Uuteen elämään
| Uuteen elämään | |
|---|---|
_-elokuvan_juliste.jpg) Elokuvan juliste. |
|
| Ohjaaja | Toivo Särkkä |
| Käsikirjoittaja | Toivo Särkkä |
| Perustuu | ruotsalaiseen elokuvaan ...som en tjuv om natten. Ohjaus Börje Larsson, käsikirjoitus Ragnar Arvedson ja Börje Larsson, 1940. |
| Tuottaja | T. J.Särkkä |
| Säveltäjä | Martti Similä |
| Kuvaaja | Vittorio Mantovani |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Lavastaja | Ossi Elstelä |
| Pääosat |
Ansa Ikonen Unto Salminen Aku Korhonen Siiri Angerkoski |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus SF Oy |
| Ensi-ilta | 6. syyskuuta 1942 |
| Kesto | 110 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 064 095 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Uuteen elämään on Toivo Särkän ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1942.
Väärien henkilöllisyyksien varaan rakennettu teos kertoo pikkurikollisen Niilo Nurmen (Unto Salminen) kasvutarinan mallikansalaiseksi. Rakkauden rintamalla seurataan Niilon ja Annikki Ahon (Ansa Ikonen) suhteen etenemistä.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Niilo Nurmi istuu kalifornialaisessa putkassa. Paikallinen konsuli erehtyy pitämään häntä Yrjö Sahlberg -nimisenä miehenä. Sahlbergin perhe haluaa hänet pikimmiten Suomeen ja maksaa matkan. Pian Niilo on Helsingissä tuttujen rikostovereidensa Karlssonin eli Kello-Kallen ja Einari Oksan luona. Einari pakottaa Niilon jatkamaan Yrjönä esiintymistä, sillä hän uskoo, että näin Niilo saa käsiinsä Sahlbergin kassakaappitehtaan valmistamien kassakaappien avaimet.
Niilo voittaa Yrjö Sahlbergin isoäidin rouva Sahlbergin ja serkun Annikki Ahon luottamuksen. Oikea Yrjö on hävinnyt ulkomaille viettämään paheksuttavan rietasta elämää. Isoäiti uskoo liikkeen johdon Yrjönä esiintyvälle Niilolle. Einarin yllyttämänä Niilo avaa yhtiön kassakaapin, mutta voittaa kiusauksen eikä tee rikosta. Sen sijaan Niilo saa selville, että konttoripäällikkö Kapperi on varastanut Sahlbergien obligaatioita. Hän erottaa Kapperin ja tekee Penttisestä uuden konttoripäällikön.
Einari pistäytyy Sahlberg-yhtiön toimistossa, mutta Niilo esiintyy hänellekin uskottavasti Yrjönä. Kello-Kalle puolestaan väittää rouva Sahlbergille olevansa Yrjön vanha toveri, ja Niilon on palkattava hänet työhön konttoriin, jottei paljastuisi. Niilon ja Annikin välille kehittyy vähitellen romanttinen suhde. Niilo koettaa kertoa Annikille totuuden henkilöllisyydestään, mutta ei kykene. Kello-Kalle sen sijaan on pannut tuulemaan keittäjätär Teklan kanssa, ja ilmassa on hääkellojen kuminaa. Kun Niilo vihdoin paljastaa henkilöllisyytensä rouva Sahlbergille, tämä kertoo tietävänsä asian: oikea Yrjö on kuollut ja Niilo taasen on juuri sellainen, jollainen rouva Sahlberg olisi tahtonut Yrjö-vainaan olevan. Myös Annikki hyväksyy Niilon ja vannoo miehelle ikuista rakkautta. Poliisiasemalla komisario toteaa Niilon rikokset vanhentuneiksi, eikä miehen tilille ole tullut uusia rikosilmoituksia.
Kello-Kalle pelästyy muuttunutta Niiloa ja primitiivireaktionomaisesti kähveltää komisarion kellon. Yhdessä komisarion kanssa Niilo panee Karlssonin ojennukseen ja saa tältä lupauksen käyttäytyä vastaisuudessa rehellisesti. Niilo kiirehtii uuden perheensä luo Kello-Kallen kanssa. Tekla ottaa Kallen innostuneena vastaan. Annikki antaa Niilolle yhteistä loppuelämää enteilevän suudelman.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ansa Ikonen | … | Annikki Aho |
| Unto Salminen | … | Niilo Nurmi alias Yrjö Sahlberg |
| Aku Korhonen | … | Kalle Karlsson, ”Kello-Kalle” |
| Siiri Angerkoski | … | Tekla, keittäjätär |
| Anni Hämäläinen | … | rouva Sahlberg, Annikin isoäiti |
| Ossi Elstelä | … | Einari Oksa |
| Hugo Hytönen | … | komisario Koskinen |
| Verna Piponius | … | Julia Modin |
| Yrjö Tuominen | … | konttoripäällikkö Kapperi |
| Eero Eloranta | … | konttoristi Penttinen |
| Teddy Weissman | … | johtaja Kotivalo Svalling |
| Arvi Tuomi | … | Suomen konsuli San Franciscossa |
| Eero Leväluoma | … | Salminen |
| Mervi Järventaus | … | lastenhoitaja Laurinen |
| Evald Terho | … | mies sanfranciscolaisessa kapakassa |
| Hilly Lindqvist | … | kapakkalaulaja |
| Nestori Lampi | … | kapakoitsija |
| Lauri Korpela | … | mies kapakassa |
| Ossi Korhonen | … | konsulaattivirkamies Solanko |
| K. Kämäräinen | … | Esteri, sisäkkö |
| Aku Käyhkö | … | mestari |
| Anton Soini | … | talonmies Andersson |
| Orvokki Lahtinen | … | tyttö lastentarhassa |
| Lauri Kyöstilä | … | majuri Miekanheimo |
| Saima Korhonen | … | neiti Kanerva |
| Lennart Vaikonpää | … | ylikonstaapeli |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uuteen elämään perustuu ruotsalaisten Börje Larssonin ja Ragnar Arvedsonin kirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan ...som en tjuv om natten, joka sai ensi-iltansa Tukholmassa maaliskuussa 1940. Suomalaisessa versiossa johtaja Svallingina nähtiin kuplettilaulaja Theodor Weissman.[1]
Uuteen elämään kuvattiin keväällä ja kesällä 1942. Ulkokuvia otettiin ympäri Helsinkiä: Eteläsatamassa, ravintola Alppilassa, Vuorimiehenpuistikossa ja Aleksanterinkadulla. Sahlbergien konttori- ja asuintaloa esitti Töölön Sokeritehtaan konttori Turuntien numeroissa 5–7 eli nykyisessä Mannerheimintie 15:ssä. Elokuvan ulkokuvissa näytetään myös San Franciscon satamaa. Studiona oli SF-studio 1.[2]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvan yleisömenestys oli keskinkertainen.[3]
Uuteen elämään sai nuivan vastaanoton aikalaiskriitikoilta. Uuden Suomen kriitikko kirjoitti: ”Niin kömpelöä kuin eilen ensiesityksensä saanut SF:n elokuva Uuteen elämään ei valkokankaalla tosiaan aikoihin ole esitetty.” Kriitikko piti teoksen juonta ”psykologisesti mahdottomana”. Ilta-Sanomissa kriitikko vertasi elokuvaa viikkolukemistojen tositarinoihin ja niiden mauttomaan tunnepitoisuuteen. Helsingin Sanomien kriitikko kiitti elokuvan ohjausta ja näyttelijäsuorituksia, mutta piti aihevalintaa pieleen menneenä. Savo-lehden kriitikon mielestä Uuteen elämään tarjosi naiviudestaan ja eskapismistaan huolimatta herttaisen somaa vastapainoa ajankohdan kovalle todellisuudelle.[4]
Myöhempien kriitikoiden näkemys on linjassa aikalaisarvostelijoiden kanssa. Elokuvaa moititaan näkemyksen puutteesta, ja kuvauskin pysyy vain hatarasti koossa.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen kansallisfilmografia 3, ISBN 951-37-1019-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]