Nikolai Nekrasov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee runoilijaa. Suomen kenraalikuvernööristä ks. Nikolai Vissarionovitš Nekrasov.
Nikolai Aleksejevitš Nekrasov.

Nikolai Aleksejevitš Nekrasov (ven. Николай Алексеевич Некрасов, 10. joulukuuta (J: 28. marraskuuta) 1821 Nemirov, Podolia8. tammikuuta 1878 (J: 27. joulukuuta 1877) Pietari) oli venäläinen runoilija ja kirjallisuuslehti Aikalaisen (Sovremennik) kustantaja ja toimittaja. Hän kuvaili tuotannossaan talonpoikien elämää, tapoja ja kärsimyksiä.[1]

Nikolai Nekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista aatelissukua. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavlin kuvernementissa. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija Vasili Žukovski piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija Vissarion Belinski tyrmäsi sen romanttisena hömppänä.

Ironista kyllä Nekrasov pääsi 1840-luvun alussa työhön Belinskin alaiseksi kirjallisuuslehteen Otetšestvennyje Zapiski ja ystävystyi kriitikkonsa kanssa. Vuoden 1846 lopussa hän hankki Aikalainen -aikakausjulkaisun Pjotr Pletnjovilta, ja suurin osa Otetšestvennyje Zapiskin toimituskuntaa, myös Belinski, lähti hänen mukaansa.

1850-luvun puolivälissä Nekrasov sairastui vakavasti ja lähti Italiaan toipumaan. Näihin aikoihin lehteen tulivat aikansa kaksi radikaaleinta kirjoittajaa Nikolai Tšernyševski ja Nikolai Dobroljubov. Nekrasovia arvosteltiin, kun hän päästi Tšernyševskin hyökkäykset lehden sivuille, ja vuoteen 1860 tultaessa Ivan Turgenev kieltäytyi enää julkaisemasta mitään lehdessä.

Nekrasovin merkittävin teos on Ehoa kenen elo on (Komu na Rusi žit horošo?). Teos kertoo seitsemästä talonpojasta, jotka kysyvät vuorollaan maalaisilta, kuka on onnellinen.

Kun Aikalainen suljettiin 1866, Nekrasov hankki vanhalta kiistakumppaniltaan Krajevskilta Otetšestvennyje Zapiskin, jonka johti uuteen nousuun. Vuonna 1877 sairaalloinen Nekrasov sairastui viimeisen kerrran. Hänen hautajaisissaan Fjodor Dostojevski ylisti häntä suurimmaksi runoilijaksi sitten Aleksandr Puškinin ja Mihail Lermontovin.

Tunnetuimpia runoelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Krestjanskije deti (Крестьянские дети, "Talonpoikaislapset"), 1861
  • Morozu krasnomu nosu (Морозу красному носу, "Pakkanen, punanenäinen")
  • Komu na Rusi žit horošo. (Кому на Руси жить хорошо, "Ehoa kenen elo on eli Kenen on hyvä elää Venäjällä"), 1873—1876
  • Poslednije pesni (Последние песни, "Viimeiset laulut").

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nekrasov, Nikolai: Ehoa kenen elo on. (Alkuteos: Komu na Rusi žit horošo) Suomentanut Nikolai Laine. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1959.
  • Nekrasov, Nikolai: Karhu kenraalina. (Alkuteos: General Toptygin) Suomentanut Nikolai Laine; kuvittanut Lev. Korostyševski. Karjala, Petroskoi 1974.
  • Nekrasov, Nikolai: Mazai-vaari ja jänikset. (Alkuteos: Deduška Mazai i zaijtsy) Suomentaneet Veikko Ervasti ja Taisto Summanen. Progress, Moskova 1981.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Timeline for N. A. Nekrasov Weinberg College of Arts and Sciences
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikolai Nekrasov.