Nikolai Nekrasov
Sivulta puuttuu 
Nikolai Aleksejevitš Nekrasov (ven. Николай Алексеевич Некрасов, 10. joulukuuta (J: 28. marraskuuta) 1821 Nemirov – 8. tammikuuta (J: 27. joulukuuta) 1878 Pietari) oli venäläinen runoilija ja kirjallisuuslehti Aikalaisen (Современник) kustantaja ja toimittaja. Hän kuvaili tuotannossaan talonpoikien elämää, tapoja ja kärsimyksiä.
Nikolai A. Nekrasovin isä oli upseeri ja äiti puolalaista maaomistajasukua. Hän kasvoi isänsä tilalla Grešnevossa Jaroslavissa. Nekrasov kävi viisi luokkaa kimnaasia, ja hänet lähetettiin 16-vuotiaana Pietariin sotilaskoulutukseen. Hän kuitenkin jätti sotilasuran ja pyrki yliopistoon, jonne ei päässyt kokopäiväiseksi opiskelijaksi vaan suoritti yksittäisiä kursseja. Nikolain isä lakkasi lähettämästä rahaa pojan jätettyä sotilasuran, ja poika eli äärimmäisessä köyhyydessä. Runoilija Vasili Žukovski piti Nekrasovin ensimmäisestä runokokoelmasta, mutta arvostelija Vissarion Belinski tyrmäsi sen romanttisenä hömppänä.
Ironista kyllä Nekrasov pääsi 1840-luvun alussa työhön Belinskin alaiseksi kirjallisuuslehteen Otetšestvennyje Zapiski (Отечественные Записки) ja ystävystyi kriitikon kanssa. Vuoden 1846 lopussa hän hankki Aikalaisen (Sovremennik) Pjotr Pletnjovilta 1846 ja suurin osa lehden toimituskuntaa, myös Belinski, lähti hänen mukaansa.
1850-luvun puolivälissä Nekrasov sairastui vakavasti ja lähti Italiaan toipumaan. Näihin aikoihin lehteen tulivat aikansa kaksi radikaaleinta kirjoittajaa Nikolai Tšernyševski ja Nikolai Dobroljubov. Nekrasovia arvosteltiin, kun hän päästi Tšernyševskin hyökkäykset lehden sivuille, ja vuoteen 1860 tultaessa Ivan Turgenev kieltäytyi enää julkaisemasta mitään lehdessä.
Nekrasovin merkittävin teos on Ehoa kenen elo on (Кому на Руси жить хорошо?). Teos kertoo seitsemästä talonpojasta, jotka kysyvät vuorollaan maalaisilta, kuka on onnellinen.
Kun Aikalainen suljettiin 1866, Nekrasov hankki vanhalta viholliseltaan Krajevskilta Otetšestvennyje Zapiskin, jonka johti uuteen nousuun. Vuonna 1877 sairaalloinen Nekrasov sairastui viimeisen kerran. Hänen hautajaisissaan Fjodor Dostojevski ylisti häntä suurimmaksi runoilijaksi sitten Aleksandr Puškinin ja Mihail Lermontovin.
[muokkaa] Tunnetuimpia runoelmia
- "Крестьянские дети, Krestjanskije deti" (1861) (Talonpoikaislapset),
- "Морозу Красному Носу, Morozu Krasnomu Nosu" (Pakkanen, punanenäinen),
- "Кому на Руси жить хорошо" (1873—76) (Ehoa kenen elo on eli Kenen on hyvä elää Venäjällä)
- "Последние песни, Poslednije pesni" (Viimeiset laulut).
[muokkaa] Suomennoksia
- Nekrasov, Nikolai: Ehoa kenen elo on. (Alkuteos: Komu na Rusi žit horošo.) Suomentanut Nikolai Laine. Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1959.
- Nekrasov, Nikolai: Karhu kenraalina. (Alkuteos: General Toptygin.) Suomentanut Nikolai Laine; kuvittanut Lev. Korostyševski. Karjala, Petroskoi 1974.
- Nekrasov, Nikolai: Mazai-vaari ja jänikset. (Alkuteos: Deduška Mazai i zaijtsy.) Suomentaneet Veikko Ervasti ja Taisto Summanen. Progress, Moskova 1981.
