Vissarion Belinski
Sivulta puuttuu 
Vissarion Grigorjevitš Belinski (ven. Виссарион Григорьевич Белинский; 11. kesäkuuta (J: 30. toukokuuta) 1811 Viapori, Helsinki — 7. kesäkuuta (J: 26. toukokuuta) 1848 Pietari) oli venäläinen kirjallisuusarvostelija, toimittaja ja filosofi, uudistusmielinen demokratian kannattaja. Häntä pidetään venäläisen kirjallisuuskritiikin uranuurtajana.[1] Hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat mm. Aleksandr Herzen, Mihail Bakunin ja Nikolai Nekrasov.
Belinski opiskeli Moskovan yliopistossa, mutta hänet erotettiin sieltä vuonna 1832 poliittisen aktivismin takia. Hän julkaisi estetiikan alaan kuuluvia kirjoituksia aikakauslehdissä ja toimitti Moskovski nabljudatel -lehteä 1838–1839. Kun lehti kiellettiin, hän muutti Pietariin ja ryhtyi Otetšestvennyje Zapiski -lehden avustajaksi. Hän julkaisi artikkeleita mm. Mihail Lermontovista, Aleksandr Puškinista, Ivan Turgenevista ja Nikolai Gogolista. Hän sai vaikutteita Länsi-Euroopan idealistisilta filosofeilta, erityisesti G. W. F. Hegeliltä.
Vuoden 1841 aikoihin Belinski alkoi kutsua itseään sosialistiksi. Hän pohti yhteiskuntarakenteen syvällistä muuttamista. Hän piti kapitalismia väistämättömänä välivaiheena edettäessä kohti utopistista sosialismia. Hän uskoi Venäjän kehittyvän kohti eurooppalaista yhteiskuntaa ja pilkkasi slavofiileja. Hän arvosteli yksinvaltiutta ja maaorjuutta, köyhyyttä, alkoholismia, virkavaltaisuutta ja heikompien – kuten naisten – syrjintää.
Viimeisinä vuosinaan 1847–1848 Belinski toimitti Nekrasovin aikakauslehteä Sovremennik ja julkaisi siinä merkittäviä artikkeleita Venäjän kirjallisuudesta ja Gogolista.
Belinski kuului aikansa vaikutusvaltaisimpiin vapaamielisiin kirjoittajiin, ja hän suosi kirjallisuutta, joka edusti "sosiaalista tietoisuutta", esimerkiksi Fjodor Dostojevskin esikoisromaania Köyhää väkeä (1845). Hän kuuluu venäläisen realistisen estetiikan ja kirjallisuuskritiikin uranuurtajiin, ja hänen filosofiset katsomuksensa ja omaleimaiset kirjoituksensa vaikuttivat tuntuvasti venäläisen kirjallisuuden ja yhteiskunta-ajattelun kehitykseen.
Belinki kuoli tuberkuloosiin vain vähän ennen kuin tsaarin poliisi olisi pidättänyt hänet poliittisten näkemysten vuoksi. Hänen kootut teoksensa julkaistiin venäjäksi vuosina 1859–1862 (12 osaa) ja uudestaan 1953–1956, julkaisijana Neuvostoliiton tiedeakatemia.[1]
Lähteet [muokkaa]
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Belinski, Vissarion: Valittua. Suomentanut Tauno Haapalainen. Edistys, Moskova 1975.
