André Malraux
Sivulta puuttuu 
Georges André Malraux (3. marraskuuta 1901 Pariisi – 23. marraskuuta 1976 Créteil) oli ranskalainen kirjailija, seikkailija sekä poliitikko ja kulttuuriministeri.
Sisällysluettelo |
Taivallus [muokkaa]
Alkuvaihe [muokkaa]
Vuonna 1905 André Malraux'n vanhemmat erosivat, ja se oli valtaisa shokki pienen pojan elämässä. Hän vietti siis lapsuutensa äitinsä, isoäitinsä ja Bondyssä sekatavarakauppaa pitäneen tätinsä kansa. Tästä lapsuudesta hänelle ei jäänyt kovin mieluisia muistoja, ja sitä hän kuvaakin teoksessaan Antimémoires, 1967. Vuonna 1909 hänen isänsä teki itsemurhan, mutta tapahtuman vaikutukset olivat melkoisen vähäiset, koska yhteydet isään olivat harvinaisia. Hän aloitti lukion kapuamisen rue Turbigon lyseosta ja jo tällöin hän oli säännöllinen vieras Seinen rannan käytettyjen kirjojen kauppiaiden, bouquinistien, luona sekä elokuvateattereissa, taidenäyttelyissä, konserteissa ja teattereissa. Tällöin alkoi myös hänen intohimonsa nykykirjallisuuteen.
Häntä ei hyväksytty vuonna 1918 lycée Condorcet'n oppilaaksi, minkä myötä hän luopui ajatuksesta suorittaa ylioppilastutkinto. Tämä ei suinkaan etäännyttänyt häntä kirjallisuudesta vaan päinvastoin. Hän seurusteli entistä enemmän pääkaupungin taiteilijapiireissä ja julkaisi ensimmäiset teoksensa vuonna 1920: esseen kirjallisuuden teoriasta, kritiikkikokoelman sekä ensimmäiset proosateoksensa. Nämä varhaisvaiheen teokset kuuluivat Malraux'n oman käsityksen mukaan farfelu-luokkaan. Tämä oli hänen oma terminsä, joka tarkoitti lähinnä mieletöntä. Tämän proosarunouden lähtökohtina olivat saksalainen ekspressionismi, Max Jacobin kubismi ja Guillaume Apollinairen runous. Clappiquen henkilökuva La Condition humaine -teoksessa on suoraan tämän ensimmäisen malrauxlaisen kauden mukainen. Tämän kautensa aikana hän näytteli myös Kuningas Ubua ja luki Alfred Jarryn tuotantoa. Tämän hän muisti hyvin, kun myöhemmin vuonna 1948 liittyi jäseneksi Collège de Pataphysique -hullutteluseuraan.
Aikuistuminen [muokkaa]
Malraux avioitui vuonna 1921 Clara Glodschmidt'in kanssa ja samoihin aikoihin hän toimitti erästä kirjallista sarjaa Sagitaire-kustantamossa. Useiden eri puolille Eurooppaan suuntautuneiden matkojen jälkeen hän matkusti Claran kanssa Indokiinaan varastaakseen sieltä patsaita, jotka voisi myydä Euroopassa. Tämä kokemus oli hänen inspiraationaan kirjoittaessaan teosta La Voie Royale. Hänet kuitenkin pidätettiin ja diplomaattisten järjestelyjen jälkeen hän pääsi palaamaan Pariisiin. Kuitenkin hän palasi vielä Indokiinaan ihastuneena kolonialistiseen elämään. Tällöin hän perusti antikolonialistisen sanomalehden L'Indochine enchaînée.
André Malraux pidätettiin 23. joulukuuta 1923 Phnom Penhissä, Kambodžassa, samalla pidätettiin myös hänen ystävänsä Louis Chevasson. Epäonnistuneet pörssisijoitukset olivat haihduttaneet Claran omaisuuden ja André Malraux päätti silloin irrottaa Angkorin Banteay Srei-temppelin korkokuvan ja myydä sen eräälle keräilijälle. Heinäkuussa hänet tuomittiin kolmeksi vuokseksi vankeuteen ja Louis Chevasson sai puolitoista vuotta. Clara jätti hänet vankeuteen ja palasi Pariisiin. Täällä hän kokosi miehensä puolustajiksi ison joukon aikakauden johtavia intellektuelleja kuten Marcel Arland, Louis Aragon, André Breton, François Mauriac, André Gide ja Max Jacob. Malraux'n tuomio väheni vuoden mittaiseksi ja hän palasi takaisin Ranskaan marraskuussa 1924.
Hän julkaisi vuonna 1930 kokemuksistaan Indokiinassa teoksen La Voie royale, joka on eräänlainen seikkailuromaani.
Taistelut fasismia ja natsismia vastaan [muokkaa]
Vuodesta 1933 lähtien Malraux toimi voimakkaasti fasismia ja kansallissosialismia vastaan ja hän liittyi vuonna 1936 tasavaltalaisiin Espanjan sisällissodassa. Hän järjesti España -lentueelle Potez-potkurit ja otti lentueen johtoonsa toimien everstinä aina vuoteen 1937 saakka. Tämän jälkeen hän inspiroitui kirjoittamaan kokemuksistaan ja tapahtumista romaanin L'Espoir, joka julkaistiin vuonna 1937. Hän myös ohjasi elokuvan Espoir, sierra de Teruel vuonna 1938 ja vuonna 1939 hän liittyi sotaan.
Hän pakeni vankileiriltä velipuolensa Rolandin kanssa ja omaksui uuden, odottelevan asenteen ennen kuin liittyi Ranskan vastarintaliikkeen riveihin vuonna 1944, eli varsin myöhäisessä vaiheessa. Kun Roland oli pidätetty Dordognen maakunassa, Malraux liittyi vastarintaliikkeen riveihin. Hän kertoi olleensa tuolloin Ranskan sisäisen armeijan (FFI) eli vastarintaliikkeen yhden haaran alueellinen johtaja. Alue olisi käsittänyt Ranskan alueet Limousin'istä Lot-et-Garonneen saakka. Kuitenkin tässä toimi, eittämättömällä varmuudella, eräs toinen henkilö. Hän järjesti kokouksia joidenkin paikallisten johtajien kanssa, mutta nämä eivät kuitenkaan tunnistaneet häntä minkäänlaiseksi johtajakseen. Eversti Berger, kuten hän itseään tuolloin nimitti, oli ainut ranskalainen, kun saksalaiset pidättivät hänet Gramat'issa erään englantilaisen erikoisjoukkojen upseerin kanssa. Hänet kuljetettiin vankeuteen aina Toulouseeen saakka kuulusteluja varten, mutta häntä ei kuitenkaan kidutettu. Hän vapautui kun saksalaiset lähtivät kaupungista. Tämän jälkeen hän komensi Alsace-Lorrainen prikaatia Ranskan valtioalueen vapautuksen aikana.[1]
Malraux ja de Gaulle [muokkaa]
Vuodesta 1945 alkaen hän liitettin voimakkaasti kenraali Charles de Gaulleeen ja oli tämän hallituksessa propaganda- ja informaatioministerinä. Hän osallistui de Gaullen kanssa tämän perustaman puolueen Rassemblement du peuple français (RPF) luomiseen ja vastasi puolueen tiedottamisesta vuosina 1947 ja 1954. Hän toimi myös viidennen tasavallan kulttuuriministerinä vuodet 1959 – 1969.
Ministerinä hän sekoitti onnistuneesti arvokkuuden ja sosiaalisen vastuun. Hän ei varsinaisesti ollut julistautunut gaullelaiseksi vasemmistolaiseksi, mutta hän ei missään vaiheessa kieltänyt myöskään menneisyyttään. Hän puheensa François Mitterrandia vastaan vuoden 1965 presidentinvaalien taistelussa todistaa tämän oman menneisyytensä arvostamisen: ”Te ette olleet edes Espanjassa”. Hän herätti älykkäällä tavalla henkiin Kansanrintaman ja teki kulttuurista valtion hallinnoimaa yhteiskunnallista toimintaa. Hän perusti valtaisan määrän kulttuuritaloja, joita kaikkia hallinnoi yhteinen ministeriö, kulttuuriministeriö.
Teokset [muokkaa]
- Lunes en papier, 1921
- Ecrit pour une idole à trompe, farfelus -tekstejä, jotka julkaisiin lehdissä 1921 ja 1927 sekä teoksessa Œuvres Complètes, vol. 1, Paris, Gallimard, Bibliothèque de la Pléiade
- La Tentation de l'Occident, 1926
- Les Conquérants, 1928
- Royaume-Farfelu, 1928
- La Voie royale, 1930, Prix Interallié.
- La Condition humaine, 1933, Prix Goncourt.
- Le Temps du mépris, 1935
- L'Espoir, 1937
- Espoir, sierra de Teruel, 1938
- La Lutte avec l'ange, myöhemmin Les Noyers de l'Altenburg, 1943 Sveitsi – 1948 Ranska
- Le Démon de l'Absolu, 1946
- Esquisse d'une psychologie du cinéma, 1946
- Psychologie de l'Art : Le Musée imaginaire – La Création artistique – La Monnaie de l'absolu, 1947-1948-1950
- Saturne, le destin, l'Art et Goya, Eri otisikoita > 1947–1950 – 1978
- Les Voix du silence, 1951
- Le Musée Imaginaire de la sculpture mondiale : La Statuaire – Des Bas-reliefs aux grottes sacrées – Le Monde Chrétien, 1952–1954
- La Métamorphose des dieux, 1957, josta tuli ensimmäinen nide trilogiaan Le Surnaturel
- ”Entre ici...”, 1964,
- Antimémoires, 1967
- Les Chênes qu'on abat..., 1971
- Oraisons funèbres, 1971
- La Tête d'obsidienne, 1974
- Lazare, 1974
- Hôtes de passage, 1975
- La Corde et les souris, 1976
- Le Miroir des Limbes, 1976
- Le Surnaturel, 1957
- L'Irréel, La Métamorphose des Dieux. II, 1975
- L'Intemporel, La Métamorphose des Dieux. III, 1976
- L'Homme précaire et la littérature, Gallimard, 1977 (postuumi)
- Carnet du Front populaire (1935–1936), Gallimard, 2006 (postuumi)
- Carnet d'URSS (1934), Gallimard, 2007 (postuumi)
- Œuvres complètes, André Malraux'n kootut teokset ovat ilmestyneet viitenä niteenä ja kuudes on jo valmisteilla. Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi).
- Album Malraux (iconographie choisie et commentée par Jean Lescure, 517 illustrations). Bibliothèque de La Pléiade, Gallimard, Pariisi)1986.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Aikakauden 1940–1945 tapahtumista katso: André Malraux de Pierre Laborie, in Dictionnaire historique de la Résistance. Robert Laffont, 2006. p.473.
