Max Jacob

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Max Jacob vuonna 1934
Amedeo Modigliani: Max Jacob

Max Jacob (12. heinäkuuta 18765. maaliskuuta 1944) oli ranskalainen runoilija ja taidemaalari. Erityisesti hänet muistetaan humoristisista proosarunoista.

Jacob syntyi Quimperissä, Bretagnessa, jossa juutalaiset vanhemmat pitivät pientä antiikkikauppaa. Runoilijan- ja piirtäjänlahjoja jo varhain osoittanut Max lähetettiin Pariisiin opiskelemaan, mutta taiteilijan ammatti vei pojan mukanaan. Boulevard Voltairen varrella hän jakoi huoneen Pablo Picasson kanssa ja vietti montmartrelaista boheemielämää. Nuorten taiteilijoiden laumassa Jacobin tuttaviin kuuluivat muun muassa Guillaume Apollinaire, Georges Braque, Jean Cocteau, Amedeo Modigliani ja André Derain. Toimeentulonsa hän hankki sekalaisilla töillä esimerkiksi säestäjänä, opettajana, kriitikkona, taidekauppiaana, astrologina, jopa puuseppänä. Jacob empi runoilijan ja taidemaalarin ammatin välillä, jolloin hänen ystävänsä Picasso suositteli kirjoittamista. Myöhemmin Jacob totesi ystävän neuvon vaikuttaneen ehkä liikaa valintaan.[1]

Juutalaista alkuperää oleva Jacob väitti nähneensä Kristuksen vuonna 1909 ja kääntyi katolilaiseksi. Uusi uskonto ei kuitenkaan kyennyt erkaannuttamaan häntä homoseksuaalisuudesta, kuten hän oli toivonut. ”Mikäli taivas todistaa katumustani, se antaa minulle anteeksi nämä mielihalut, jotka se tietää tahattomiksi”, sanoi Jacob. Myöhemmin hän sai pari muutakin ilmestystä. Hänen ystävänsä eivät tienneet kuinka suhtautua hänen hartaaseen uskonnollisuuteensa, sillä paitsi parantumatonta juoppoutta Jacobissa oli huomattavasti koomikon vikaa.

Max Jacob oli nopea ja sujuva kynänkäyttäjä ja puki tuotoksensa hyvin erilaisiin runomuotoihin, joista hän piti parhaana proosarunoutta. Hän kirjoitti mitä mieleen juolahtaa: usein hänen runonsa ovat satiirisia, koomisia, värikkäitä koosteita sekalaisista arkipäivän aiheista. Jacobia pidetään linkkinä symbolististen taidemaalarien ja surrealistien välillä, mutta itse hän vältti kuulumista mihinkään koulukuntaan.

Todettuaan työnteon ja hartaudenharjoitukset Pariisissa mahdottomiksi Jacob halusi rauhoittua. Vuonna 1921 hän muutti Saint-Benoît-sur-Loiren kylään, jossa hän kirjoitti paljon ja kävi kirkossa vielä sitäkin ahkerammin. Siellä hän piileskeli myös saksalaismiehitystä toisen maailmansodan aikana. Natsit murhasivat Jacobin sisaren ja tämän miehen, ja myös veli kuljetettiin Auschwitziin. 24. tammikuuta 1944 Gestapo pidätti Jacobin. Hänet kuljetettiin Drancyn kokoamisleiriin odottamaan jatkokuljetusta keskitysleirille. Jacob kuoli kuitenkin jo Drancyssa keuhkokuumeeseen 5. maaliskuuta. Vain päivä tämän jälkeen saapui vapauttava päätös, jonka eteen hänen ystävänsä, erityisesti Jean Cocteau, olivat taistelleet[2].

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka Parkkinen ja Jaakko Ahokas ovat suomentaneet Jacobin proosarunoja kirjassa

  • Runoja noppapikarissa (Le cornet à dès, 1917), Weilin+Göös 1977. ISBN 951-35-1520-6.

Hänen muita teoksiaan ovat

  • Saint-Matorel (1911)
  • La côte (1911)
  • Œuvres burlesques et mystiques de Frère Matorel (1912)
  • Le Siège de Jérusalem‚ grande tentation céleste de Frère Matorel (1914)
  • Le phanérogame (1918)
  • La défense de Tartufe (1919)
  • Cinématoma (1920)
  • Le laboratoire central (1921)
  • Le Roi de Béotie (1921)
  • Le cabinet noir (1922)
  • Art Poétique (1922)
  • Filibuth ou la Montre en or (1923)
  • Le terrain Bouchaballe (1923)
  • Visions infernales (1924)
  • L’Homme de chair et l’Homme reflet (1924)
  • Les pénitents en maillots roses (1925)
  • Le fond de l’eau (1927)
  • Le tableau de la Bourgeoisie (1929)
  • Rivage (1931)
  • Bourgeois de France et d’ailleurs (1932)
  • Ballades (1938)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Musée des Beaux-Arts de Quimper, salle Max Jacob
  2. Musée des Beaux-Arts de Quimper, salle Max Jacob