Saippuakupla
Saippuakupla on saippuan ja veden sekoituksesta muodostuva ontto pallo. Kuplan saa aikaiseksi puhaltamalla ilmaa saippuavedestä muodostunutta kalvoa kohti niin, että kalvo irtoaa raameistaan ja muodostaa leijuvan kuplan. Kuplat kestävät vain hetken ja hajoavat itsestään tai osuessaan johonkin. Kuplan pinta heijastaa värejä saippuapitoisuutensa vuoksi.
Saippuakupla puhalletaan yleensä muovisella saippuakuplapuhaltimella. Isoja kuplia varten on mahdollista kehitellä myös oma puhallin esimerkiksi metallista. Kuplasta saa kestävämmän lisäämällä saippuaveteen pihkaa tai sokeria. Yleensä lapset puhaltelevat saippuakuplia omaksi ilokseen. Niitä käytetään myös taiteellisissa esityksissä tehostekeinona ja nykyisin myös häissä riisin heittelyn sijaan.
Sivulta puuttuu