Terho Itkonen
Terho Klaus Itkonen (21. lokakuuta 1933, Helsinki – 29. maaliskuuta 1998 Nurmijärvi)[1] oli Helsingin yliopiston suomen kielen professori ja huomattava suomen kielen tutkija.
Itkonen kuului suomalaiseen Itkosten tiedesukuun.
Itkosen tuotannon laajuutta ja merkitystä voi verrata vain E. N. Setälään. Laajassa tuotannossaan Itkonen on käsitellyt lukuisia suomen kielen historian ja kieliopillisen kuvauksen kysymyksiä. Hänen tutkijanotteelleen on ominaista teoreettinen kunnianhimo, joka suomen kielen näkökulmista pyrki esittämään yleiskielitieteellisesti merkityksellisiä ja kansainvälisesti kiinnostavia kielen ilmiöitä. Toisin kuin suurin osa sukupolvensa tutkijoista, Itkonen suhtautui jo varhain kriittisesti generatiivisen kielitieteen esittämiin strukturalistisiin kielen rakenteen kuvauksiin. Hänen kielinäkemyksensä korosti kielijärjestelmän avoimuutta ja analogian merkitystä kielellistä rakennetta muovaavana voimana. Hän harjoitti paljon kielitieteellisiä kenttätöitä ja perusteli esittämiään teoreettisia käsityksiä laajalla empiirisellä aineistolla.
Kielihistoriallisessa tuotannossaan Itkonen selvitteli erityisesti suomen suhdetta toisiin itämerensuomalaisiin kieliin ja saameen. Hänen artikkelissaan Välikatsaus suomen kielen juuriin (1983) esitettiin käsitys kolmeen murteeseen jakaantuneesta kantasuomesta, jota puhuttiin Suomenlahden ympäristössä. Tämä artikkeli kuului pitkään siteeratuimpiin suomenkielisiin humanistisiin tiedejulkaisuihin.
Itkonen organisoi professorina laajan suomen murteiden ja paikannimistön kenttäkeruun (Nimestäjän opas, 1961) ja koulutti kokonaisen sukupolven suomen kielen tutkijoita. Hän oli myös oikeakielisyyden innokas puolustaja, minkä osoittaa laajalevikkinen teos Kieliopas. Kielenhuoltoa käsitteleviä Itkosen kirjoituksia on koottu teoksiin Näillä näkymin ja Retkiä nykysuomeen.
Itkonen on nimetty Greifswaldin yliopiston kunniatohtoriksi.
Teoksia [muokkaa]
- Aloja ja aiheita. Valikoima kolmen kymmenluvun tutkimuksia (1959–1979). Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura 1993.
- Retkiä nykysuomeen (1979)[2]
