Fjodor Dostojevski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fjodor Mihailovitš Dostojevski
Fyodor Mikhailovich Dostoyevsky 1876.jpg
Syntynyt 11. marraskuuta (J: 30. lokakuuta) 1821
Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut 9. helmikuuta 1881 (59 vuotta)
(J: 28. tammikuuta)
Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatit kirjailija
Kansallisuus Flag of Russia.svg Venäjän keisarikunta
Aikakausi 1844–1881
Suuntaus realismi
Ensiteokset Köyhää väkeä (1844)
Pääteokset Rikos ja rangaistus (1866)
Idiootti (1869)
Karamazovin veljekset (1880)
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Fjodor Mihailovitš Dostojevski (ven. Фёдор Миха́йлович Достое́вский (Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?), nimen oikeinkirjoitus ennen 1918 Ѳедоръ Михайловичъ Достоевскій; 11. marraskuuta (J: 30. lokakuuta) 1821 Moskova9. helmikuuta (J: 28. tammikuuta) 1881 Pietari) oli venäläinen kirjailija. Dostojevskia pidetään yleisesti yhtenä romaanitaiteen suurista klassikkokirjailijoista.

Elämä ja kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasili Perov, Fjodor Dostojevskin muotokuva, 1872.

Fjodor Dostojevski syntyi Moskovassa 1821 toisena lapsena lopulta seitsenlapsiseen perheeseen. Dostojevskin isä, vanhasta aatelissuvusta ja liettualaisista esivanhemmista polveutuva Mihail työskenteli köyhäintalossa lääkärinä, ja äiti Maria oli kauppiassukua. Dostojevskin kerrotaan sairastaneen epilepsiaa, ja hän sai ensimmäisen kohtauksensa jo seitsenvuotiaana. Dostojevskin ollessa 15-vuotias hänen äitinsä kuoli, ja isä lähetti Fjodorin ja perheen vanhimman pojan Mihailin Pietariin opiskelemaan.

Dostojevski julkaisi ensimmäisen teoksensa, romaanin Köyhää väkeä, vuonna 1846. Siihen asti Dostojevski oli opiskellut sotakoulussa insinööriksi, mutta hän jätti sotilasuran saavutettuaan kirjailijana kuuluisuutta. Tosin seuraava teos, samana vuonna ilmestynyt Kaksoisolento, ei saavuttanut aikalaisten ymmärrystä. Dostojevski yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi.

Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja kuului nuoruudessaan muun muassa Ilja Petroševskin sosialistisiin fourieristeihin, minkä johdosta hänet vuonna 1849 vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Viime hetkellä hänet kuitenkin armahdettiin ja lähetettiin vankileirille Siperiaan. Siellä hänestä tuli puhdas kansallismielinen ja konservatiivi. Dostojevski vapautui vankileiriltä vuoden 1854 alussa, mutta vasta vuonna 1859 hän palasi vaimonsa Maria Isajevan ja ottopoikansa Pavelin kanssa Pietariin. 1860-luvun alussa Dostojevski toimitti yhdessä veljensä kanssa aikakauslehti Vremjaa (Aika), jossa ilmestyivät jatkokertomuksina myös hänen romaaninsa Muistelmia kuolleesta talosta (1860) ja Sorrettuja ja solvattuja (1861).

Vuonna 1864 Dostojevskin vaimo ja pian myös veli kuolivat. Dostojevski eli surun vallassa kykenemättä kirjoittamaan, ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Dostojevski pakeni suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta sortui uhkapeliin ja menetti loputkin rahansa. Paetakseen heikkoa rahatilannettaan Dostojevski alkoi kirjoittaa uutta teosta Rikos ja rangaistus, joka julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Samaan aikaan Dostojevskin yllä leijui myös uhka menettää teostensa oikeudet kustantajalle seuraavaksi yhdeksäksi vuodeksi, joten kirjailijan oli kirjoitettava vauhdilla myös toinen teos Pelurit. Kirjoituspaineiden alla Dostojevski otti avukseen nuoren pikakirjoittajan, Anna Grigorjevna Snitkinan, josta vuonna 1867 tuli hänen toinen vaimonsa. Liitto oli onnellinen. Välttääkseen tulojensa luovuttamisen velkojille Dostojevskit asuivat vuodet 1867–1871 ulkomailla ja kävivät vain harvoin Venäjällä. Matkoillaan kirjailija viimeisteli teoksensa Idiootin, joka ilmestyi vuonna 1868 mutta jonka arvostelijat haukkuivat kovin sanoin, osittain Tolstoin Sodan ja rauhan vietyä suurimman huomion. Dostojevskin teos saavutti muiden teostensa tavoin mainetta vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Dostojevskin viimeiset vuodet olivat tuotteliaita, ja niiden aikana valmistuivat muun muassa Riivaajat (1872) ja Karamazovin veljekset (1880), joka kuitenkin jäi kesken ja jota on pidetty toisaalta hänen vaikeimpana ja raskaimpana, toisaalta nerokkaimpana teoksenaan. Kirjailija sai tunnustusta myös hallitsijalta. Aleksanteri II kutsui Dostojevskin 1878 vierailemaan hovissa, ja vuonna 1880 Dostojevski sai kunnian pitää puheen Puškinin patsaan paljastustilaisuudessa Moskovassa. Vaikka Dostojevski oli kotimaassaan tunnettu jo elinaikanaan, varsinaisen maailmanlaajuisen kuuluisuuden hän kuitenkin saavutti vasta kuoltuaan. Dostojevski kuoli 28. tammikuuta 1881 Pietarissa.

Teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurta osaa Dostojevskin kirjoista voi pitää vakavina tutkielmina ihmismielestä. Se oli hänen vahvuutensa: hän onnistui kirjoittamaan tarkasti ihmismielen sairaista puolista. Mustavalkoisuus on kaukana hänen ihmiskuvauksistaan: paatuneimmasta rikollisestakin hän pyrki löytämään jotain hyvää. Hänen kevyemmät tekstinsä kuten Valkeat yöt, jotka jopa sisältävät runsasta huumoria ja pakinoita, on kaikki kirjoitettu ennen hänen vankilatuomiotaan.

Kristinusko: Karkotuksensa jälkeen Dostojevski oli kiihkeä kristitty ortodoksi, mutta ei perinteinen moralisti. Hän käsittelee kirjoissaan monesti kristillisiä arvoja ja lähes aina kirjojen päähenkilöt pelastuvat kärsimyksen ja katumuksen kautta. Selvästi katumuksen ja kärsimyksen teema tuntuu Rikoksessa ja rangaistuksessa.

Lapset: Dostojevski käyttää lapsia ja lasten kärsimystä yleisenä kristittynä teemana viattomien kärsimyksestä. Tämän kärsimyksen hän selittää ainoastaan ihmisten pahuudella ja järjettömyydellä. Sen sijaan kirjojen lasten tulee kasvaa ja oppia pääsemään arvistaan yli.

Kansallismielisyys ja konservatismi: Riivaajissa ja Kellariloukossa Dostojevski pilkkasi uudistusmielisiä suorasti ja epäsuorasti – lisäksi Dostojevski sekä ennen vankilaa että sen jälkeen pilkkasi eräitä liberaaleja aikalaiskirjailijoitaan jatkuvasti. Yhtenä esikuvanaan Dostojevski piti Gogolia. Viitaten aikansa venäläisiin kirjailijoihin Dostojevski sanoi: ”Olemme kaikki tulleet Gogolin 'Viitan' alta”. Gogolin vaikutus näkyy Dostojevskin tummasävyisissä romaaneissa.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dostojevskin patsas Omskissa, Venäjällä.

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Köyhää väkeä (Bednyje ljudi, 1846)
  • Kaksoisolento (Dvojnik, 1846)
  • Netotška Nezvanova (Netotška Nezvanova, 1849) (suom. vuonna 1981 Eila Salminen osana kokoelmaa Valkeat yöt ja Veikko Koivumäki Minervan julkaisemana 2008)
  • Vanhan ruhtinaan rakkaus (Djadjuškin son, 1859) (Suom. Juhani Konkka, 1939)
  • Narri kartanon valtiaana (Selo Stepantšikovo, 1859)
  • Sorrettuja ja solvattuja (Unižennye i oskorblennye, 1861, suom. myös nimellä Alistetut ja loukatut)
  • Muistelmia kuolleesta talosta (Zapiski iz mertvogo doma, 1862)
  • Kirjoituksia kellarista (Zapiski iz podpolja, 1864, suom. myös nimellä Kellariloukko)
  • Rikos ja rangaistus (Prestuplenije i nakazanije, 1866)
  • Peluri (Igrok, 1867)
  • Idiootti (Idiot, 1869)
  • Ikuinen aviomies (Vetšnyi muž, 1870)
  • Riivaajat (Besy, 1872)
  • Keskenkasvuinen (Podrostok, 1875)
  • Karamazovin veljekset (Bratja Karamazovy, 1880)

Novellit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Роман в девяти письмах (1847)
  • ”Herra Prohartsin” (Gospodin Prohartsin, 1847)
  • ”Emäntä” (1847)
  • ”Polzunkov” (1848)
  • ”Heikko sydän” (1848)
  • ”Rehellinen varas” (1848)
  • ”Елка и свадьба” (1848)
  • ”Vieras rouva” (Tšužaja žena, 1848)
  • ”Valkeat yöt” (Belyje notši, 1848)
  • ”Pieni sankari” (Malenkij geroj, 1849)
  • ”Krokotiili” (Krokodil, 1864)
  • ”Ikuinen aviomies” (Vetšnyi muž, 1870)
  • ”Bobok” (Bobok, 1873)
  • ”Pietarilaiskuvia” (Malenkie kartinki, 1874)
  • ”Lempeä neito” (Krotkaja, 1876)
  • ”Talonpoika Marei” (Mužik Marej, 1876)
  • ”Poika Kristuksen joulujuhlassa” (Mal’čik u Hrista na jolke, 1876)
  • ”Naurettavan ihmisen uni” (Son smešnogo čeloveka, 1877)

Muut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kirjailijan päiväkirja (Dnevnik pisatel’â, 1873–1881)
  • Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista (Zimnie zametki o letnih vpetšatlenijah, 1863)
  • Kirjeet

Suomenkielisiä kokoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valitut kertomukset. Heikko sydän (1848), Pieni sankari (Malenkij geroj, 1849), Rehellinen varas (1848), Emäntä (1847), Herra Prohartsin (Gospodin Prohartsin, 1847), Vaaleat yöt (Belye noči, 1848), Ilkeä tapaus (Skvernyj anekdot, 1862), Krokotiili (Krokodil, 1864), Lempeä luonne (Krotkaja, 1876), Naurettavan ihmisen uni (Son smešnogo čeloveka, 1877). Suomentanut Juhani Konkka. 4. painos (1. painos 1960). WSOY, 2002. ISBN 951-0-23176-2.
  • Valkeat yöt. Netotška Nezvanova (Netočka Nezvanova, 1849), Valkeat yöt (Belyje notšǐ, 1848), Pietarilaiskuvia (Malenkie kartinki, 1874), Bobok (Bobok, 1873), Poika Kristuksen joulujuhlassa (Mal’čik u Hrista na jolke, 1876), Talonpoika Marei (Mužik Marej, 1876), Satavuotias (Stoletnjaja), Lempeä neito (Krotkaja, 1876), Naurettavan ihmisen uni (Son smešnogo čeloveka, 1877). Suomentanut Eila Salminen. 3. painos (1. painos 1981). Karisto, 2007. ISBN 978-951-23-4855-8.
  • Vieras rouva. (Tšužaja žena, 1848.) Suomentanut Juho Ahava. 2. painos (1. painos 1908). Helmisarja 29. Hämeenlinna: Karisto, 1966.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alanen, Yrjö O.: Dostojevskin hyvä ja paha. Espoo: Weilin + Göös, 1981. ISBN 951-35-2344-6.
  • Troyat, Henri: Dostojevski. (Dostoiëvsky, 1940). Suom. Kaj Kauhanen. Jyväskylä: Gummerus, 1963 (4. painos 2000). ISBN 951-0-24628-X.
  • Mihail Bahtin: Dostojevskin poetiikan ongelmia. Esipuhe Erkki Peuranen. Suom. Paula Nieminen ja Tapani Laine. Kustannus Oy Orient Express, 1991. ISBN 951-615-732-7.
  • Serafim, munkki: Dostojevskin tie kohti ihmisyyden ideaalia. Ortodoksinen kulttuurikeskus, 2005. ISBN 952-99462-0-1.
  • Leonid TsypkinKesä Baden-Badenissa. s. 5–23: Susan Sontag: "Rakkaus Dostojevskiin". Suom. Marja-Leena Jaakkola. Tammi, 2003. ISBN 951-31-2521-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fjodor Dostojevski.