André Malraux

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
André Malraux 1933.

Georges André Malraux (3. marraskuuta 1901 Pariisi23. marraskuuta 1976 Créteil) oli ranskalainen kirjailija, seikkailija sekä poliitikko ja kulttuuriministeri.

Alkuvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1905 André Malraux'n vanhemmat erosivat. Hän vietti lapsuutensa äitinsä, isoäitinsä ja Bondyssä sekatavarakauppaa pitäneen tätinsä kanssa. Lapsuudesta hänelle ei jäänyt kovin mieluisia muistoja, mitä kuvaa sitä teoksessaan Antimémoires, 1967. Vuonna 1909 hänen isänsä teki itsemurhan, mutta tapahtuman vaikutukset olivat melko vähäiset, koska yhteydet isään olivat harvinaisia. Hän aloitti lukion rue Turbigon lyseossa ja jo tällöin hän oli säännöllinen vieras Seinen rannan käytettyjen kirjojen kauppiaiden, bouquinistien, luona sekä elokuvateattereissa, taidenäyttelyissä, konserteissa ja teattereissa. Tällöin alkoi myös hänen intohimonsa nykykirjallisuuteen[1].

Häntä ei hyväksytty vuonna 1918 lycée Condorcet'n oppilaaksi, minkä myötä hän luopui ajatuksesta suorittaa ylioppilastutkinto. Hän seurusteli entistä enemmän pääkaupungin taiteilijapiireissä ja julkaisi ensimmäiset teoksensa vuonna 1920: esseen kirjallisuuden teoriasta, kritiikkikokoelman sekä ensimmäiset proosateoksensa. Nämä varhaisvaiheen teokset kuuluivat Malraux'n oman käsityksen mukaan farfelu-luokkaan. Tämä oli hänen oma terminsä, joka tarkoitti lähinnä mieletöntä[2]. Tämän proosarunouden lähtökohtina olivat saksalainen ekspressionismi, Max Jacobin kubismi ja Guillaume Apollinairen runous. Clappiquen henkilökuva La Condition humaine -teoksessa on suoraan tämän ensimmäisen malrauxlaisen kauden mukainen. Tämän kautensa aikana hän näytteli myös Kuningas Ubua ja luki Alfred Jarryn tuotantoa. Myöhemmin vuonna 1948 liittyi jäseneksi Collège de Pataphysique -hullutteluseuraan.[3]

Aikuistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malraux avioitui vuonna 1921 Clara Glodschmidt'in kanssa ja samoihin aikoihin hän toimitti erästä kirjallista sarjaa Sagitaire-kustantamossa. Useiden eri puolille Eurooppaan suuntautuneiden matkojen jälkeen hän matkusti Claran kanssa Indokiinaan varastaakseen sieltä patsaita, jotka voisi myydä Euroopassa. Tämä kokemus oli hänen inspiraationaan kirjoittaessaan teosta La Voie Royale. Hänet pidätettiin ja diplomaattisten järjestelyjen jälkeen hän pääsi palaamaan Pariisiin. Hän palasi vielä Indokiinaan ihastuneena kolonialistiseen elämään. Tällöin hän perusti antikolonialistisen sanomalehden L'Indochine enchaînée.

André Malraux pidätettiin 23. joulukuuta 1923 Phnom Penhissä, Kambodžassa, samalla pidätettiin myös hänen ystävänsä Louis Chevasson. Epäonnistuneet pörssisijoitukset olivat haihduttaneet Claran omaisuuden ja André Malraux päätti silloin irrottaa Angkorin Banteay Srei-temppelin korkokuvan ja myydä sen eräälle keräilijälle. Heinäkuussa hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja Louis Chevasson sai puolitoista vuotta. Clara jätti hänet vankeuteen ja palasi Pariisiin. Siellä hän kokosi miehensä puolustajiksi ison joukon aikakauden johtavia intellektuelleja kuten Marcel Arland, Louis Aragon, André Breton, François Mauriac, André Gide ja Max Jacob. Malraux'n tuomio väheni vuoden mittaiseksi ja hän palasi takaisin Ranskaan marraskuussa 1924.

Hän julkaisi vuonna 1930 kokemuksistaan Indokiinassa teoksen La Voie royale, joka on eräänlainen seikkailuromaani.

Taistelut fasismia ja natsismia vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1933 lähtien Malraux toimi voimakkaasti fasismia ja kansallissosialismia vastaan ja hän liittyi vuonna 1936 tasavaltalaisiin Espanjan sisällissodassa. Hän järjesti España -lentueelle Potez-potkurit ja otti lentueen johtoonsa toimien everstinä aina vuoteen 1937 saakka. Tämän jälkeen hän inspiroitui kirjoittamaan kokemuksistaan ja tapahtumista romaanin L'Espoir, joka julkaistiin vuonna 1937. Hän myös ohjasi elokuvan, alkuperäiseltä nimeltään Sierra de Teruel, mutta se esitettiin vain kerran Pariisissa ja kansanrintamahallitus kielsi sen esityksen. Saksalaiset takavarikoivat kaikki sen kopiot, mutta jotain pelastui ja vuonna 1945 se esitettiin hivenen lyhennettynä nimellä Espoir, joka oli hänen Espanjan sisällissodasta kertovan kirjansa nimi.[4]

Ranskan natsihallinnon aikana hän pakeni vankileiriltä velipuolensa Rolandin kanssa ja omaksui uuden, odottelevan asenteen. Roland pidätettiin ja Malraux liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen vuonna 1944, eli varsin myöhäisessä vaiheessa. Hän väitti olleensa tuolloin Ranskan sisäisen armeijan (FFI) eli vastarintaliikkeen yhden haaran alueellinen johtaja. Alue olisi käsittänyt Ranskan alueet Limousin'istä Lot-et-Garonneen saakka. Hän järjesti kokouksia paikallisten johtajien kanssa, mutta nämä eivät tunnistaneet häntä johtajakseen. Eversti Berger, kuten hän itseään tuolloin nimitti, oli ainut paikalla ja läsnä ollut ranskalainen, kun saksalaiset pidättivät hänet Gramat'issa erään englantilaisen erikoisjoukkojen upseerin kanssa. Hänet kuljetettiin vankeuteen Toulouseeen kuulusteluja varten, mutta häntä ei kidutettu. Hän vapautui kun saksalaiset lähtivät kaupungista. Tämän jälkeen hän komensi Alsace-Lorrainen prikaatia Ranskan valtioalueen vapautuksen aikana.[5]

Malraux ja de Gaulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John F. Kennedy, rouva Malraux, André Malraux, Jacqueline Kennedy ja Lyndon B. Johnson Mona Lisan paljastustilaisuudessa National Gallery of Artissa Washington DC:ssä 8.1.1963.

Vuodesta 1945 alkaen hänet liitettiin voimakkaasti kenraali Charles de Gaulleen, koska toimi tämän ensimmäisen hallituksen propaganda- ja informaatioministerinä[6]. Hän osallistui de Gaullen kanssa tämän perustaman puolueen, Rassemblement du peuple français (RPF), luomiseen ja vastasi puolueen tiedottamisesta vuosina 1947 ja 1954. Hän toimi myös viidennen tasavallan kulttuuriministerinä vuodet 19591969.

Malraux ei ollut julistautunut gaullelaiseksi vasemmistolaiseksi, mutta hän ei kieltänyt myöskään menneisyyttään. Hän puheensa François Mitterrandia vastaan vuoden 1965 presidentinvaaleissa todistaa tämän oman menneisyytensä arvostamisen: ”Te ette olleet edes Espanjassa”, koska Malraux itse oli osallistunut Espanjan sisällissotaan merkittävällä panoksella vuosina 1936–1939, jollain Mitterrand oli vasta 20-vuotias nuorimies. Hän herätti henkiin Kansanrintaman ja teki kulttuurista valtion hallinnoimaa yhteiskunnallista toimintaa. Hän perusti valtaisan määrän kulttuuritaloja, joita kaikkia hallinnoi kulttuuriministeriö.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sielujen kapina (La condition humaine), suom. Juha Mannerkorpi. Tammi, 1947.
  • Toivo (L'espoir), suom. Väinö Kirstinä. Tammi, 1983 Sarja: Keltainen kirjasto; 181 ISBN 951-30-4072-0

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lunes en papier, 1921
  • Ecrit pour une idole à trompe, farfelus-tekstejä, jotka julkaistiin lehdissä 1921 ja 1927 sekä teoksessa Œuvres Complètes, vol. 1, Paris, Gallimard, Bibliothèque de la Pléiade
  • La Tentation de l'Occident, 1926
  • Les Conquérants, 1928
  • Royaume-Farfelu, 1928
  • La Voie royale, 1930, Prix Interallié.
  • La Condition humaine, 1933, Prix Goncourt.
  • Le Temps du mépris, 1935
  • L'Espoir, 1937
  • Espoir, sierra de Teruel, 1938
  • La Lutte avec l'ange, myöhemmin Les Noyers de l'Altenburg, 1943 Sveitsi – 1948 Ranska
  • Le Démon de l'Absolu, 1946
  • Esquisse d'une psychologie du cinéma, 1946
  • Psychologie de l'Art : Le Musée imaginaire – La Création artistique – La Monnaie de l'absolu, 1947–1948–1950
  • Saturne, le destin, l'Art et Goya, Eri otsikoita > 1947–1950–1978
  • Les Voix du silence, 1951
  • Le Musée Imaginaire de la sculpture mondiale : La Statuaire – Des Bas-reliefs aux grottes sacrées – Le Monde Chrétien, 1952–1954
  • La Métamorphose des dieux, 1957, josta tuli ensimmäinen nide trilogiaan Le Surnaturel
  • ”Entre ici...”, 1964,
  • Antimémoires, 1967
  • Les Chênes qu'on abat..., 1971
  • Oraisons funèbres, 1971
  • La Tête d'obsidienne, 1974
  • Lazare, 1974
  • Hôtes de passage, 1975
  • La Corde et les souris, 1976
  • Le Miroir des Limbes, 1976
  • Le Surnaturel, 1957
  • L'Irréel, La Métamorphose des Dieux. II, 1975
  • L'Intemporel, La Métamorphose des Dieux. III, 1976
  • L'Homme précaire et la littérature, Gallimard, 1977 (postuumi)
  • Carnet du Front populaire (1935–1936), Gallimard, 2006 (postuumi)
  • Carnet d'URSS (1934), Gallimard, 2007 (postuumi)
  • Œuvres complètes, André Malraux'n kootut teokset ovat ilmestyneet kuutena niteenä. Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi).
  • Album Malraux (iconographie choisie et commentée par Jean Lescure, 517 illustrations). Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi) 1986.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joseph Hoffmann, L'Humanisme de Malraux, Paris, Klincksieck,‎ 1963
  2. Jean-Michel Kalmbach ja Seppo Sundelin, Suomi–ranska–suomi-sanakirja, WSOY, 2000,s.699
  3. Joseph Hoffmann, L'Humanisme de Malraux, Paris, Klincksieck,‎ 1963
  4. Olivier Todd, André Malraux, une vie, Gallimard,‎ 2001
  5. Aikakauden 1940–1945 tapahtumista katso: André Malraux de Pierre Laborie, in Dictionnaire historique de la Résistance. Robert Laffont, 2006. p.473.
  6. Olivier Todd, André Malraux, une vie, éd. Gallimard, 2001, p. 380-381
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta André Malraux.