Siika
Wikipedia
| Siika | ||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||
| Coregonus lavaretus (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||
Siika (Coregonus lavaretus) on pohjoisen pallonpuoliskon pohjoisosien sisä- ja murtovesissä elävä lohikalojen lahkon parvikala.
Siika on erittäin monimuotoinen kala, josta voi samassakin järvessä elää morfologisesti, ravinnonkäytöltään, kasvunopeudeltaan ja kutukäyttäytymiseltään hyvin erilaisia muotoja tai populaatioita. Suomessa on erotettu viisi pääasiallista siikamuotoa: pohjasiika, karisiika, vaellussiika, järvisiika ja planktonsiika. On pitkään ollut kiistanalaista, ovatko nämä erillisiä lajeja. Suomessa nykyään vallitsevan käsityksen mukaan ne kuitenkin katsotaan kaikki yhteen ja samaan lajiin Coregonus lavaretus kuuluviksi, eikä niitä pidetä edes alalajeina.[1][2] Toinen siian suvun (Coregonus) Suomessa luonnonvaraisena elävä laji on muikku. Kolmas erillinen siikalajimme on istutettuna esiintyvä siperialainen peledsiika.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Siialla on hopeanväriset kyljet ja harmaat evät. Selkäevän ja pyrstöevän välissä sillä on lohikaloille ominainen rasvaevä. Siian pää ja suu ovat pienehköt muuhun ruumiiseen nähden. Pieni siika saattaa muistuttaa ulkonäöltään erehdyttävästi muikkua. Siian ja muikun erottaa periaatteessa leukojen pituudesta, siialla yläleuka on alaleukaa pitempi, muikulla päinvastoin.
Ulkonäöltään eri siikamuodot ovat lähellä toisiaan ja ruumiinrakenteen erot ovat pieniä. Eri muotojen erottelussa käytetään perustana etummaisten kiduskaarien siivilähampaiden lukumäärää. Siivilähampaiden lukumäärä vaihtelee siikamuodosta riippuen alle 20:stä yli 40:een seuraavasti:[1]
- Pohjasiika, 17-22
- Karisiika, 24–28
- Vaellussiika, 28-32
- Järvisiika, 40-45
- Planktonsiika, 41-56.
Eri siikamuotojen kasvunopeus vaihtelee suuresti. Nopeakasvuisin muoto on vaellussiika, joka 7-vuotiaana on noin 50 cm:n mittainen ja painaa noin 1 kg. Eräissä Lapin järvissä elävät siikamuodot kasvavat erittäin hitaasti ja ovat 6-vuotiaina vain noin 15 cm pitkiä ja alle 30 gramman painoisia.
Inarijärvessä elävää kääpiöitynyttä siikaa, joka on hieman muikkua suurempi, kutsutaan reeskaksi.[3][4] Reeska on tärkeää ravintoa taimenelle, nieriälle ja järvilohelle. Rääpys on toinen pienen Lapin kääpiösiian nimitys. Kookkaiksi kasvavista merikutuisista siioista on käytetty nimeä saaristosiika.
[muokkaa] Levinneisyys
Siian levinneisyys ulottuu Länsi- ja Keski-Euroopasta halki Pohjois-Aasian. Eteläisimmät esiintymisalueet Euroopassa ovat Alpeilla ja Karpaateilla. Pohjois-Amerikassa euraasialaisen siian korvaa sillisiika (Coregonus clupeaformis), joka ei kuitenkaan merkittävästi eroa täkäläisestä. Arktisissa ja Pohjois-Amerikan vesissä elää myös useita selvästi erillisiä siian suvun lajeja.
Suomessa siika on levinnyt koko maahan.
[muokkaa] Elinympäristö
Eri siikamuotojen elinympäristöt ja -tavat eroavat toisistaan. Siika viihtyy puhtaissa, kylmissä ja hapekkaissa vesissä.
[muokkaa] Ravinto
Poikasiässä siika syö eläinplanktonia. Harvasiivilähampaiset muodot siirtyvät kasvaessaan syömään kalanpoikasia ja pohjaeläimiä kuten surviaisentoukkia, hankajalkaisia, vesikirppuja, kotiloita ja simpukoita. Myös pienet kalat kelpaavat ravinnoksi siialle. Tiheäsiivilähampaiset muodot kuten järvi- ja planktonsiika syövät koko ikänsä pääasiassa planktonravintoa. Mikäli muikkuja on paljon, järvi- ja planktonsiiat joutuvat kamppailemaan tehokkaampien muikkujen kanssa eläinplanktonista.[2] Siiat saattavat syödä myös oman lajin sekä muiden kalojen mätiä.
[muokkaa] Lisääntyminen
Sukukypsyyden siika saavuttaa keskimäärin 4–5-vuotiaana. Siika kutee syksyllä. Kutu ajoittuu syyskuusta joulukuuhun, kun vesi on 2–5 asteista. Vaellus-, plankton- ja pohjasiika kutevat jokiin, kun taas meressä elävä karisiika puolestaan kutee ulkokareilla. Järvisiika kutee järvessä rantojen lähettyvillä. Kutu tapahtuu 0,5–4 metrin syvyydessä, hiekka- ja sorapohjaisilla alueilla. Kutiessaan naaras ja koiras ovat kyljekkäin laskien mädin veteen. Kun siiat ovat kuteneet, ne jäävät vähäksi aikaa kutupaikoille syöden näkyviin jäänyttä kutua. Poikaset kuoriutuvat keväällä jäiden lähdön aikoihin.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 Hannu Lehtonen: Iso kalakirja - Ahvenesta vimpaan. WSOY, 2003. ISBN 951-0-28134-4.
- ↑ 2,0 2,1 RKTL Kala-atlas: Siika
- ↑ Lapin ympäristökeskus
- ↑ Keskisuomalainen
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Coregonus lavaretus (peilipalvelin) FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.).(englanniksi)
