Pakanuus

Wikipedia

Pakanuus (lat. paganitas) tarkoittaa pakanauskonnon harjoittamista.^[1] Termiä pakanauskonto on käytetty ei-kristillisistä uskonnoista, yleensä ei kuitenkaan juutalaisuudesta eikä islamista^[1].

Yleensä pakanuus-nimityksellä on tarkoitettu valtauskontoon kuulumattomia toisen uskonnon harjoittajia. Arkikielen käytössä sanalla tarkoitetaan nykyään sävyssä uskonnotonta ihmistä. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava määritelmä, sillä pakana ei ole ateisti, vaan luonnonuskonnon harjoittaja. Kristinuskon näkökulmasta esitettynä sana pakanuus on kielteinen käsite.

Pakanallisia uskontoja on ollut läpi ihmiskunnan historian, jos luonnonuskonnot määritellään pakanallisiksi, kuten länsimaissa on ollut tapana. Pakanalliset uskonnot jaotellaan vanhapakanallisiin ja uuspakanallisiin uskontoihin.

Pakanuus on tärkeä kulttuuritekijä. Esimerkiksi Suomen kansalliseepos Kalevala edustaa runoillaan suomalaista esikristillistä tarustoa. Toisaalta taas esimerkiksi skandinaavista muinaisuskoa valaiseva epiikka sekä kreikkalaiset jumaltarustot ovat osa eurooppalaista kulttuuria.

Sisällysluettelo 1 Sanan alkuperä 2 Vanhapakanalliset uskonnot 3 Uuspakanuus 4 Pakanuus Suomessa 5 Pakanallisia uskontoja 5.1 Vanhapakanallisia uskontoja 5.2 Uuspakanallisia uskontoja 6 Katso myös 7 Lähteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Sanan alkuperä

Sana pakana on johdettu latinan laatusanasta paganus, joka tarkoittaa maalaista tai kyläläistä. Nimitys johtuu siitä, että kristinusko oli sen varhaisina aikoina erityisesti kaupunkilaisten uskonto, maaseudulla asuvien ollessa vanhojen uskontojen kannattajia.^[2] Uuden- ja Vanhan testamentin latinankielisissä käännöksissä sana tarkoittaa ei-juutalaista. Kreikankielisessä Vanhan testamentin käännöksessä, Septuagintassa käytetty vastaava kreikan kielen sana on εθνος (ethnos). Sana tarkoittaa kansaa, vierasta kansaa, ihmis- tai eläinlaumaa, alempaan kansan osaan kuuluvia ihmisiä tai henkilöitä, jotka ovat omaksuneet vieraan kulttuurin tavat. Kreikkalaiset käyttivät sanaa halveksuvassa mielessä. Juutalaisessa käytössä ethnos tarkoitti ei-juutalaisia. Raamattu suhtautuu pakanoihin eli vieraaseen kulttuuriin kuuluviin henkilöihin ja ulkomaalaisiin yleensä kielteisesti.

Juutalaiset ovat käyttäneet pakanaa vastaavaa goyim (גוים; monikko sanasta goy/גוי) -sanaa merkitsemään kaikkia ei-juutalaisia. Nykyään kristillisessä kielenkäytössä pakanalla tarkoitetaan asiayhteydestä riippuen joko ei-juutalaista taikka henkilöä, joka ei usko Abrahamin Jumalaan.

Islamilaisessa perinteessä ei-muslimit erotellaan ”kirjan kansoihin” (juutalaiset ja kristityt), joiden suhteen tulisi vallita suurempi suvaitsevuus, ja muihin, eli varsinaisiin pakanoihin. Islamin kannattajat käyttävät henkilöstä, joka ei usko tai piilottaa totuuden arabian kielen sanaa kafir (كافر).

[muokkaa] Vanhapakanalliset uskonnot

Erityisesti polyteistisiä ja panteistisia varhaiskantaisia uskontoja on nimitetty paleopakanallisiksi eli vanhapakanallisiksi uskonnoiksi. Suurin osa vanhoista kansallisista luonnonuskonnoista onkin hävinnyt maailmanuskontojen, kuten kristinuskon ja islamin tieltä. Intiassa monet varhaiskantaisista uskonnoista on sekoittunut hindulaisuuteen.^[3]

Vanhapakanuus on hyvin laaja ja väljä käsite, ja välillä on vaikea tehdä ero vanha- ja uuspakanallisten uskontojen välillä. Esimerkiksi vanhojen pakanallisten tapojen yhdistyessä vaikkapa kristinuskoon, on vaikea erotella, onko kyseessä vanha- vai uuspakanallinen suuntaus.

Pakana ei välttämättä usko mihinkään jumalalliseen olentoon, vaan jumala voi olla myös vertauskuva. Perinteisten animististen uskontojen harjoittajia on myös kutsuttu pakanoiksi. Eurooppalaisten pakanauskontojen joukkoon lasketaan erilaisia luonnonuskontoja, joiden uskonnollisiin toimituksiin voi kuulua esimerkiksi vuodenkiertoon, taivaankappaleisiin ja hedelmällisyyteen liittyviä riittejä. Usein pakanuutena on pidetty myös šamanismin, vainajainpalvonnan ja magian harjoitusta.^[3]

Vanhapakanalliset uskonnot eivät ole hävinneet maapallolta, vaan monilla seuduilla on vielä alkuperäisuskontojen kannattajia. Etenkin monien alueiden alkuperäisasukkaat lasketaan vanhapakanallisiksi. Luonnonuskontoja on vielä voimissaan Afrikassa, Oseaniassa, Etelä-Amerikassa, sekä harvaanasuttujen pohjoisalueiden kansojen, kuten inuiittien keskuudessa.^[3] Monissa näissä paikoissa paikalliset pakanalliset tavat ovat myös sekoittuneet alueelle tulleisiin uskontoihin. Yksi esimerkki tällaisesta sekoittumisesta on Haitilla vahvassa asemassa oleva voodoo.

[muokkaa] Uuspakanuus

Pääartikkeli: Uuspakanuus

Uuspakanuus on nimitys, jota on 1950-luvulta lähtien käytetty nykyaikana tietoisesti kehitetyistä uskonnollisista suuntauksista, jotka pyrkivät jäljittelemään, elvyttämään tai ennallistamaan alkuperäisiä historiallisia eurooppalaisia pakana- ja muinaisuskontoja. Jotkut uuspakanallisuuden muodot yhdistelevät aineksia useista uskonnoista ja uusista uskomuksista ja ajatuksista. Toiset uuspakanallisuuden muodot taas pyrkivät alkuperäisyyteen ja usein tietyn historiallisen pakanauskonnon elvyttämiseen.^[2]

Kaikki Euroopan pakanauskonnot eivät ole uuspakanuutta. Esimerkiksi Baltiassa ja joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa elää vielä alkuperäisiä pakanauskontoja ja näiden perinteitä. Näidenkin hyväksi tehdään nykyisin tietoista elvytystyötä. Suomalaistenkin kulttuurissa on säilynyt alkuperäisiä pakanaperinteitä, esimerkiksi juhannuksen vietto taikoineen ja kokkoineen.

Monet uuspakanat kannattavat yksilöllistä uskonnon harjoittamista ja tutkimista, ja välttävät järjestäytymistä. He vierastavat länsimaisen kirkon jäykkää ja kaavamaista järjestelmää.^[2] Kaikille uuspakanallisille liikkeille on yhtenäistä läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne luontoa kohtaan. He eivät etsi pelastusta tai valaistusta, vaan ajattelevat maan henkiseksi kodikseen. Heitä yhdistää myös luonnon kiertokulun kunnioittaminen ja myönteinen moraalikäsitys, joka sallii ihmisen toimia mielensä mukaan, mikäli he eivät vahingoita toisia.^[2]

Uuspakanuuden piiriin lasketaan muun muassa wicca, uusnoituus, šamanismi ja druidismi. Suomessa uuspakanallisuus on alkanut vallata alaa vasta 1980-luvulla. Sitä aikaisemmat yritykset jäivät tuloksiltaan laihoiksi. Suomalaiselle uuspakanuudelle on tyypillistä muinaissuomalaisen taruston ja Kalevalan käyttö.

[muokkaa] Pakanuus Suomessa

Pääartikkelit: Suomalainen muinaisusko ja Suomenusko

Ennen kristinuskon tuloa Suomessa valtauskontona oli paikkakunnittain erilaisia piirteitä omannut suomalainen muinaisusko. Paikallinen muinaisusko oli monijumalisuutta, johon kuului oma tarustonsa. Animistinen usko siirtyi perimätiedon ja riittien välityksellä sukupolvelta toiselle. Muinaissuomalaiset uskoivat haltijoihin, sekä useiseen jumaliin, joista merkittävimpiä olivat Ukko ylijumala, Ahti, Tapio ja Ilmarinen.^[3] Kristinuskon tultua Suomeen, vanhat suomalaiset pakanalliset uskomukset säilyivät pitkään kristinuskon rinnalla paikoin 1900-luvulle saakka.^[4]

Nyky-Suomessa valtauskontoa edustaa evankelis-luterilainen valtiokirkko. Uuspakanuus on ollut vastakulttuuri suhteessa kirkkoon. Uuspakanuus levisi Suomeen 1970-luvulla, etunenässä wiccalaisuus. Vuonna 1998 perustettiin Lehto - Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry, joka pyrkii parantamaan luonnonuskontojen asemaa Suomessa.^[5] Suomalainen uuspakanuus on myös pyrkinyt elvyttämään suomalaisen mytologian tietämystä ja kannatusta. Lisäksi Suomessa tiedettävästi asatrua ja druidismia.

[muokkaa] Pakanallisia uskontoja

[muokkaa] Vanhapakanallisia uskontoja

• Balttilainen pakanuus
• Saamelainen muinaisusko
• Suomalainen muinaisusko
• Virolainen muinaisusko
• Marien vanha uskonto
• Mordvalaisten vanha uskonto
• Germaanien muinaisusko
• Skandinaavinen muinaisusko
• Slaavilainen muinaisusko
• Kelttien muinainen uskonto

[muokkaa] Uuspakanallisia uskontoja

• Asatru
• Druidismi
• Suomalainen uuspakanuus
• Uusšamanismi
• Wicca

[muokkaa] Katso myös

• Animismi
• Kansanuskonto
• Mytologia
• Noituus
• Panteismi
• Polyteismi
• Šamanismi

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Pakanaverkko ry
• Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry.
• Taivaannaula ry
• Hiitola, suomenuskoa käsittelevä keskustelupalsta.
• Suomalainen pakanalähetys ry:n sivusto.
• Uskonnot Suomessa -sivujen esittely uuspakanauskonnoista.
• Pakanatieto-yhdistys ry. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää täydellistä uskonnollista ja vakaumuksellista tasavertaisuutta.
• Pasi Klemettinen: Maa on voimaa – uuspakanallisuus modernina kansanuskona. (PDF)
• Nika Potinkara: Postmodernit pakanat. Jyväskylän yliopiston Jargonia-verkkojulkaisusarja. (PDF)