanoja (esimerkiksi sanasta kirja johdettu kirjasto korvasi sanan biblioteekki). Monet uudissanat eivät kuitenkaan menestyneet, esimerkiksi kärkky ei syrjäyttänyt bakteeria. Nykyään vierassanoihin suhtaudutaan sallivammin kuin ennen, mutta toisinaan vierassanat yhä korvautuvat kotimaisilla, esimerkiksi englannin smiley on saanut supisuomalaisen vastineen hymiö.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Koukkunen, Kalevi: Atomi ja missi: Vierassanojen etymologinen sanakirja. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16131-4.
