Olli Sinivaara
Olli Juhani Sinivaara[1] (s. 1980 Tampere)[2] on suomalainen runoilija, prosaisti, kääntäjä ja René Girardin ajattelun tutkija.
Sinivaara on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri sosiologiasta.[3] Hän on opisekellut myös käytännöllistä filosofiaa.[4] Sinivaara on kääntänyt René Girardia sekä toiminut Girardin mimeettisen teorian parissa seminaarien järjestäjänä, tutkijana ja luennoitsijana. Sinivaara toimi kulttuurilehti Nuoren Voiman päätoimittajana vuosina 2007[4]–2008, jolloin ilmestyi lehden Girard-teemanumero (Nuori Voima 6/2008).
Sinivaaran esikoisrunokokoelma Hiililiekki ilmestyi keväällä 2005. Keväällä 2006 ilmestyi Sinivaaran yhdessä Antti Arnkilin kanssa toimittama esseeantologia Kirjoituksia Väinö Linnasta. Vuonna 2007 Sinivaaralta ilmestyi toinen runokokoelma, Palava maa, josta hänelle myönnettiin Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto. Syksyllä 2009 ilmestyi Sinivaaran kolmas runoteos Valonhetki, joka päätti Hiililiekin ja Palavan maan aloittaman trilogian. Runokokoelma Lokakuun päivä ilmestyi 2012 ja Purkautuva satama 2018.
Sinivaaran kuudes runokokoelma Puut ilmestyi 2021[5]. Se palkittiin 2022 Tanssiva karhu -runopalkinnolla.[6] Kokoelman keskiössä on mänty, joka esiintyy varsinkin kokoelman toisessa osassa.[7] Mänty on Sinivaaralle tärkeä puu, ja kokoelman nimirunon hän kirjoitti kohdattuaan rauhoitetun männyn Helsingin Laajasalossa[5]. Runot sisältävät paljon värein kuvailua. Eija Komu löytää pienestä nelikymmensivuisesta kokoelmasta yleisesti viittauksia ranskalaiseen runouteen, lisäksi Eeva-Liisa Mannerin nimi mainitaan. Manner on ollut aiemminkin esillä, kokoelman Palava maa mottovalinnoissa. 1950-luvun modernistinen perintö näkyykin kuvavalinnoissa: ei minä ja maailma vaan minä-maailma. Komu toteaa Sinivaaran ilmaisun keventyneen kokoelma kokoelmalta. Hän luonnehtii kokoelmaa vastakohtaisuuksien kautta: "keveydessään painava, suppeudessaan avara, hetkeä tavoittaessaan ajaton".[5]
Sinivaaran runoja on käännetty englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, unkariksi, tšekiksi ja ruotsiksi. Sinivaara runoja on mukana Jenni Haukion toimittamassa antologiassa Katso pohjoista taivasta (Otava, 2017).
Sinivaara on myös suomentanut ranskalaista filosofiaa ja runoutta. Hänen kääntämiään ovat muun muassa René Girardin Väkivalta ja pyhä (Tutkijaliitto, 2004) sekä Jean Baudrillardin Terrorismin henki (Tutkijaliitto, 2006).
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runokokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hiililiekki (Teos, 2005)
- Palava maa (Teos, 2007)
- Valonhetki (Teos, 2009)
- Lokakuun päivä (Teos, 2012)
- Purkautuva satama (Teos, 2018)
- Puut (Teos, 2021)
- Runoja
- Pionit, runosarja, lehdessä Parnasso 5/2023 s. 26–30
Toimitetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kirjoituksia Väinö Linnasta (Teos, 2006)
- Muistikuvia 00-luvusta (Nuorisotutkimusseura, 2010)
Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Girard, René: Väkivalta ja pyhä. Alkuteos La violence et le sacré. Tutkijaliitto, 2004. ISBN 952-5169-33-2.
- Baudrillard, Jean: Terrorismin henki. Alkuteos L'esprit du terrorisme. Tutkijaliitto, 2006. ISBN 952-5169-45-6.
Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pikku-Finlandia 2000[8]
- J. H. Erkon kirjoituskilpailu 2001, 2. sija[9]
- Kalevi Jäntin palkinto 2007
- Tanssiva karhu 2022[10]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sinivaara, Olli Juhani: Moderniteetti ja metafyysinen halu: René Girardin mimeettisen teorian ensimmäinen osa. Sosiologian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta, 2012. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 13.12.2021).
- ↑ Olli Sinivaara Teos. Viitattu 13.12.2021.
- ↑ Toimitus Kansallinen dynamiikka. Viitattu 13.12.2021.
- ↑ a b Järvi, Antti: Nuoren Voiman uusi päätoimittaja Olli Sinivaara linjaa tulevaa Ylioppilaslehti.fi. 19.10.2007. Viitattu 6.8.2022.
- ↑ a b c Tiihonen, Pihla: Stadin suurin honka on Olli Sinivaaran muusa Kirkko ja kaupunki. 23.8.2021. Viitattu 13.12.2021.
- ↑ Kanerva, Arla: Tanssiva karhu -runopalkinto Olli Sinivaaralle, kääntäjäpalkinto Heli Laaksoselle Helsingin Sanomat. 25.8.2022. Helsinki: Sanoma. Viitattu 25.8.2022.
- ↑ Eija Komu: Hetken täyteys. Parnasso 5/2021, s. 70
- ↑ Kaikki Pikku-Finlandian voittajat Äidinkielen opettajien liitto. Arkistoitu 26.6.2022. Viitattu 6.8.2022.
- ↑ Palkitut: Kirjoituskilpailun 2001 tulokset J. H. Erkon kirjoituskilpailu. Viitattu 6.8.2022.
- ↑ Tanssiva karhu -runopalkinnon saa Olli Sinivaara teoksestaan Puut – kääntäjäkarhu murrerunoista tunnetulle Heli Laaksoselle 25.8.2022. Yleisradio. Viitattu 26.8.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Olli Sinivaara Kirjasampo.fi-sivustolla
- Tanssiva karhu: Olli Sinivaara kirjoittaa puiden viisaudesta Yle Areena. 2.8.2022.
- Koskelainen, Jukka: Sanavyöry kuin silkkaa barokkia – Olli Sinivaaran runokokoelma kuvaa ja kyseenalaistaa kaiken HS.fi. 24.2.2007.
- Kantola, Janna: Tässä on runoutemme valonkantaja – Olli Sinivaaran Valonhetki on runotrilogian huipennus HS.fi. 20.9.2009.
| ||||||||||
