Lelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo leikkikaluista. Lelu on myös kunta ja saari Mikronesiassa.
Yhdysvaltain presidentin Theodore ”Teddy” Rooseveltin mukaan nimetty teddykarhu-pehmolelu.

Lelu eli leikkikalu on leikkimiseen ja oppimiseen tarkoitettu väline lapsille, aikuisille sekä eläimille. Hyvin usein lelut ovat arkielämästä tuttujen esineiden tai asioiden pienoiskokoisia jäljitelmiä. Tyypillisiä leluja ovat esimerkiksi pehmoeläimet, nuket, leikkiastiat ja leikkiautot.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisia leluja Tarragonan arkeologisessa museossa.

Leikkimistarkoitusta varten selvästi tehtyjä esineitä on säilynyt muinaisista ajoista saakka. Esimerkiksi induskulttuurista on säilynyt pieniä lelukärryjä, lintujen muotoisia pillejä sekä leluapinoita.[1] Myös antiikin Kreikan ja Rooman ajoilta on säilynyt terrakottaleluja.

Ennen vanhaan lelut tehtiin yleensä itse ja ne valmistettiin kotoa löytyvistä materiaaleista. Tällaisia materiaaleja olivat puu, nahka, luu, kankaat ja vähän myöhemmin rauta. Ensimmäiset lelut ovat liittyneet kotipiirin asioihin. Kotieläimet ja nuket ovat olleet suosittuja leluja. Esimerkkejä 1900-luvun alun leluista ovat puuautot puupyörineen, kankaasta tehdyt nuket ja nahkainen jalkapallo.

Pienimuotoinen leikkikaluteollisuus alkoi kehittyä jo 1500-luvulla Saksassa. Lelujen massatuotanto alkoi teollistumisen myötä 1800-luvulla, ja tällöin syntyivät myös ensimmäiset varsinaiset lelukaupat. Useat klassikkolelut, kuten teddykarhu ja rakennuspalikat, keksittiin 1900-luvun alkupuolella. 1900-luvun puolivälissä leluteollisuus otti käyttöön uusia materiaaleja. Leluja ja niiden osia alettiin tehdä muun muassa bakeliitista, posliinista, kipsistä ja alumiinista. Leluista tuli vähitellen monimutkaisempia.

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lelut valmistetaan nykyään usein muovista, metallista ja näitä materiaaleja yhdistämällä. Muovi on helppo, kestävä ja halpa raaka-aine valmistaa vaikeankin muotoisia leluja. Useat lelut sisältävät myös elektroniikkaa. Tyypillistä nykyleluille on myös niiden hyödyntäminen osana uusien populaarikulttuurin tuotteiden kuten elokuvien markkinointia. Esimerkkeinä Hämähäkkimies, Tähtien sota, Prinsessa Diana -barbi, Taru sormusten herrasta ja Narnia.

Maailman suurimpia leluvalmistajia ovat yhdysvaltalainen Mattel ja tanskalainen Lego Group.[2] Suomalaisia leluvalmistajia on hyvin vähän ja ne ovat useimmiten pieniä puusepänverstaita. Suomen suurin leluvalmistaja on Oy Juho Jussila Jyväskylässä.[3]

Lelutyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lego-palikoita.
Vauvanukke
Pikkuautoja

Koottavat lelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koottavat lelut ovat erilaisista paloista itse koottavaksi tarkoitettuja leluja. Koottavia leluja ovat kaikenlaiset rakennuspalikat, esimerkkinä Meccano-rakennussarja sekä laajaa suosiota keränneet Lego-palikat, joista leikkijä voi koota mieltymyksensä mukaan pienoismalleja taloista, linnoista tai vaikka autoista. Nykyään etenkin Lego tuo markkinoille erillisiä teemasarjoja, joista saa ohjeiden mukaan koottua hahmoja tai yksityiskohtaisia kulkuvälineitä. Näissä leluissa rakennusosaset ovat pieniä ja hyvinkin erinäköisiä, -värisiä ja -kokoisia, ja niissä voi olla mukana myös yksinkertaista mekaniikkaa (esimerkiksi Technic-palikat).

Vaikka koottavilla leluilla voi leikkiä jälkeenpäin, suurin hauskuus tulee rakentamisesta, jossa voi hyödyntää mielikuvitusta ja kehittää kolmiulotteista tajua.

Nuket ja pehmolelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nukke on ihmistä muistuttava esine. Nukke voi muistuttaa aikuista ihmistä, lasta tai vauvaa. Barbie-nuket ovat tyypillisiä aikuista esittäviä tarkkoja pienoismalleja. Erilaisia Barbeja on lukematon määrä, mutta kaikille barbeille on yhteistä niiden vaatteiden vaihtamisen mahdollisuus. Poikien leikkeihin on vastaavasti seikkailu- ja sotahenkisiä ActionMan-nukkeja. Vauvanuket ovat myös suosittuja. Tytöt pitävät tarkoista vauvajäljitelmistä. Vauvanuket voivat itkeä, leperrellä, tehdä tarpeensa sekä muuta vastaavaa. Vauvanukeille on myös nukenvaunuja.

Pehmoleluilla ei ole juurikaan mitään rajoitteita. Ne voivat muistuttaa ihmistä, eläintä tai mielikuvitushahmoa. Pääasia on, että ne ovat pehmeitä. Tavallisesti ne valmistetaan kankaasta. Teddy-karhu ja Molla-Maija ovat tyypillisiä pehmoleluja.

Nukkeja käytetään myös voodoossa, erilaisissa terapioissa sekä esimerkiksi ensiavun opettamisessa.

Leluautot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapset ovat leikkineet pienoiskokoisilla kulkuneuvoilla muinaisista ajoista asti. Nykyään leluautoissa voi olla myös pieni sähkömoottori ja niitä ohjataan usein kauko-ohjaimella. Myös erilaisia jousitoimisia moottoreita on käytetty, etenkin ennen edullisten sähkömoottorien ilmestymistä. Myös esimerkiksi Nikko valmistaa suurempia sähkötoimisia leluajoneuvoja. Perinteiset leluautot ovat puisia ja yksinkertaisia, joissa on vapaana pyörivät pyörät.

Pala- ja älypelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palapelissä kootaan irrallisista paloista ehjä kuva tai muu kokonaisuus. Eri ikäryhmille suunnattujen palapelien palamäärä vaihtelee muutamasta palasta tuhansiin pieniin paloihin. Pienille lapsille tarkoitetut palapelit ovat yleensä puuta turvallisuussyistä, ja ne voivat muodostua pelkästä laudasta, jossa on erimuotoisia syvennyksiä, joihin on tarkoitus löytää niihin sopivat palaset.

Lähes kaikenikäisten mieleen ovat älypelit, joista tunnetuin lienee Rubikin kuutio. Jo vauva-ikäisille annetaan leluja, joiden käyttämiseen tai leikkimiseen tarvitaan jonkin ongelman ratkaisemista. Iän myötä älypelien pelaaminen edellyttää yhä enemmän harkintaa, järkeä sekä ongelmaratkaisukykyä. Tyypillisiä älypelejä ovat muistipelit, lautapelit, korttipelit, ristisanatehtävät ja logiikkapelit. Myös videopelit voivat olla älypelejä.

Liikuntaleikkivälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet aikuisten harrastamat urheilulajit ovat lapsille leikkimistä ja liikuntaa. Lapsille tehdään urheilulajeja vastaavia leikkivälineitä. Tyypillisiä pelejä ja leikkejä, joissa käytetään liikuntaleikkivälineitä ovat muun muassa sähly, sulkapallo, nelimaali, puujalat, koripallo, kroketti, frisbee, jalkapallo ja sukellusvälineet Yksi perinteisimpiä liikuntaleluja on muun muassa hyppynaru.

Lemmikkien lelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lemmikkieläimille suunnattuja leluja on paljon ja niitä saa lemmikkieläinkauppojen lisäksi lähes kaikista marketeista. Esimerkiksi koirille, kissoille ja freteille myydään vinkuvia kumisia leluja, kun taas jyrsijöille puisia puruleluja ja juoksupyöriä. Lemmikkien lelut tehdään hyödyllisiksi lemmikin kehitykselle ja terveydelle, ja leikki kehittää omistajan ja lemmikin suhdetta. On myös otettava huomioon, etteivät suurin osa ihmisten leluista sovi lemmikeille ja niiden leikkejä tulee tarkkailla aivan kuten ihmislastenkin.

Tunnettuja leluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meccano-rakennussarjasta tehty moottoripyörä.

Leluja koskeva lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionissa leluja koskevat turvallisuusvaatimukset määritellään ns. leludirektiivissä.[4] Vain sen mukaisia leluja on luvallista myydä Euroopan talousalueella. Direktiivi määrittelee leluiksi alle 14-vuotiaiden lasten leikkeihin tarkoitetut tuotteet ja materiaalit. Direktiivin liite määrittelee myös tuotteita, joita ei luokitella leluiksi, muun muassa lasten korut, joulukoristeet, ilmakiväärit ja -pistoolit ja yli 500-palan palapelit. Lelujen valmistajan tulee vahvistaa CE-merkinnällä lelujen olevan määräysten mukaisia.

Suomessa EU:n direktiivi on pantu täytäntöön lailla lelujen turvallisuudesta (26.3.1997/287, kumottu lailla 18.11.2011/1154).[5] Lisäksi lelujen turvallisuudesta on määrätty valtioneuvoston asetuksella 1218/2011, jossa säädetään muun muassa lelujen kemiallisista ominaisuuksista.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lelu.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Colliander, Hans (teksti) & Aittomäki, Riitta (kuvat): Liikkuvat lelut: Perinteisiä puuleluja. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1342-6.
  • Maria Aleksandrovna Marchenko: Sankarilliset lelut: neuvostoleikkikalun lyhyt historia. Atena, 2005. ISBN 951-796-401-3 (sid.).
  • Lehto, Marja-Liisa: Huwikaluja lapsille: Vanhat suomalaiset lelut. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0652-7.
  • Ronald Pearsall: A connoisseur's guide to antique toys ( Todtri, cop. 1999) ISBN 1-57717-151-9 (sid.)
  • Piironen, Liisa (toim.): Leikin pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-26045-2.
  • Hyytiäinen, Pirjo et al.: Leluneuvos ja naulapojat – Juho Jussilan tie pedagogista leikkikalutehtailijaksi. Jyväskylän yliopiston museon julkaisuja 14. Jyväskylä 2001. ISBN 978-951-390971-0, ISBN 951-39-0971-9