Lautapeli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keskiaikaisia backgammonin pelaajia

Lautapeli on yhden tai useamman pelaajan peli, jota pelataan tyypillisesti pelilaudan ja pelinappuloiden tai muiden pelimerkkien avulla. Osassa uusia lautapelejä on satunnaisesti arvottu pelilauta, ja joissakin pelilauta itsessään voi muuttua pelin aikana. Perinteisellä 52 kortin pakalla pelattavia korttipelejä ei kuitenkaan pidetä lautapeleinä silloinkaan, kun niissä käytetään korttien lisäksi muita pelimerkkejä; jako on siis oikeastaan totunnainen pikemmin kuin luonnollinen. Useimmiten lautapelejä kuvaa se, että pelimerkkien sijainti pelilaudalla (absoluuttisesti tai suhteessa toisiinsa) on pelin kannalta tärkeässä asemassa.

Lautapelit voidaan jakaa luokkiin pelien pelaajamäärän, pelien iän, satunnaistekijöiden mukanaolon ja pelisyvyyden perusteella.

Kahden pelaajan strategialautapelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat säilyneet lautapelit ovat abstrakteja strategiaan keskittyviä pelejä, joissa satunnaistekijät eivät vaikuta pelin kulkuun. Länsimaissa tunnetuin lautapeli on shakki. Shakin sukulaispelejä ovat kiinalainen xiangqi ja japanilainen shogi. Muita vanhoja ja tunnettuja lautapelejä ovat go ja backgammon.

Monet näistä lautapeleistä ovat tuhansia vuosia vanhoja. Shakin ja gon ohella afrikkalaista gebetaa on sanottu maailman vanhimmaksi peliksi. Iranista on löydetty 5 000 vuotta vanha backgammon-pelilauta.[1]

Muita perinteisiä kahden pelaajan strategiapelejä ovat esimerkiksi:

Nykyaikaisia kahden pelaajan puhtaita strategialautapelejä on esimerkiksi Othello, Pentago ja Kris Burmin kehittämät Gipf-sarjan pelit. Maailman suosituin nykyaikainen kahden pelaajan peli (samalla suosituin ylipäänsä) on Twilight Struggle. [2]

Yhden pelaajan pelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa myös paljon lautapelejä, joita voi pelata yksin. Kyseessä voi olla puhtaasti yksinpeliksi suunniteltu peli tai moninpeli, jossa pelaajat pelaavat yhdessä pelimekaniikkaa vastaan. Tällöin peliä voi pelata usein yksinkin. Hyvä esimerkki moninpelistä, jota voi pelata yksinkin, on Reiner Knizian Taru sormusten herrasta, jossa pelaajat ohjaavat hobittejaan yhteistyössä Sauronia eli pelimekaniikkaa vastaan. Toinen hyvä esimerkki on suosittu Ignacy Trzewiczekin Robinson Crusoe: Adventure on the Cursed Island, jossa pelaajat taistelevat selviytymisen puolesta saarta vastaan.

Myös monia sotapelejä on mahdollista pelata yksin, ja vain yhden pelaajan pelattavaksi tarkoitettuja sotapelejä on runsaasti.

Designer-lautapelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Modernien lautapelien kohdalla puhutaan usein saksalaispeleistä. Nimityksen taustalla on 1970-luvulla perustettu saksalainen Spiel des Jahres -pelipalkinto, joka on nostanut saksalaisten lautapelien laatua merkittävästi. Eräs rajapyykki on vuonna 1995 ilmestynyt Catanin uudisasukkaat, josta alkoi eräänlainen lautapelien uudelleennousu. Catanin Uudisasukkaita on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 15 miljoonaa kappaletta [3]. Toinen suuren suosion saavuttanut uudenaallon lautapeli on vuonna 2000 julkaistu Carcassonne. Peliä on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta [4].

Niin kutsuttuja saksalaistyyppisiä lautapelejä on monenlaisia, mutta suuri osa peleistä on pyritty tekemään helposti omaksuttaviksi, taktisesti mielenkiintoisiksi ja pituudeltaan noin 45–90 minuutin mittaisiksi. Näitä pelejä kutsutaan myös designer-peleiksi, sillä pelisuunnittelijan merkitys pelin markkinoinnissa on aikaisempaa merkittävämpi. Tunnettu suunnittelija kuten Reiner Knizia, Wolfgang Kramer tai Klaus Teuber on pelille olennainen myyntivaltti.

Näille peleille on tavanomaista nopeatempoisuus ja luotettava pelin kesto: jos laatikon kyljessä pelin luvataan kestävän tunnin, arvio pitää yleensä paikkansa. Pelit ovat näyttäviä ja niillä on usein värikkäät aiheet, mutta simulaatioista ei ole kyse: pelin teema on yleensä vain koristetta, eikä välttämättä liity vahvasti pelimekaniikkoihin.

Perinteisten lautapelien elementtejä kuten liikkumista nopanheiton mukaan ei näissä uusissa peleissä juuri nähdä, mutta erilaisia satunnaistekijöitä on kuitenkin mukana. Voittajaa ei ratkaise vain taito, vaan myös tuuri, mutta taidolla on enemmän osaa kuin perinteisissä peleissä ja taidokkain pelaaja voittaa useammin kuin aloittelija.

Suomessa lautapelejä tehdään edelleen pääasiassa lapsille tai aikuisten kepeiksi seurapeleiksi, mutta myös uuden sukupolven designer-pelejä on suomennettu runsaasti. Näitä ovat muun muassa Menolippu-sarja, Carcassonne-sarja, Uudet Löytöretket, Tikal ja lukuisia muita. Carcassonnea on myyty Suomessakin kymmeniä tuhansia kappaleita [5]. Nelostuotteen pelimerkki Tactic julkaisee lastenpelien lisäksi koko perheen pelejä ja esimerkiksi Marektoy tuo maahan erityisesti saksalaisen Kosmoksen pelejä suomenkielisinä laitoksina Competo.fi-tuotemerkillä. Competo on lisäksi julkaissut kotimaista alkuperää olevan Epäillyt-lautapelin kesällä 2009. Merkittävä uusi julkaisija on myös Lautapelit.fi, joka on voittanut julkaisuillaan muutaman vuoden sisään useammankin Vuoden peli -palkinnon.lähde?

Ennen saksalaisten pelien valtakautta "vakavat" lautapelit olivat hyvin pitkälti monimutkaisia, pitkäkestoisia ja mekaniikaltaan hieman karuja. Amerikkalainen pelisuunnittelu on sittemmin ottanut mallia saksalaisilta, ja on syntynyt näiden kahden koulukunnan yhdistelmäpelejä. Amerikkalaisiin laatupeliyrityksiin kuuluu esimerkiksi Days of Wonder, joka on peleissään panostanut niin mekaniikkaan kuin ulkonäköönkin.

Vastaavasti myös eurooppalainen pelisuunnittelu on ottanut mallia amerikkalaisilta ja näin on syntynyt lisää kahden koulukunnan yhdistelmäpelejä. Esimerkiksi yksi suosittu koulukuntia yhdistelevä pelisuunnittelija on tsekkiläinen Vlaada Chvátil. [6] Hänet tunnetaan peleistä kuten Through the Ages: A Story of Civilization, Space Alert ja Galaxy Trucker.

North American board games

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta lautapeli.