SF-paraati

SF-paraati
Ansa Ikonen ja Tauno Palo
Ohjaaja	Yrjö Norta
Käsikirjoittaja	Tapio Piha Toivo Särkkä (ei alkuteksteissä)
Tuottaja	T. J. Särkkä
Säveltäjä	Georg Malmstén
Kuvaaja	Theodor Luts
Leikkaaja	Yrjö Norta
Lavastaja	Antero Suonio
Pääosat	Tauno Palo Ansa Ikonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta	12. toukokuuta 1940
Kesto	86 minuuttia
Alkuperäiskieli	Suomi
Ikäraja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

SF-paraati (SF-paraden) on vuonna 1940 valmistunut suomalainen musiikkielokuva. Elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 1940, kaksi kuukautta talvisodan päättymisestä. Kyseessä on lennokas musiikkikomedia, jolle oli tarvetta suuria uhrauksia vaatineen kansakunnan kohtaloita määrittäneen sodan jälkimainingeissa. Elokuva oli kuvattu ennen sotaa kesällä 1939. Tarinassa viitataan esimerkiksi Helsingissä vuonna 1940 pidettäviksi suunniteltuihin olympialaisiin.

SF-paraatissa esitetään useita ikivihreiksi kohonneita iskelmiä, kuten Nuoruuden sävel ja Pot-pot-pot-pot-potkut sain....

Televisioensi-iltansa SF-paraati sai 22. kesäkuuta 1973. Elokuva on julkaistu myös DVD:nä.

Näyttelijät

Näyttelijä	... Rooli
Ansa Ikonen	... Ansa Koskeli
Siiri Angerkoski	... Siiri Koskeli
Tauno Palo	... Tanu Paalu
Aku Korhonen	... Aku Ruusunen
Kaarlo Angerkoski	... johtaja Anger
Antero Suonio	... johtaja Suoni
Laila Rihte	... Laila Koskeli
Leo Lähteenmäki	... polyteekkari Leo Paalu
Joel Rinne	... turistiauton kuljettaja Jopi Rintee
Toppo Elonperä	... Toppo Tatti
Jaakko Furman	... Lasse Paalu

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ansa Koskeli on turistiopas, jonka johdolla esitellään kesän 1939 Helsinkiä. Musiikkia harrastava taksikuski Tanu Paalu on iskenyt häneen silmänsä. Ansaan on ihastunut myös hänen kollegansa, Jopi Rintee. Mies varastaa suudelman Ansalta, mistä neito suivaantuu pahan kerran. Kolmantena Ansaan ihastuneena uroona on hänen esimiehensä johtaja Anger, joka ahdistelee häntä eräänä iltana. Seuraus: Ansa raivostuu. Eräällä turistikierroksella Ansa löytää maasta turistin maahan pudonneen rannerenkaan. Tunnollinen opas laittaa sen talteen, mutta väärään paikkaan: omaan ranteeseensa. Kun korunsa hukannut rouva huomaa helyn Ansan ranteessa, hän on oitis vaatimassa potkuja tälle.

Jopi on tietoinen Ansan viattomuudesta, mutta haluaa kostaa Ansan viileän suhtautumisen hänen taannoiseen lähestymisyritykseensä ja valehtelee johtaja Angerille, ettei tiedä asiasta mitään. Ansa joutuu oikeusmurhan uhriksi ja saa potkut. Hän saa uuden työpaikan kioskin myyjänä. Kioskilla hän tapaa yllättäen Tanun ja alkaa vähitellen lämmetä miehelle. Myös Tanulla on epäonnea työasioissa: hänen taksinsa (avomallinen punainen luksusauto Opel Admiral, vuosimalli 1939) pannaan ajokieltoon ja hän menettää myös soittajanpaikkansa ravintolassa.

Tanun mielessä alkaa syntyä uusi iskelmä, joka on pian leviävä kuin tauti ympäri kaupunkia! Ansa kirjoittaa lauluun sanat. Syntyy Nuoruuden sävel. Pian Ansa ja Tauno esittävät kappaleen radiossa. Asiakaspulasta kärsivän ravintola Sensation johtajat haluavat Tanun ja Ansan houkuttelemaan asiakkaita uuden suosikki-iskelmän avulla. Asiakkaat ihastuvat Tanun ja Ansan eritahtiseen esitykseen, mutta johtajat pitävät sitä fiaskona ja antavat saman tien potkut parille. Nuoruuden sävelen oikeasta sävellajista kehkeytyy lopulta mahtava riita, joka johtaa Ansa ja Tanun välirikkoon.

Jopin omaatuntoa alkaa kolkuttaa ja hän selvittää koruskandaalin johtaja Angerille, joka haluaa palkata Ansan välittömästi takaisin palvelukseensa. Ansa suostuu. Tanu puolestaan pääsee jatkamaan kuljettajan ammattiaan. Mutta ravintola Sensatioon on iskenyt jälleen asiakaskato! Alkaa hillitön jahti ympäri Helsinkiä: Ansa ja Tanu on löydettävä ja äkkiä. Kun heidät vihdoin saadaan ravintolan lavalle, he esittävät Nuoruuden säveltä edelleen dissonanssissa. Yleisö on riemuissaan. Ennen pitkää suosikkipari löytää konsonanssin ja elokuvan loppu on tanssi- ja lauluspektaakkelia.

Sivujuonena SF-paraatissa seurataan kivennapalaista Toppo Tattia, joka saapuu Helsinkiin etsimään veljeään Aku Ruususta. Ansan äiti Siiri Koskeli ja Aku muodostavat elokuvan subrettiparin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Musiikki

SF-paraatin musiikkikappaleet sävelsi Georg Malmstén. Siinä esitetään muun muassa aikansa tarttuva iskelmä "Pot-pot-pot-pot-potkut sain...", jonka on sanoittanut Reino Ranta. Elokuvan johtoaihe on Nuoruuden sävel. Se alkaa soida ennen alkutekstejä ja itse alkutekstien kohdalla musiikki on sovitettu kulloinkin esillä olevan nimen logiikkaan. Runsas puolet SF-paraatista kuluu tilanteisiin, joissa Tanu hakee oikeaa muotoa Nuoruuden sävelelle.

Petri Nevalainen kirjoittaa kirjassaan Kaikkien aikojen Tauno Palo: "SF-paraatissa mielenkiinnon herättää myös tietoisuus siitä, että Malmsténin iskelmät yhdistävät elokuvassa eri yhteiskuntaluokkia ja ammatteja: suusta suuhun kiertävät iskusävelmät toimivat monta vuosisataa vanhojen kaanon-laulujen tavoin."

Ikonen ja Palo esittivät elokuvan sävelmiä myöhemmin yhteiskiertueillaan ja levyttivät niitä 1970-luvulla.

Arviot

SF-paraati sai aikalaiskriitikoilta melko myönteisen vastaanoton. Elokuvan nokkeluutta ja kepeyttä kiiteltiin. Ilta-Sanomat antoi tunnustusta Lutsin tavalle kuvata Helsinkiä. Lehti piti kappaletta "huolettomana kevätparaatina", jonka "moniaita tunnelmakohtauksia" olisi tosin voinut lyhentää. Uusi Suomi nosti esiin Malmsténin keväisen nuorekkaan musiikin. Lehti huomautti myös ajankohdasta: " --- jos yleisö suhtautuu elokuvaan pidättyvämmin kuin tavallisesti, ei se johdu siitä, että se olisi ikävä, vaan siitä, että ajat ovat toiset kuin silloin, kun filmiä ruvettiin tekemään." SF-paraatin näyttelijöitä kehuttiin kautta linjan. Kaarle Angerkoski kuoli pian kuvausten päätyttyä, ja hänet mainittiin "armoitettuna koomikkona", jonka kuolema oli suuri menetys taiteelle.

Vuonna 1983 Ilta-Sanomat nimesi SF-paraatin "kotimaisen elokuvan ensimmäiseksi varsinaiseksi musikaaliksi". Eräiden asiantuntijoiden mielestä saman kunnian voi yhtä hyvin antaa elokuvalle Meidän poikamme merellä (1933). Vuonna 1994 puolestaan arvioitiin: "--- elämänilon raikkaana ylistyksenä SF-paraati on edelleen lyömätön kotimainen klassikko". Vuonna 2011 Tv-maailman kriitikko piti SF-paraatia aikansa eläneenä eskapistisena hupailuna, Leffatykin esittelijä taas Tauno Palon ja Ansa Ikosen kirkkaimpana yhteisenä saavutuksena. Helsingin Sanomien kriitikon mukaan se on musiikki-ilottelua, matkailumainosta ja yhtiön tähtien suosion pönkitystä.

Huomioita

Toivo Särkkä tilasi SF-paraatin alkuperäiskäsikirjoituksen maisteri Tapio Pihalta. Jo käsikirjoitusvaiheessa Pihan mielessä kangasteli tietty näyttelijäkaarti; hän nimesi roolihenkilöt osittain heidän mukaansa. Elokuvan mainonnassa käytetty luonnehdinta "Helsingin kattojen yllä ja alla" viittaa René Clairin varhaiseen äänielokuvaan Sous les toits de Paris (Pariisin kattojen alla) (1930).

SF-paraati oli yksi useista ennen talvisotaa valmistuneista suomalaisista elokuvista, joiden ensi-ilta siirrettiin välirauhan kuukausiin. Sen oli määrä saada ensi-iltansa vuosikymmenen viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta 1939, mutta sodan takia ensiesitys siirtyi seuraavaan kevääseen. Lokakuun 1939 lopussa Suomen Filmiteollisuus mainosti SF-paraatia elokuvaksi modernista Helsingistä. Tutut suosikkinäyttelijät haluttiin esitellä katsojille uudesta näkökulmasta "hauskan ja elegantin revyyelokuvan tähtinä", jotka "laulavat ja tanssivat elämäniloa vaikeisiin aikoihin".

Kaupallisesti SF-paraati menestyi melko hyvin; se keräsi katsojia hieman ensi-iltavuotensa keskiarvoa enemmän. Vuoden 1945 loppuun mennessä elokuvan oli nähnyt 411 844 maksanutta katsojaa.

Ikonen oli kuvausten aikana raskaana. Kesän 1939 kuluessa se alkoi näkyä, mutta ohjaaja Norta ei tästä piitannut. Syntyi eripuraa Ikosen ja Nortan välille. Ikonen mainitsee Nortan ainoana ohjaajana, jonka kanssa hänellä elokuvaurallaan oli vaikeuksia.

Paitsi että SF-paraati on tähditetty 1930-luvun lopun suosikein, myös sen pienissä sivuosissa ja avustajatason osissa vilahtelee tunnettuja nimiä. Näistä mainittakoon esimerkiksi Verna Piponius ja Rauha Rentola turisteina, Laila Jokimo tanssiravintolan yleisönä, Sylvi Salonen konekirjoittajana ja Jalmari Rinne oopperalaulajana.

Lähteet

• Suomen kansallisfilmografia 2, Oy EDITA Ab 1999, ISBN 951-37-1582-5
• Elonet SF-paraati