Suomen Filmiteollisuus
| Suomen Filmiteollisuus | |
|---|---|
| Perustettu | 1933 |
| Lakkautettu | 1965 |
Suomen Filmiteollisuus Oy (SF) on Erkki Karun vuonna 1933 perustama suomalainen elokuvatuotantoyhtiö, jonka Karu perusti riitauduttuaan Suomi-Filmin kanssa. Elokuvaohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja T. J. Särkkä oli Suomen Filmiteollisuuden keskeinen hahmo ja myöhemmin Karun kuoleman jälkeen yhtiön toimitusjohtaja. Suomen Filmiteollisuuden palveluksessa toimivat muiden muassa elokuvaohjaajat Armand Lohikoski, Edvin Laine, Matti Kassila ja Ville Salminen. Yhtiön tunnettuihin elokuviin kuuluu muun muassa Tuntematon sotilas.
Kahdenkymmenen katsotuimman kotimaisen elokuvan joukkoon mahtuu neljä SF-tuotantoa; Tuntematon sotilas (1955, sijalla 1), Kulkurin valssi (1941, sijalla 2), Kaivopuiston kaunis Regina (1941, sijalla 6) ja Kaunis Veera (1950, sijalla 8).
Yhtiölle valmistui Helsingin Liisankadulle Suomen Pankin omistamiin entisiin tennishalleihin Pohjoismaiden suurimmat elokuvastudiot, joiden suunnittelusta vastasi Hannu Leminen. Ensimmäinen studioilla valmistunut elokuva oli Lemisen En ole kreivitär, jonka hän ohjasi ja lavasti.[1]
Sisällysluettelo |
Konkurssi [muokkaa]
Joulukuun 13. päivänä vuonna 1965 Suomen Filmiteollisuuden henkilökunnalle kerrottiin, että yhtiön toiminta oli päätetty lopettaa vuoden viimeisenä päivänä ja työt yhtiössä lopetetaan jo 15. päivänä joulukuuta. SF jätti konkurssihakemuksensa, joka hyväksyttiin, vaikka yhtiön varat olivat pesäluettelon mukaan velkoja suuremmat; SF:llä erotus oli 75 968 markkaa ja laboratoriosta vastanneella yhtiöllä 44 067 markkaa. Yhtäkään velkojaa ei ilmestynyt paikalle, kun SF:n konkurssipäätös julistettiin raastuvanoikeudessa.
Yhtiön kuvaus- ja valmistuskalustosta valtaosa myytiin Suomi-Filmille ja elokuvien teatterilevitysoikeudet Kinostolle. Elokuvien televisio-oikeudet oli Yleisradio hankkinut jo aikaisemmin ostamalla Elosalama Oy:n, joka sai SF:ltä televisiolevitysoikeudet kaikkiin vuoden 1961 loppuun mennessä tuotettuihin SF-elokuviin Elosalaman omistamia elokuvateattereita vastaan. Molemmat yhtiöt olivat T.J. Särkän johtamia.
Elokuvat [muokkaa]
1930-luku [muokkaa]
- Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934)
- Syntipukki (1935)
- Roinilan talossa (1935)
- Onnenpotku (1936)
- Kaikenlaisia vieraita (1936)
- Pohjalaisia (1936)
- Asessorin naishuolet (1937)
- Kuin uni ja varjo (1937)
- Lapatossu (1937)
- Kuriton sukupolvi (1937)
- Tulitikkuja lainaamassa (1938)
- Olenko minä tullut haaremiin (1938)
- Syyllisiäkö? (1938)
- Rykmentin murheenkryyni (1938)
- Vieras mies tuli taloon (1938)
- Nummisuutarit (1938)
- Eteenpäin – elämään (1939)
- Helmikuun manifesti (1939)
- Halveksittu (1939)
- Jumalan tuomio (1939)
- Takki ja liivit pois (1939)
- Lapatossu ja Vinski olympiakuumeessa (1939)
- Seitsemän veljestä (1939)
- Pikku pelimanni (1939)
1940-luku [muokkaa]
- Serenaadi sotatorvella (1939) → ensi-iltaan 1940
- Suotorpan tyttö (1940)
- SF-paraati (1940)
- Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1940)
- Lapseni on minun (1940)
- Runon kuningas ja muuttolintu (1940)
- Tavaratalo Lapatossu ja Vinski (1940)
- Yövartija vain... (1940)
- Oi, kallis Suomenmaa (1940)
- Kulkurin valssi (1941)
- Perheen musta lammas (1941)
- Jos oisi valtaa (1941)
- Suomisen perhe (1941)
- Totinen torvensoittaja (1941)
- Kaivopuiston kaunis Regina (1941)
- Poikamiespappa (1941)
- Täysosuma (1941)
- Onnellinen ministeri (1941)
- Oi aika vanha kultainen (1942)
- Onni pyörii (1942)
- Avioliittoyhtiö (1942)
- Uuteen elämään (1942)
- August järjestää kaiken (1942)
- Puck (1942)
- Suomisen Ollin tempaus (1942)
- Niin se on, poijaat! (1942)
- Rantasuon raatajat (1942)
- Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943)
- Tyttö astuu elämään (1943)
- Tuomari Martta (1943)
- Nuoria ihmisiä (1943)
- Hevoshuijari (1943)
- Valkoiset ruusut (1943)
- Yrjänän emännän synti (1943)
- Synnitön lankeemus (1943)
- Suomisen taiteilijat (1943)
- Vaivaisukon morsian (1944)
- Ballaadi (1944)
- Suurin voitto (1944)
- Nainen on valttia (1944)
- Sylvi (1944)
- Miesmalli (1944)
- Anja, tule kotiin (1944)
- Suomisen Olli rakastuu (1944)
- Ristikon varjossa (1945)
- Anna-Liisa (1945)
- Vain sinulle (1945)
- Suomisen Olli yllättää (1945)
- Nokea ja kultaa (1945)
- En ole kreivitär (1945)
- Nuoruus sumussa (1946)
- Synnin jäljet (1946)
- Kirkastuva sävel (1946)
- Kuudes käsky (1947)
- Hedelmätön puu (1947)
- Kultamitalivaimo (1947)
- Pikku-Matti maailmalla (1947)
- Suomen suurkisat 1947 (1947)
- Naiskohtaloita (1947)
- Särkelä itte (1947)
- Suopursu kukkii (1947)
- Haaviston Leeni (1948)
- Laitakaupungin laulu (1948)
- Laulava sydän (1948)
- Toukokuun taika (1948)
- Onnen-Pekka (1948)
- Irmeli, seitsentoistavuotias (1948)
- Kalle Aaltosen morsian (1948)
- Neljästoista vieras (1948)
- Pontevat pommaripojat (1948) → ensi-iltaan 1949
- Ruma Elsa (1949)
- Pikku pelimannista viulun kuninkaaksi (1949)
- Prinsessa Ruusunen (1949)
- Serenaadiluutnantti (1949)
- Aaltoska orkaniseeraa (1949)
- Isäntä soittaa hanuria (1949)
- Orpopojan valssi (1949) → ensi-iltaan 1950
- Katupeilin takana (1949)
1950-luku [muokkaa]
- Professori Masa (1950)
- Isäpappa ja keltanokka (1950)
- Köyhä laulaja (1950)
- Tapahtui kaukana (1950)
- Maija löytää sävelen (1950)
- Tanssi yli hautojen (1950)
- Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (1950)
- Katariina kaunis leski (1950)
- Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1950)
- Lakeuksien lukko (1951)
- Vain laulajapoikia (1951)
- Radio tekee murron (1951)
- Kenraalin morsian (1951)
- Rion yö (1951)
- Neljä rakkautta (1951)
- Rovaniemen markkinoilla (1951)
- Pitkäjärveläiset (1951)
- Vihaan sinua - rakas (1951)
- Tytön huivi (1951)
- Yhden yön hinta (1952)
- Kuollut mies kummittelee (1952)
- Mitäs me taiteilijat (1952)
- Lännen lokarin veli (1952)
- Tervetuloa aamukahville eli Tottako toinenkin puoli? (1952)
- On lautalla pienoinen kahvila (1952)
- Komppanian neropatit (1952)
- Kipparikvartetti (1952)
- Muhoksen Mimmi (1952)
- Niskavuoren Heta (1952)
- Rantasalmen sulttaani (1953)
- Varsovan laulu (1953)
- Lentävä kalakukko (1953)
- Pekka Puupää (1953)
- Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953)
- Me tulemme taas (1953)
- Se alkoi sateessa (1953)
- Pekka Puupää kesälaitumilla (1953)
- Tyttö kuunsillalta (1953)
- Senni ja Savon sulttaani (1953)
- Hilja, maitotyttö (1953)
- Kunnioittaen (1954)
- Hei, rillumarei! (1954)
- Sininen viikko (1954)
- Niskavuoren Aarne (1954)
- Mä oksalla ylimmällä (1954)
- Minä soitan sinulle illalla (1954)
- Kasarmin tytär (1954)
- Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)
- Kaksi vanhaa tukkijätkää (1954)
- Hilman päivät (1954)
- Onni etsii asuntoa (1955)
- Taikayö (1954)
- Majuri maantieltä (1954)
- Opri (1954)
- Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955)
- Veteraanin voitto (1955)
- Kiinni on ja pysyy eli Pekan ja Pätkän uusia seikkailuja (1955)
- Rakas lurjus (1955)
- Kukonlaulusta kukonlauluun (1955)
- Isän vanha ja uusi (1955)
- Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955)
- Rakkaus kahleissa (1955)
- Neiti talonmies (1955)
- Pastori Jussilainen (1955)
- Kaunis Kaarina (1955)
- Pekka ja Pätkä pahassa pulassa (1955)
- Tuntematon sotilas (1955)
- Juha (1956) (Ensimmäinen kotimainen kokoillan värielokuva. CinemaScope laajakangas)
- Pekka ja Pätkä ketjukolarissa (1957)
- Pekka ja Pätkä salapoliiseina (1957)
- Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957)
- Pekka ja Pätkä Suezilla (1958)
- Pekka ja Pätkä miljonääreinä (1958)
- Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959)
- Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959)
- Yks' tavallinen Virtanen (1959)
1960-luku [muokkaa]
- Lumisten metsien tyttö (1960)
- Oho, sanoi Eemeli (1960)
- Nina ja Erik (1960)
- Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960)
- Pekka ja Pätkä neekereinä (1960)
- Skandaali tyttökoulussa (1960)
- Kaks' tavallista Lahtista (1960)
- Kankkulan kaivolla (1960)
- Komisario Palmun erehdys (1960)
- Myöhästynyt hääyö (1960)
- Oksat pois... (1961)
- Kuu on vaarallinen (1962)
- Ihana seikkailu (1962)
- Jengi (1963)
- Villin Pohjolan kulta (1963)
- Turkasen tenava! (1963)
- Teerenpeliä (1963)
Katso myös [muokkaa]
- Suomen Filmiteollisuus (SF), 2000-luvulla perustettu samanniminen yhtiö
Lähteet [muokkaa]
- T. J. Särkkä - legenda jo eläessään, Uusitalo Kari, WSOY 1975
- Naurattajat - suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907 (Edita Publishing 2007)
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 13.9.2011, sivu D 5
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jari Sedergren: Filmiriita 1941-1944 - Lähikuva 3/1995
Sivulta puuttuu