Rantasuon raatajat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rantasuon raatajat
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Orvo Saarikivi
Käsikirjoittaja Toivo Särkkä
Perustuu Urho Karhumäen romaaniin Rantasuon sankarit (WSOY, 1923), josta ilmestyi uusittu laitos elokuvan ensi-illan jälkeen vuonna 1943 nimellä Rantasuon raivaajat. Romaani murrosvuosilta.
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Väinö Haapalainen
Kuvaaja Armas Hirvonen
Leikkaaja Orvo Saarikivi
Lavastaja Karl Fager
Pääosat Ansa Ikonen
Eino Kaipainen
Toppo Elonperä
Elna Hellman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta 1942
Kesto 91 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Rantasuon raatajat on Orvo Saarikiven ohjaama elokuva vuodelta 1942. Elokuva perustuu Urho Karhumäen vuonna 1923 ilmestyneeseen romaaniin Rantasuon sankarit, josta ilmestyi uusittu laitos vuonna 1943 elokuvan ensi-illan jälkeen nimellä Rantasuon raivaajat. Romaani murrosvuosilta.

1860-luvulle Hämeeseen sijoittuvan elokuvan päähenkilön rooliin Rantasuon nuoreksi isännäksi Taavetiksi valittiin yli-ikäinen Eino Kaipainen. Taavetti onnistuu viemään kilpakosijan nenän edestä suuren tilan tyttärestä Maijasta itselleen morsiamen (Ansa Ikonen). Avioliitto ei kuitenkaan ole auvoisaa, vaan sitä koettelevat niin luonnonvoimat kuin ihmisetkin. Sota-aikainen isänmaallishenkinen elokuva heijastelee ajan henkeä siinä, kuka maan ja isänmaan omistaa.[1][2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Ansa Ikonen  Töyrylän Maija, Rantasuon nuori emäntä  
 Eino Kaipainen  Taavetti, Rantasuon nuori isäntä  
 Toppo Elonperä  Isoahon äijä  
 Elna Hellman  Anna Lemppanen, "Lemppa-Anna"  
 Hugo Hytönen  Vanha Taavetti, Rantasuon vanha isäntä  
 Ensio Jouko  Rantalan Masa  
 Paavo Kostioja  vallesmanni  
 Edvin Laine  Antti, Taavetin vankitoveri  
 Veikko Linna  tukkipäällikkö Veijonen  
 Aino Lohikoski  Tiina, Rantasuon vanha emäntä  
 Aku Peltonen  Pummi, vanginvartija  
 Jalmari Rinne  Töyrylän isäntä, Maijan isä  
 Kalle Rouni  vankilanjohtaja  
 Yrjö Tuominen  Abraham Väisänen, talollinen  
 Pentti Viljanen  Salmisen Jussi  
 Valli Raita  Taava, Isoahon piika  
 Simo Osa  kultaseppä  
 Kalle Viherpuu  Lahnalan Mika  
 Evald Terho  markkinamies  
 Olavi Saarinen  Voutilan Ellu  
 Jalmari Parikka  Pahkamäen Aapo  
 Erkki Anio  kyytipoika  
 Arja Niska  tyttö kirkonmäellä  
 Leo Sarri  Jänispuron Manu  
 Topo Leistelä  tuomari  
 Edvin Kajanne  lautamies  
 Otto Noro  lautamies  
 Eija Hiltunen  Väisäsen piikatyttö  
 Jarl Malmstén  vanginkuljettaja  
 Teijo Joutsela  huutokauppakirjuri  
 Einar Nieminen  hakumies  
 Martti Saarikivi  Maijan ja Taavetin poika  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 3.2.2012, sivu D 7
  2. Päivän elokuvia, Tv-maailma, 4/2012 sivu 45
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.