Simo Aalto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Simo Aalto (s. 19. maaliskuuta 1960, Oulu) on suomalainen taikuri.

Sisällysluettelo

Nuoruus ja opiskeluajat [muokkaa]

Simo Aalto syntyi maaliskuussa 1960 kuvataiteilija Eeli Aallon ja opettaja Airi Aallon perheen kuopuksena. Hänellä on kaksi sisarusta, Maaria (s. 1957) ja Markus (s. 1959). Simo kävi koulunsa Svenska Privatskolan i Uleåborgissa. Vuonna 1979 hän kirjoitti ylioppilaaksi. Yhdeksänvuotiaana lahjaksi saadusta taikurivälinelaatikosta alkanut kiinnostus taikatemppuihin jatkui Simon varttuessa nuoreksi mieheksi.

Simo suoritti asepalveluksen Oulun kasarmin soittokunnassa. Armeijan jälkeen hän aloitti opinnot Oulun lastentarha-opettajaopistoon, josta valmistui vuonna 1982. Hän työskenteli lastentarhaopettajana ja teki samalla jatkuvasti taikurikeikkoja vuoteen 1990 saakka, kunnes lopetti työt lastentarhassa ja rupesi pääsääntöiseksi taikuriksi.

Ura taikurina [muokkaa]

Simo Aalto on taikureiden maailmanmestari (2000, Lissabon) ja lisäksi hän on saanut MM-hopeaa (1997, Dresden) ja MM-pronssia (1991, Lausanne). Voittoja on tullut myös lukuisissa muissa kilpailuissa muun muassa PM-tasolla. Ensimmäisen kerran hän esiintyi taikurina jo 16-vuotiaana oman koulunsa joulujuhlassa.

Lasten taikurina hän on tunnettu lukemattomista televisio-esiintymisistä muun muassa YLE TV1-kanavan Veturissa, Simon Taikateltassa, Puoli kuudessa ja ruotsinkielisessä Simosalabim -nimisessä lastenohjelmassa. Hän on tehnyt paljon esiintymis- ja luentomatkoja myös ulkomaille. Vuodesta 1990 hän on ollut päätoiminen taikuri.[1]

Tammikuussa 2013 käynnistyi Simo Aallon 35-vuotis taiteilijajuhlakiertue kotikaupungistaan Oulusta.

Simo Aallon taikasana on ”jokeri pokeri box”.

Perhe [muokkaa]

Simo Aalto avioitui nykyisen vaimonsa Kirsti Aallon kanssa vuonna 1993. Kirsti työskenteli terveydenhoitajana, mutta jo vuonna 1994 hän jättäytyi pois niistä töistä ja aloitti työskentelyn miehensä päätoimisena avustajana.

Uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta: yksi poika ja kuusi tytärtä. Simo Aalto asuu perheineen nykyään Porvoon Emäsalossa.

Lähteet [muokkaa]

Simo Aallon kotisivut

  1. Simon uudet taiat Länsiväylä. 6.2.2013. Viitattu 15.3.2013.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.