Ansa Ikonen
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteet, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Aili Ansa Inkeri Ikonen (19. joulukuuta 1913 Pietari – 23. toukokuuta 1989 Helsinki) oli suomalainen elokuva- ja teatterinäyttelijä.
Ikosta pidetään aikansa merkittävimpänä suomalaisena naistähtenä. Hänet tunnettiin etenkin Tauno Palon näyttelijäparina. Hän hallitsi komedian ja musikaalin, mutta esiintyi edukseen dramaattisissakin osissa. Ikosen ominaispiirteitä olivat hohtavan vaaleat hiukset ja kunnollisen ihmisen imago: hän näytteli tervehenkisiä nuoria ja myöhemmin vastuullisia äitejä. Hänen roolihahmonsa olivat vain harvoin paheellisia tai huikentelevia.
Ikosen persoona pysyi etäisenä, sillä hänen yksityiselämästään ei tiedetty juuri mitään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Ikonen syntyi Venäjällä, josta hänen perheensä siirtyi lokakuun vallankumouksen jälkeen Suomeen. Keskikoulun käytyään Ikonen opiskeli musiikinopettajaksi. Tätä tointa hän ei kuitenkaan ehtinyt hoitaa, sillä hän pyrki määrätietoisesti elokuva-alalle. Hän esiintyi statistina Erkki Karun elokuvissa Meidän poikamme ilmassa - me maassa 1934) ja Syntipukki (1935), kunnes sai ensimmäisen tärkeän roolinsa, sivuosan Valentin Vaalan komediassa Kaikki rakastavat. Vaala piti Ikosta poikkeuksellisen lahjakkaana komediennena, ja heidän seuraava yhteistyönsä, avioliittokomedia Vaimoke (1936), teki Ikosesta suomalaisten suosikin.
Ansa Ikosen tunnetuimpia roolitöitä ovat Kulkurin valssi (1941), Pikajuna pohjoiseen (1947), Laitakaupungin laulu (1948) sekä Rakas lurjus (1955).
Ikonen nousi jo uransa alussa suomalaisuuden symboliksi. Hänet muistetaan ennen kaikkea Palon näyttelijäparina kahdessatoista elokuvassa, vaikka hän teki myös Eino Kaipaisen kanssa useita yhteisiä elokuvia. Ikonen ja Palo filmasivat komedioita (Vaimoke, Rykmentin murheenkryyni), pukudraamoja (Kulkurin valssi) sekä arjen kuvauksia (Laitakaupungin laulu, Isän vanha ja uusi, Ratkaisun päivät). Talvi- ja jatkosodan aikana Ikonen ja Palo esiintyivät viihdytyskiertueilla ja levyttivät yhdessä.
Ikonen sai vuonna 1944 kaikkien aikojen ensimmäisen naispääosan Jussi-patsaan elokuvasta Vaivaisukon morsian.
Hän myös ohjasi yhden elokuvan, Nainen on valttia (1944). Ikonen oli Suomen historian toinen naispuolinen elokuvaohjaaja.
1940-luvulla Ikosta pyydettiin Englantiin Pinewood-studion tähdeksi, mutta hän kieltäytyi tarjouksesta.
Ikonen esiintyi koko uransa ajan myös Suomen Kansallisteatterissa. Vaikka hänen elokuvauransa päättyi 1960-luvun alussa, hän vieraili vielä 1977 amerikkalaisessa elokuvassa Puhelin Donald Pleasencen esittämän Nicolai Dalchimskyn äitinä. Hänet palkittiin vuonna 1964 Pro Finlandia -mitalilla.
Ikonen oli naimisissa näyttelijä Jalmari Rinteen kanssa, ja heillä oli kaksi tytärtä, Katriina Rinne ja Marjatta Rinne, molemmat näyttelijöitä.
Ikoselta ilmestyi 1980 omaelämäkerta nimeltään Tähtiaika. Hänet on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle, kortteli 3-12-431.
[muokkaa] Tärkeimpiä elokuvia
- Kaikki rakastavat (1935)
- Vaimoke (1936)
- ...ja alla oli tulinen järvi (1937)
- Koskenlaskijan morsian (1937)
- Kuin uni ja varjo (1937)
- Kuriton sukupolvi (1937)
- Runon kuningas ja muuttolintu (1940)
- SF-paraati (1940)
- Kulkurin valssi (1941)
- Nainen on valttia (1944)
- Vaivaisukon morsian (1944)
- Pikajuna Pohjoiseen (1947)
- Jossain on railo (1949)
- Tyttö kuunsillalta (1953)
- Rakas lurjus (1955)
- Miljoonavaillinki (1961)
- Puhelin (1977)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Ikonen, Ansa: Tähtiaika. Toim. Tuula Saarikoski. Weilin+Göös, Helsinki 1980. ISBN 951-35-2231-8.
- Rinne, Katriina: Onko äiti kotona?. Tammi, Helsinki 1996. ISBN 951-31-0794-9.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ansa Ikonen Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Ansa Ikonen Elonetissä
- YLEn elävä arkisto – Taiteilijavieraana Ansa Ikonen (radiohaastattelu vuodelta 1981)
- YLE: Ansa Ikonen
