Indoeurooppalainen kantakieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Indoeurooppalaisten kielten sukupuu.

Indoeurooppalainen kantakieli eli kantaindoeurooppa on oletettu eli hypoteettinen kieli, josta indoeurooppalaiset kielet ovat aikaa myöten eriytyneet. Indoeurooppalainen kantakieli on kielitieteellisen eli lingvistisen kuvauksen tuote, siis kielioppi sanastoineen. Kantaindoeurooppa on ennen kaikkea metodologinen väline, jolla voidaan tarkastella kielisukulaisuutta. Se on eräänlainen kehikko, johon toistensa sukulaisiksi oletettujen kielten systemaattiset erot ja yhtäläisyydet kirjataan. Tätä nimitetään historiallis-vertailevaksi rekonstruoinniksi.

Rekonstruoidulle kantakielifragmentille on tapana antaa myös historiallinen tulkinta, jolloin näkökulma siirtyy kieliyhteisöön: Missä tätä kieltä käyttäneet ihmiset asuivat, millainen heidän elinkeinorakenteensa oli, millaisia uskomuksia heillä oli, millainen heidän kulttuurinsa oli? Nämä ovat kielisukulaisuushypoteesin tuottamia jatkokysymyksiä, joihin vastaamiseen ei lähtökohtana ollut sanastollinen kuvaus enää riitä vaan on pakko siirtyä erilaisten aputieteiden (arkeologia, antropologia, uskontotiede, jne) alueelle.

Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin 7 000–3 500 eaa.lähde?

Kantaindoeuroopan rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Substantiiveilla oli kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri (aikaisemmin 2: elollinen ja eloton); kolme lukua: yksikkö, kaksikko ja monikko sekä seitsemän tai kahdeksan sijamuotoa. Verbeillä oli neljä modusta: indikatiivi, imperatiivi, konjunktiivi ja optatiivi. Vokaalivaihtelut olivat kielelle tyypillisiä.