Elena Leeve
| Elena Leeve | |
|---|---|
Elena Leeve huhtikuussa 2009 |
|
| Syntymäaika | 1. helmikuuta 1983 (ikä 30) |
| Syntymäpaikka | Helsinki |
| Oikea nimi | Elena Maire Karin Leeve |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elena Maire Karin Leeve[1] (s. 1. helmikuuta 1983 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2006.[1]
Leeve on näytellyt elokuvissa, televisiosarjoissa ja näytelmissä. Hän voitti parhaan naispääosan Jussi-palkinnon jo yläasteikäisenä elokuvasta Tulennielijä (1998). Hän on saanut saman palkinnon myös elokuvasta Putoavia enkeleitä (2008). Leeve oli ehdolla palkinnonsaajaksi myös vuonna 2002 elokuvasta Cyclomania.
Leeve alkoi harrastaa näyttelemistä 7-vuotiaana. Hänen ensimmäisen merkittävä roolinsa oli nuortensarjasssa Kuusikko ja kuoleman varjot (1997).[2]
Elena Leeven äiti on ammatiltaan kirjastonhoitaja ja isä venekorjaaja. Leevellä on kaksoissisar Emmi, joka on työskennellyt puvustajana. Hänellä on myös pikkuveli, jonka nimi on Leo.[2]
Rockyhtye Maj Karman Kauniit Kuvat on tehnyt Elena Leevestä kappaleen Metallisydän-albumilleen.
Sisällysluettelo |
Filmografia[muokkaa]
Elokuvat[muokkaa]
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1997 | Minerva | Stiina |
| 1998 | Tulennielijä | 14-vuotias Helena |
| 2001 | Ken tulta pyytää | Jemina |
| Cyclomania | Oona | |
| Aita | Saija | |
| 2003 | Ilona | Ilona |
| 2005 | Tyttö sinä olet tähti | Mari |
| 2007 | Ganes | Remun nainen tansseissa |
| 2008 | Putoavia enkeleitä | Helena Viita/Aila Meriluoto |
| 2009 | Täällä Pohjantähden alla | Elma Laurila |
| Kukkulan kuningas | Laura | |
| 2010 | Vähän kunnioitusta | Suski |
| Lumen Alla | Nainen | |
| 2011 | Risto | Inka |
| 2013 | Salpa | hevostenhoitaja |
| 2013 | Mieletön elokuu |
Televisiosarjat[muokkaa]
| Vuosi | Sarja | Rooli |
|---|---|---|
| 1997 | Kuusikko ja kuoleman varjot | Anna Brown |
| 2004 | Miehen sydän | Jenna Salomaa |
| 2006 | Uudisraivaaja | Kukka |
| Antiikkieno | Emma | |
| 2007 | Harvoin tarjolla | Marina Salojoki |
| 2009 | Uutishuone | Lissu |
| 2011 | Tonttu Toljanteri | Tuulikki |
| 2012 | Putous | Piia Potka ja muita rooleja |
Dubbaukset[muokkaa]
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 2009 | Ponyo rantakalliolla | Risa |
| 2011 | Rango | Papuita |
Teatteri[muokkaa]
- Rikos ja rangaistus (KOM-teatteri)
- Metsästyskivääri (Teatteri Avoimet ovet 2002)
- Myrsky (Ryhmäteatteri, Suomenlinnan kesäteatteri 2002)
- Inishmoren luutnantti (Kansallisteatterin Omapohja 2004)
- Putoavia enkeleitä (Q-teatteri 2005)
- Sinisen planeetan villit lapset (Lahden kaupunginteatteri 2006)
- Puhdistus (Kansallisteatterin Willensauna 2007)
- Kauppamatkustajan syntymä (Q-teatteri 2007)
- Minna Canth: Sylvi (Kansallisteatterin pieni näyttämö 2008)
- Macbeth (Q-teatteri 2008)
- Kuka kukin on (Kansallisteatterin suuri näyttämö 2009)
- Siniväriset (Q-teatteri, Suomenlinnan kesäteatteri 2009)
- Aivan kuin minua ei olisi (Q-teatteri 2010)
- Täydellinen päivä (Q-teatteri 2010)
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b c Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 531. Leeve, Elena. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1.
- ↑ a b Anne Moilanen: Näyttelijä Elena Leeve. Apu, 9. huhtikuuta 2008. Artikkelin verkkoversio.