Noituus
Wikipedia
Noituus tarkoittaa yliluonnollisten voimien hallitsemista. Noituuden harjoittajaa nimitetään noidaksi.[1]
Metsästäjä-keräilykulttuureissa uskomukset yliluonnolliseen, magiaan ja manaan ovat saaneet erilaisia taikauskon ja pelon muotoja, ja toisen ihmisen vahingoittamista magian keinoin pelätään voimakkaasti. Uskomus siitä, että salaisen tiedon omaava ihminen kykenee hallitsemaan yliluonnollisia voimia ja aiheuttamaan vahinkoa niiden kautta toisille ihmisille, on luonut pohjan noituuden käsitteelle. Noitauskomuksia on ollut kaikissa kulttuureissa kautta aikojen. Monissa kehitysmaissa noitausko on säilynyt.[2]
Kristillisessä Euroopassa, myös Suomessa, varsinkin uuden ajan alussa ja myöhäiskeskiajalla oli laajoja noitavainoja.[2]
Uuspakanuus ja erityisesti Britanniassa 1940-luvulla syntynyt wicca, uusnoituuden suosituin muoto, ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti 1960- ja 1970-lukujen kulttuuristen muutosten myötä. Suomessa uuspakanuus alkoi 1980-luvulla ja erityisesti 1990-luvulla kasvaa varteenotettavaksi liikkeeksi, muun muassa Lehto- ja Pakanaverkko-yhdistysten perustamisen myötä.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Noituus Suomessa
»Pohjanmaan ja Peräpohjolan asukkaiden joukossa on kaikkialla tietäjiä ja noitia ikään kuin se olisi niiden kotimaa.[4]»
Suomalaisessa kansanperinteessä noita tarkoitti tietäjää, jolle yhteisössä kuuluivat lähinnä hyväntekijän ja parantajan tehtävät.[2]
Keskiaikainen kronikoitsija Olaus Magnus Gothus kuvaa laajasti suomalaisten noitien taikakeinoja. Suomalaiset tietäjät muun muassa myivät tuulta ostettavaksi kauppiaille, jotka eivät kovan vastatuulen vuoksi pystyneet lähtemään merelle:
»Maksun saatuaan he antoivat heille kolme noiduttua solmua, jotka oli peräkkäin tehty nahkahihnaan, sellaisin opastuksin, että jos he avaisivat ensimmäisen, he saisivat lempeitä tuulia, jos taas toisen, niin navakampia. Mutta jos he päästäisivät irti kolmannen, he joutuisivat niin raivokkaaseen myrskyyn, etteivät he keulasta näkisi vältettäviä kareja, keskilaivassa pysyisi jaloillaan laskeakseen purjeet eivätkä perässä kaikin voiminkaan kykenisi hoitelemaan peräsintä. Ja kovia ovat kokeneet ne, jotka halveksien ovat kieltäneet, että tuollaisissa solmuissa voisi piillä sellainen voima.[4]»
Suomalainen tietäjäperinne ei lakannut kristinuskon tulon myötä, vaikka käännyttäjät yrittivät parhaansa mukaan kitkeä vanhoja tapoja.[2]
[muokkaa] Noituus Raamatussa
Raamatussa Mooses sai Jumalalta käskyn kansalleen, että ei tulisi harjoittaa: noituutta, velhoutta, kehoittaa ihmistä kulkemaan tulen läpi, taikoja, syödä veristä tai ennustamista.[5][6]
Uudessa testamentissa mainitaan muuan Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoessaan olevansa jokin suuri. Kansa kuunteli Simonia siksi, että hän oli jo kauan aikaa heitä noituuksillaan hämmentänyt. Kun Filippus alkoi julistamaan kansalle evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he uskoivat häntä ja ottivat kasteen, sekä kansa että Simon. Kuultuaan tästä, muut apostolit Jerusalemista tulivat heidän tykö Samariaan ja rukoilivat, jolloin Simon yritti rahalla ostaa itselleen Pyhän Hengen. Tällöin Pietari (apostoli) sanoi: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."[7] Tähän Simon vastasi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet".[8][9]
Apostoli Paavali mainitsee Galatalaiskirjeessään noituuden, luvussa 5, kun hän luettelee lihan eri tekoja, joita harjoittamalla ei peri Jumalan valtakuntaa hänen mukaansa. Tämän jälkeen hän luettelee hengen hedelmät.[10]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Hakusana ”noita” teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 5, Me–pic. Espoo: Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6644-7.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 Hakusana ”noitausko” teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 8, Min–Pah. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07247-89.
- ↑ Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3.
- ↑ 4,0 4,1 Olaus Magnus: Pohjoisten kansojen historia: Suomea koskevat kuvaukset. (Historia de gentibus septentrionalibus, 1555.) Suomentanut Kaarle Hirvonen. Esipuheen ja selitykset laatinut Kustaa Vilkuna. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-01184-7.
- ↑ 3. Moos. 19:26
- ↑ 5. Moos. 18:10
- ↑ Ap. t. 8:20-23
- ↑ Ap. t. 8:24
- ↑ Apostolien teot luku 8
- ↑ Kirje galatalaisille, 5:19-
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-502-3.
- Leland, Charles: Aradia eli noitaevankeliumi. Suom. Laakso, Päivi S. Voimasana, 2006. ISBN 978-952-526108-0.
- Valk, Ülo: Perkele: Johdatus demonologiaan. (Kurat Euroopa usundiloos, 1991.) Viron kielestä suomentanut Tapani Hietaniemi. Sivilisaatiohistoria-sarja. Tampere: Vastapaino, 1997. ISBN 951-768-019-8.
- Virolainen, Merja: Samanismin ja noituuden käsikirja. Helsinki: Tammi, 1994. ISBN 951-31-0265-3.
