Juho Jussila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oy Juho Jussila on vuonna 1923 perustettu jyväskyläläinen yritys. Se on Suomen suurin puulelujen ja -pelien valmistaja.[1]

Opettaja Juho Jussila (1874–1947)[2] kehitti 1920-luvulla Fortuna-pelin tavoitteenaan tehdä matematiikan opetuksessa avuksi oleva lelu sekä käyttää lelunvalmistuksessa suomalaista koivua. Fortunasta tuli nopeasti menestystuote, jota yritys vuonna 1933 vei Englantiin noin 250 000 kappaletta. Koko tuotannosta 99 prosenttia meni tuolloin vientiin. Työntekijöitä yrityksessä oli 270.[1]

Vuonna 1934 yritys muuttui osakeyhtiöksi. Samana vuonna päätettiin rakentaa oma tehdas Jyväskylän Lutakkoon. Vuonna 1986 valmistui nykyinen toimipaikka Jyväskylän Palokankaalle.[1]

Nykyisin Fortuna-pelejä valmistetaan muutamia tuhansia vuodessa.[1] Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu myös lukuisia muita pelejä ja Jukka-tuotemerkillä valmistettuja leluja.[3]

Juho Jussilan poika Erkki M. Jussila perusti 1950-luvulla muovileluihin keskittyneen Tetra Oy:n, joka pian sulautettiin Oy Juho Jussilan muoviosastoksi ja laajeni ruiskuvalutuotteiden sopimusvalmistajaksi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Salminen, Eeva: Fortuna oli Suomen ensimmäinen vientilelu. Turun Sanomat, 22.12.2010, s. 22.
  2. Juho Jussila - leikkikalutehtailija koulukaupungissa (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Yrityksen tuotteet Oy Juho Jussila. Arkistoitu 21.9.2011. Viitattu 22.12.2010.
  4. Yrityksen historia Oy Juho Jussila. Viitattu 22.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.