Leikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lapsia leikkimässä pomppulinnassa.
Lapsi puhaltaa saippuakuplia
Lapset leikkivät hiekkalaatikolla
Myös eläimet leikkivät

Leikki on varsinkin lasten mielihyvänsävyistä toimintaa ilman tietoista hyötytarkoitusta. Se on lapsen ominta toimintaa ja arvokasta sellaisenaan. Sillä on myös ratkaiseva merkitys lapsen kehitykselle.[1]

Wood ja Attfield (1996) ovat määritelleet leikkiä Hujalan (2002) mukaan seuraavasti:

  • Leikki esittää todellisuutta symbolisesti, mielikuvituksellisesti, leikisti.
  • Leikki edellyttää leikkijöiden omaehtoista ja aktiivista sitoutumista siihen.
  • Leikkiä ylläpitää lapsen sisäinen oma motivaatio ja toiminnan synnyttämä mielihyvä.
  • Leikki on yhteydessä lapsen omiin kokemuksiin.
  • Lapset leikkivät heille ennestään tutuilla esineillä ja asioilla tai sellaisilla uusilla asioilla, joihin he ovat juuri tutustumassa ja joista he haluavat ottaa selvää.
  • Leikin säännöt ovat leikkijöiden itse luomia - leikin sisäiset säännöt eivät tule leikin ulkopuolelta.
  • Leikissä on keskeistä itse toiminta – ei niinkään sen päämäärät.[2]

Leikki on lapsen luontainen tapa oppia. Sen avulla lapsi tutustuu ympäristöönsä ja opettelee uusia asioita. Leikki voi olla vapaata leikkiä tai aikuisen ohjaamaa. Aikuisen tehtävä leikin tukemisessa on tarjota lapselle mahdollisimman monipuolinen ympäristö leikin mahdollistajaksi. Leikki voi oikeastaan olla mitä vain, esimerkiksi tarinat, laulut, lorut, hokemat, arvoitukset, vitsit, härnääminen ja kiusoittelu voidaan lukea leikkeihin.

Leikin kautta lapset elävät vuorovaikutussuhteita, tunteita ja toimintatapoja, joita he ovat itse kokeneet ja nähneet. Usein aikuinen saa enemmän tietoa lapsen elämästä ja maailmasta havainnoimalla lasten leikkiä, kuin mitä olisi mahdollisuus saada lapsen elämää kartoittavien kysymysten avulla. Leontjev (1977) nimeää leikin lapsen johtavaksi toiminnaksi varhaislapsuudessa. Leikki on keskeinen asia lapsen elämässä ja oppiminen rakentuu pitkälti sen varaan.[2]

Leikin vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsen leikki kehittyy iän myötä.

Piagetin leikin teoria:

Leikin kehitysvaiheet seuraavat ajattelun kehitysvaiheita. Leikki on egosentristä ja kehittymätöntä ajattelua. Piaget määrittelee leikin puhtaaksi assimilaatioksi: yksilö sulauttaa kokemuksensa todellisuudesta ja olemassaolevan ajattelunsa tuttuun objektiin tai tilanteeseen.

Leikin kehitys:

1. Harjoitteluleikki (sensomotorinen kausi)

2. Symbolileikki (esioperationaalinen kausi)

3. Roolileikki: roolileikki yksin toisen elinvuoden jälkipuoliskolla, rinnakkainleikki kolmevuotiaana, yhteinen roolileikki neljävuotiaana, yleistynyt yhteinen roolileikki neljännen vuoden lopussa, yhteisen roolileikin täydellistyminen 5–6-vuotiaana

4. Sääntöleikki (konkreettisten operaatioiden kausi)

Leikin muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikin muotoja ovat yksinleikki, rinnakkainleikki ja yhteisleikki.

Lapsen kehitys leikin kautta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piagetin mukaan leikki osoittaa lapsen älyllisen kehityksen. Vygotsky puolestaan uskoo, että leikki on älylliselle kehitykselle välttämätön edellytys, sillä kuvitteellisten tilanteiden luominen johtaa abstraktin päättelyn kehittymiseen.[2]

Mead: lapsen itsetietoisuuden kehittymisvaiheet

1. Leikkivaihe

Lapsi saa aikaan roolisiirtymän itsestä toiseen puheen avulla tai valitsemalla leikkiroolin. Lapsi siirtyy rooliin ja käyttäytyy sen mukaisesti. Leikin loputtua hän palaa omaksi itsekseen muuttumattomana. Lapsi alkaa erottaa subjektiminänsä, luonnollisen itsensä objektiminästä, eli kuvasta itsestään sosiaalisena objektina. Samalla itsetietoisuuden alkeet alkavat kehittyä.

2. Pelivaihe

Subjektiminään alkavat yhdistyä toisten moninaistuvat näkemykset objektiminästä. Lapsi oppii yhdistämään minuutensa representaatiot toisten ominaisuuksiin ottamiensa roolien avulla.

3. Yleistynyt toinen vaihe

Lapsi yhdistää subjektiminänsä lukuisiin objektiminuuksiin. Näin hän muodostaa metakognitiivisia näkemyksiä toimintakonteksteista. Leikin säännöt alkavat kiinnostaa lasta ja hän alkaa sovittaa leikin roolin mukaista käyttäytymistä hahmottamiinsa leikin sääntöihin. Lapsi reflektoi näin kulttuurista omaksumiaan sosiaalisia sääntöjä. Lapsi alkaa omaksua näin myös leikin ulkopuolisia sääntöjä ja yhteiskuntaan sopeutuminen alkaa.[3]

Leikin merkitys varhaiskasvatuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikki on lapsen ominta toimintaa ja arvokasta sellaisenaan, mutta myös luonnollinen tapa oppia. Leikillä on ratkaiseva merkitys lapsen koko terveelle kehitykselle ja itsetietoisuudelle. Leikkiä pidetään välttämättömänä lapsen fyysisen, sosiaalisen, emotionaalisen ja kognitiivisen kehityksen kannalta.[3]

Leikkiä voidaan käyttää kaikessa toiminnassa lapsen kanssa. Näin saadaan lähestyttyä arkipäivän asioita ja vaikeitakin asioita positiivisen toiminnan kautta.

Leikki lasta tukevana kuntoutuksena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikki on lasta tukeva ja kuntouttava menetelmä. Leikin suunnittelu pohjautuu havaintoihin, jotka on saatu monien eri havainnointikertojen ja tilanteiden aikana. Leikin sisältö ja laatu voivat vaihdella lapsen vireystilan, leikkikavereiden, leikkivälineiden, leikkipaikan, aikuisten läsnäolon ja leikinohjauksen mukaan. Leikin avulla voidaan myös arvioida lapsen kehitystä ja sitä voidaan käyttää kasvatuksen ja opetuksen välineenä.[3]

Leikki kuntouttavana toimintana

Leikin myönteiset kehitysvaikutukset eivät tapahdu automaattisesti. Lapsen kehittyminen ja oppiminen ovat riippuvaisia siitä, mitä lapsi leikkii ja millaista vuorovaikutusta hänellä on toisten ihmisten kanssa. Lapsi tarvitsee sekä vapaaehtoista, spontaania leikkiä, mutta myös aikuisten organisoimaa ohjattua leikkiä. Päiväkodeissa tulisi keskittyä nykyistä enemmän sensomotoristen toimintojen ja kielen kehittämiseen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c Hujala, Eeva: Uudistuva esiopetus. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy, 2002. ISBN 951973743X.
  3. a b c Viittala, Kaisu: Lasten yhteinen varhaiskasvatus – Erityisestä moninaisuuteen. Tampere: Juvenes Print, 2006. ISBN 951-44-6519-9.
  4. Ayres, A. Jean: Kun lapsi ei opi leikkimään – aistitoimintojen yhdentymishäiriöt ja sensorisen integraation terapia. Suom. Päivi Danner ja Merja Pekkanen. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1983. ISBN 951-859-403-1.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hänninen, Riitta: Leikki: Ilmiö ja käsite. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus, 2003. ISBN 951-39-1475-5.

Leikkikirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulio, Olli: Suuri leikkikirja. Helsinki: Gummerus, 1985. ISBN 951-20-2665-1.
  • Hiiren virs, katin tarina. Helsinki: Karjalainen nuorisoliitto, 1998. ISBN 951-98025-0-9.
  • Junno, Sauli: Leikkilipas: Leikkejä ja tansseja Karjalasta ja Suomesta. Joensuu: Ilias, 2003. ISBN 952-5309-49-5.
  • Kuulin kummat. Helsinki: Koulun kerhokeskus: Helkanuorten liitto, 1994. ISBN 952-9759-06-1.
  • Lahtinen, Mysi: Kymmenen tikkua laudalla: Leikkejä koko vuodeksi. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3436-9.
  • Nieminen, Markku: Kainuun perinneleikkejä. Kuhmo: Juminkeko-säätiö, 2000. ISBN 952-5385-00-0.
  • Piela, Ulla (toim.): Lähtisitkö leikkiin? Perinneleikkejä. Helsinki: Kalevalaisten naisten liitto, 2001. ISBN 951-95056-8-7.
  • Piironen, Liisa (toim.): Leikin pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-26045-2.
  • Äiti, mitä tekisin?. (What to do when ”There's nothing to do”, 1968.) Toimittaneet The Boston Children's Medical Center & Elizabeth M. Gregg. Suomentanut Marjatta Soinio. 5. painos (1. painos 1969). Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9403-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]