Indoeurooppalainen kantakieli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Indoeurooppalainen kantakieli eli kantaindoeurooppa on oletettu eli hypoteettinen kantakieli, josta indoeurooppalaiset kielet ovat aikaa myöten eriytyneet. Indoeurooppalaisia kieliä tutkiva kielitieteen ala on indoeuropeistiikka.

Indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin noin vuosina 4500–2500 eaa.[1] Puhujien kotiseudusta on erilaisia teorioita. Yleisimmin hyväksytty teoria on niin sanottu kurgaaniteoria, joka sijoittaa indoeurooppalaiset nykyisen Ukrainan ja eteläisen Venäjän aroille Mustanmeren pohjoispuolelle.[2]

Indoeurooppalaisella kantakielellä uskotaan olleen murteita. Siitä on kyetty mallintamaan noin 1 500 leksikaalista osaa, mikä on kuitenkin vain murto-osa kielen koko sanastosta.[3] Mallintamista alettiin tehdä 1850-luvulla.[4]

Äänneoppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoeurooppalaisen kantakielen äänneoppi on mallinnettu etupäässä vanhimpien indoeurooppalaisten kielten pohjalta, joissa arkaaiset piirteet ovat säilyneet parhaiten. Tällaisia ovat esimerkiksi sanskrit, avestan kieli, muinaiskreikka, latina, muinaiskirkkoslaavi, liettuan kieli, gootin kieli, heetin kieli, muinaisiiri, tokaari A ja B, klassinen armenian kieli sekä albanian kieli.[5]

Konsonantit[5]
Klusiilit *p *t *k *ḱ *kʷ
(*b) *d *g *gʷ
*bʰ *dʰ *gʰ *ǵʰ *gʷʰ
Frikatiivit *s *h₁ *h₂ *h₃
Resonantit *m *n *r *l *w *y
Vokaalit ja diftongit[5]
Lyhyet vokaalit (*a) *e *o
Pitkät vokaalit
Diftongit (*ay) *ey *oy (*aw) *ew *ow
*ēy *ōy *ēw *ōw

Muoto-oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nominit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Substantiiveilla oli kolme sukua: maskuliini, feminiini ja neutri.[6]

Lukuja oli kolme: yksikkö, kaksikko ja monikko.[6]

Sijamuotoja oli kahdeksan: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, vokatiivi, lokatiivi, instrumentaali ja ablatiivi. Adjektiivit taipuivat samoin kuin substantiivit.[6]

Verbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verbejä on vaikeampi mallintaa kuin muita sanaluokkia, sillä varhaistenkin indoeurooppalaisten kielten verbijärjestelmät poikkeavat toisistaan.[7]

Luvut olivat yksikkö, kaksikko ja monikko. Persoonat olivat ensimmäinen, toinen ja kolmas. Aspektit olivat preesens, aoristi ja perfekti. Pääluokat olivat aktiivi ja mediumi. Tapaluokkia oli neljä: indikatiivi, imperatiivi, optatiivi ja subjunktiivi.[7]

Vokaalivaihtelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vokaalivaihtelut olivat tyypillisiä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Powell, Eric A.: Telling Tales in Proto-Indo-European Archaeology. 2020. Viitattu 12.4.2020. (englanniksi)
  2. Kapović 2017, s. 1–2.
  3. Kapović 2017, s. 5–7.
  4. Proto-Indo-European 2022. ruf.rice.edu. Viitattu 6.6.2022. (englanniksi)
  5. a b c Kapović 2017, s. 13–14.
  6. a b c Kapović 2017, s. 62.
  7. a b Kapović 2017, s. 91–92.
  8. Kapović 2017, s. 61.