Kansainväliset prikaatit
Kansainväliset prikaatit olivat Espanjan sisällissotaan vapaaehtoisista koottuja joukko-osastoja, jotka taistelivat Espanjan tasavallan puolella. Komintern kokosi kansainväliset prikaatit fasismin vastaisen taistelun tunnusten alla. Kommunistien ja vasemmistolaisten sosiaalidemokraattien lisäksi kansainvälisissä prikaateissa taisteli myös liberaaleja, jotka vastustivat Italian fasismia ja Saksan kansallissosialismia ja halusivat pysäyttää niiden etenemisen. Espanjan sisällissodan aikana kansainvälisissä prikaateissa taisteli yhteensä noin 35 000 vapaaehtoista yli 50 eri maasta.[1]
Sisällysluettelo |
Kominternin armeija [muokkaa]
Ranskan kommunistisen puolueen pääsihteeri Maurice Thorez lensi 22. syyskuuta 1936 Moskovaan, missä hän toivoi, että Espanjan tasavallan hallitukselle ryhdyttäisiin välittömästi toimittamaan neuvostoliittolaista sotilasapua. Thorez esitti myös, että Komintern ryhtyisi organisoimaan ulkomaalaisista vapaaehtoisista sotilasyksikköä Espanjan tasavallan armeijan tueksi.[2] Ehdotukset saivat vastakaikua Moskovassa. Espanjan joutuminen Saksan ja Italian liittolaisen Francon käsiin ei ollut Neuvostoliiton kannalta toivottavaa, sillä sen katsottiin järkyttävän Euroopan voimatasapainoa Saksan hyväksi.[3]
Ranska ja Iso-Britannia halusivat pysytellä erossa Espanjan sisällissodasta ja pyrkivät patoamaan sen pelkäksi paikalliseksi konfliktiksi Pyreneittein niemimaalle. Näin ollen Ranska teki elokuun alussa 1936 Ison-Britannian tukeman ehdotuksen kansainvälisestä puuttumattomuussopimuksesta, jonka tarkoitus oli estää ulkovaltoja toimittamasta joukkoja tai aseita Espanjan sisällissodan osapuolille. Muutaman viikon kuluttua 27 Euroopan maata hyväksyi Ranskan ehdotuksen, ja sopimusta valvomaan perustettiin puuttumattomuuskomitea. Myös Saksa, Italia ja Neuvostoliitto allekirjoittivat puuttumattomuussopimuksen. Kun kävi selväksi, että Saksa ja Italia pitivät puuttumattomuuskomiteaa pilkkanaan tukemalla aktiivisesti Francoa, Neuvostoliitto ryhtyi toimittamaan Espanjan tasavallan hallitukselle aseita ja neuvonantajia. Lisäksi Komintern sai ohjeet ryhtyä kokoamaan ulkomaisista vapaaehtoisista Kominternin sotilaallisessa ja poliittisessa ohjauksessa toimivaa sotilasyksikköä lähetettäväksi Espanjaan.[4]
Kansainvälisten prikaatien tukikohdaksi valittiin Albacetan kaupunki, jonne ensimmäiset Kominternin värväämät vapaaehtoiset saapuivat 14. lokakuuta 1936. Enemmistö ensimmäisten ryhmien jäsenistä oli ranskalaisia, joukossa Pariisiin asettuneita saksalaisia ja puolalaisia poliittisia pakolaisia.[5]
Osallistuminen [muokkaa]
Kansainvälisiin prikaateihin liittyi vapaaehtoisia yli 50 eri maasta. Suurimmat ryhmät tulivat seuraavista maista:
- Ranska, 8 778 osallistunutta, 942 haavoittunutta tai kaatunutta
- Puola, 3 034 osallistunutta, 466 haavoittunutta tai kaatunutta
- Italia, 2 908 osallistunutta, 526 haavoittunutta tai kaatunutta
- Yhdysvallat, 8 778 osallistunutta, 942 haavoittunutta tai kaatunutta
- Saksa, 2 180 osallistunutta, 308 haavoittunutta tai kaatunutta
- Britannia, 1 806 osallistunutta, 124 haavoittunutta tai kaatunutta
- Belgia, 1 701 osallistunutta, 185 haavoittunutta tai kaatunutta
Kokoonpano [muokkaa]
Kansainvälisiin prikaateihin kuului seitsemän prikaatia.
11. kansainvälinen prikaati (Pariisin kommuunin ja Garibaldin prikaati) [muokkaa]
Perustettiin 22. lokakuuta 1936.
12. kansainvälinen prikaati [muokkaa]
Perustettiin 1. marraskuuta 1936.
13. kansainvälinen prikaati (Thälmann-prikaati) [muokkaa]
Perustettiin 1. joulukuuta 1936.
14. kansainvälinen prikaati [muokkaa]
Perustettiin 27. marraskuuta 1938.
15. kansainvälinen prikaati [muokkaa]
Perustettiin 31. tammikuuta 1937.
150. kansainvälinen prikaati [muokkaa]
Perustettiin kesäkuussa 1937.
129. kansainvälinen prikaati [muokkaa]
Perustettiin huhtikuussa 1937.
Lähteet [muokkaa]
- Beevor, Anthony (1999). The Spanish Civil War. London; Weidenfeld & Nicolson. ISBN 978-0304352814
- Home, Marko (1996). Kansainväliset prikaatit Espanjan sisällissodassa 1936-1939: spontaania idealismia vai Kominternin koordinoimaa valtapolitiikkaa. Helsingin yliopisto; yleisen historian pro gradu -tutkielma.
- Kennan, George Frost (1978). Soviet Foreign Policy 1917-1941. London; Greenwood Press.
- Thomas, Hugh (2003). The Spanish Civil War. London; Penguin (tarkistettu 4. painos). ISBN 978-0141011615
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Jason Gurney: Ristiretki Espanjassa, suomentanut Marko Home, 2000, Desura, ISBN 952-5339-07-6
- Abraham Lincoln Brigade Archives [1]
Sivulta puuttuu