Transsi
Wikipedia
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Transsi on hypnoottisluonteinen tila tai uskonnollinen hurmos, jossa ihminen irtaantuu ympäröivästä todellisuudesta[1]. Sillä tarkoitetaan muuntunutta tietoisuuden tilaa, jossa ihminen on tavallista suggestioalttiimpi ja herkempi hallusinoimaan. On kuitenkin kiistanalaista, onko varsinaista erillistä transsitilaa edes olemassa.lähde?
Ihmiset "vaipuvat transsiin" joka päivä, usein tiedostamatta sitä itse. Esimerkiksi kävellessä on mahdollista vaipua ajatuksiinsa, josta herätessään voi huomata kävelleensä pitkänkin matkan.
Hypnotisoijat käyttävät suggestiota saadakseen asiakkaansa vaipumaan transsiin.
Ekstaasimaiseen transsiin voi päästä meditaation avulla. Transsiin vaipuessaan šamaanit voivat kokea matkaavansa esimerkiksi yliseen tai aliseen maailmaan ja näin tuoda tietoa kansalleen. Myös päihteitä voidaan käyttää apuna transsiin pääsemisessä.
[muokkaa] Viitteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Transsi ja muut muuntuneet tajunnantilat Uskontojen uhrien tuki ry

