Minna Canth

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Minna Canth
Minna Canth
Minna Canth
Syntynyt 19. maaliskuuta 1844
Tampere
Kuollut 12. toukokuuta 1897 (53 vuotta)
Kuopio
Ammatit kirjailija, näytelmäkirjailija, journalisti, kauppias
Kansallisuus suomalainen
Aikakausi 1878–1897
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Minna Canth, alkujaan Ulrika Wilhelmina o.s. Johnson,[1] (19. maaliskuuta 1844 Tampere12. toukokuuta 1897 Kuopio) oli suomalainen kirjailija. Canth on tunnetuimpia suomalaisia 1880- ja 1890-luvun realisteja, ja hän kirjoitti novelleja, romaaneja ja näytelmiä. Hän oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen näytelmäkirjailija Aleksis Kiven jälkeen ja ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. Canthia pidetään ensimmäisenä nykysuomalaisena kirjailijana. Kirjallisuuden alalla hän oli realismin uranuurtaja.

Ajatusmaailmaltaan Canth oli vapaamielinen nuorsuomalainen. Hänestä tuli tärkeä eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Canth edisti naisten asemaa uusien koulutusmahdollisuuksien avulla ja oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia.[2] Ennen kuolemaansa Canth vaikutti noin puolen tusinan kuopiolaiskoulun taustalla (muun muassa Yhteiskoulu ja Kauppakoulu).

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minna Canth rippikouluikäisenä.

Canthin isä Gustaf Vilhelm Johnson[1] työskenteli Tampereella Finlaysonin puuvillatehtaalla mestarina ja oli vaimonsa Lovisa Ulrikan, entisen kotiapulaisen, tavoin lähtöisin köyhistä oloista. Perheessä oli myös isän mukaan nimetty poika Gustaf Vilhelm (Gusti) ja toinen tytär Augusta Katharina.[3] Perhe asui Canthin lapsuudessa Tampereen köyhälistön kaupunginosassa, mutta erityistä puutetta ei ilmeisesti nähty. Perheen taloudellinen tilanne koheni, ja vuonna 1853 perhe muutti Kuopioon, kun isä Gustaf Vilhelm sai hoitaakseen Tampereen Lankakaupan.[4]

Kuopiossa koulutielle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopiossa Canth jatkoi jo Tampereella ruotsinkielisessä työläislasten koulussa alkanutta koulunkäyntiä[5]. Kouluista ensimmäinen oli Snellmanin aloitteesta perustettu Kuopion kaupungin työväen tyttökoulu, joka oli niin sanottu lankasterikoulu, sillä siellä noudatettiin englantilaista Bell-Lancasterin opetusmenetelmää. Opetusmenetelmän huomattavin piirre oli se, että vanhemmat oppilaat ohjasivat nuorempia.[6]Opetuskieli oli suomi[5]. Sieltä Miinu Johnson, joka kutsui tuolloin itseään Minaksi,[7] siirtyi Soldanin sisarusten (Aleksandra, Augusta ja Edla, joista Edla opetti häntä myöhemmin myös Jyväskylän seminaarissa[7]) ylläpitämään ruotsinkieliseen kouluun. Tämä kolmivuotinen koulu oli tarkoitettu vain tytöille.[7] Täältä Miinu eteni vielä kolmivuotiseen ruotsinkieliseen valtion tyttökouluun Frouvasväen koulu sivistyneimpäin (herraisten) vanhempain tyttäriä varten, johon hänen ei olisi syntyperänsä takia pitänyt päästä. Kauppias Gustaf Johnssonin hyvän taloudellisen menestyksen takia näin kuitenkin tapahtui.[7] Gustaf olisi halunnut kouluttaa myös poikansa Gustin, mutta tämä ei ollut siitä kiinnostunut.[8]

Canthin nuoruuden ajan yhteiskunnassa tyttöjen koulutusmahdollisuuksia rajoitettiin, toisin kuin poikien, mikä ei ollut Miinun mieleen.[6] Herraisten tyttökoulussakin tyttöjä suorastaan varjeltiin liialta tiedolta – puolet viikkotunneista omistettiin käsitöille.[8] Silloisen käsityksen mukaan naiset eivät olisi kestäneet pitkiä koulupäiviä tai suuria vaatimuksia, vaan olisivat sairastuneet auttamatta hermoheikkouteen.[8] Johnsonin tyttäret oppivat kuitenkin kouluissa esimerkiksi ruotsin niin hyvin, että he puhuivat sitä kotonaan ja käyttivät sitä keskinäisessä kirjeenvaihdossa.[8]

Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista, joten Miinua ei enää tarvittu siellä. Miinu oli tullut myös ikään, jossa kosijat alkoivat vierailla perheessä. Hän haikaili avioliiton sijaan kuitenkin itsenäisen naisen uraa. Mahdollisuuden haaveeseen tarjosi Jyväskylässä vuonna 1863 alkanut kansakoulunopettajaseminaari, sillä opettajattarena nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin.[8] Seminaarin myötä naisella oli ensimmäistä kertaa Suomessa mahdollisuus opiskella johonkin muuhun kuin kätilön ammattiin.[9]

»Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä!»
(Kirjeestä Lucina Hagmanille 26.4.1884[10])

Jyväskylän aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minna ja J. F. Canth Jyväskylässä.

Canthin isä pyrki ilmeisesti kouluttamaan tyttärensä porvarilliseksi neidoksi avioliittoa varten.[8] Tyttökoulusivistykseen kuuluivat kainous, ranskan kieli ja hyvät käytöstavat. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Canth halusi kuitenkin jatkaa koulunkäyntiä. Hän oli päättänyt lähteä Jyväskylään vaikka salaa, jos vanhemmat eivät antaisi lupaa. Sellainen kuitenkin annettiin.[8] Miinu Johnsson pääsi syksyllä 1863 vasta perustettuun Jyväskylän seminaariin, joka koulutti kansakoulunopettajia.[11] Kansakoulunopettajaa hänestä ei kuitenkaan tullut, sillä hän keskeytti opintonsa syksyllä 1865 hyväksyessään seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan.[11] Minna ei kuitenkaan hyväksynyt kosintaa vielä ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla. He menivät naimisiin ja asettuivat asumaan Jyväskylään. Seminaarissa aikaisemmin Minaksi itseään kutsunut Canth alkoi käyttää etunimeä Minna.[8]

Canthin elämä oli Jyväskylässä kiireistä, sillä pariskunnalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta: Anni (1866–1911), Elli (1868–1944), Hanna (1870–1889), Maiju (1872–1943), Jussi (1874–1929), Pekka (1876–1959) ja Lyyli (1880–1969).[3] Silti Canth ehti myös harjoittaa hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[9] Hänen ensimmäinen kirjansa oli Novelleja ja kertomuksia (1878), joka aloitti hänen pitkän kirjailijanuransa.[9] Hänestä tuli Jyväskylässä myös ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[9]

Vuonna 1879 Canthin elämässä tapahtui merkittävä käänne: hänen miehensä kuoli pitkään sairastettuaan vähän ennen perheen seitsemännen lapsen syntymää.[11] Sitä seurannut aika oli Canthille fyysisesti ja henkisesti raskasta aikaa. Joitakin kuukausia myöhemmin Canth sai valmiiksi ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkaus. Hän lähetti sen Jyväskylässäkin vierailleen Suomalaisen Teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille,[9] joka hyväksyi sen oitis; suomenkielisistä näytelmistä oli silloin pulaa. Murtovarkaus palkittiin vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnolla.

Paluu Kuopioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1880 Canth muutti lapsineen takaisin Kuopioon.[12] Siellä hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[12] Canth sai kuitenkin liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani. Kolmen vuoden kuluttua Canth otti hoitaakseen myös sekatavarakaupan, jota hänen veljensä oli hoitanut.[12] Liiketoimet takasivat taloudellisen toimeentulon, jonka turvin Canth pystyi hankkimaan kirjallisuutta ulkomailta asti ja keskittymään myös kirjoittamiseen.

Kaarlo Vuoren maalaus 47-vuotiaasta Minna Canthista vuodelta 1891.

Rohkea ajattelija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canthia pidettiin omana aikanaan hyvin radikaalina. Canth kritisoi maallista kirkkoa, mutta henkilökohtainen usko oli hänelle kuitenkin tärkeä; siitä kertoo Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta -hartauskirjan lukeminen useaan kertaan sekä Vuorisaarnaan perehtyminen. Uskonnollisuus ei ollut Canthilla ristiriidassa sen kanssa, että hän oli kiinnostunut tieteen uusista saavutuksista ja pyrki selittämään esimerkiksi spiritismiä tieteellisen ajattelun kautta.[13][14]

Hän etsi vastauksia myös Tolstoin uskonnollisuudesta ja etiikasta. Pelastusarmeijaan tutustuminen taas tuotti pettymyksen. Papeista hän joutui törmäyskurssille etenkin niin sanottua beckiläistä raamatuntulkintaa edustaneen Kuopion piispan Gustaf Johanssonin kanssa. Tämä vastusti naisten korkeampaa koulutusta ja edellytti näiden tyytyvän "luonnonjärjestyksen" asettamaan asemaan. Lopulta Canth ja Johansson eivät enää tervehtineet toisiaan. Hankausta Canthilla oli myös pastori Gustaf Elias Bergrothin ja Kiuruvedellä vaikuttaneen Wilhelmi Malmivaaran kanssa.[15]

Juhani Aho kirjoitti myöhemmin Canthista:

»... kaikki se innostus länsimaisiin aatteisiin, joka silloista nuorisoa elähytti, kokoontui hänessä ja hänen teoksissaan polttopisteeseensä ja heijasi sitä hänen temperamenttinsa värittämänä kauas Kuopion Kirkkokadun kulmatalosta – pimeään maailmaan.»

Minnan salonki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minnan salongissa skruuvia pelaamassa vasemmalta Hanna Levander, Alma Tervo, Maiju ja Minna Canth.
Kanttila vuonna 2007.

Kuopiossa Canthin ympärille kokoontui kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, ja Canthin Kanttilaksi kutsuttuun taloon syntyi Minnan salonki.[16] Siellä vieraili monia myöhemmin tunnettuja kirjailijoita ja kulttuurivaikuttajia.[17] Kaukaisimmat vieraat tulivat ulkomailta asti.

ja Kuopion naisintelligenssi eli Canth +

Canth ja Aho Uudessa Kuvalehdessä.

Salongin ilmapiiri oli vapaamielinen, suorastaan siinä määrin, että kaupungin konservatiiviset tahot paheksuivat sitä. Paheksuntaan epäilemättä vaikutti se, että Minnan salongissa puhuttiin uusista kirjallisista ja aatteellisista virtauksista, kuten naisasialiikkeestä ja darvinismista. Uudet ajatukset antoivat kuitenkin inspiraatiota kirjailijoille, ja Canth itsekin hyötyi vuorovaikutuksesta nuoremman polven edustajien kanssa. Vuonna 1886 ilmestynyt Hanna lienee ensimmäinen suomenkielinen teos, jossa mainitaan Charles Darwinin nimi. Siinä myös lukiolainen Lavonius selittää kuulijoilleen muurahaisten aivojen ihmeellisestä rakenteesta Darwinin The Descent of Man -teoksesta (ilmestyi ruotsiksi 1872) lainatulla repliikillä.

Sukupuolimoraalissa Canth oli absoluuttisen sukupuolimoraalin,niin sanotun hansikasmoraalin kannattaja. Hän edellytti seksuaalista pidättyväisyyttä niin naisilta kuin miehiltä ennen avioliittoa. Juhani Aho puolestaan edusti relativistista sukupuolimoraalia edustavaa kantaa, jonka mukaan miehelle olisi luonnollista harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Tämä vastakkainasettelu rikkoi Canthin ja Ahon välit pitkäksi aikaa. Canth ei hyväksynyt Ellen Keyn edustamaa vapaata seksuaalisuutta vaan kirjoitti siihen vastineen Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa[18].

»Kyllä saan jo vähitellen ruveta tyytymään. Kun 1. Helsingin kirkoissa varoitetaan seurakuntaa minusta, kun 2. Yliopiston professorit antavat arvonimen ”rietas nainen” ja kun 3. ne jotka ovat likemmin oppineet tuntemaan, kuvaavat juorujen jumalattareksi ja vertaavat Potipharin emäntään, niin alkaa tuo jo riittää. Laskut selvänä maailman kanssa! Emme tule toisiamme kaipaamaan… Viha antaa voimaa ja kuntoa – ystävyys heikontaa ja laimentaa.[19][20][21]»
(Canth kirjoitti 1887 Hilda Aspille sydämistyttyään Juhani Ahoon, joka oli julkaissut Savo-lehdessä (Canthista kertovan) pakinan ”Juorun jumalatar”.)

Vuosina 1889–1890 Canth toimitti sanomalehtimies A. B. Mäkelän kanssa lehteä Wapaita Aatteita, johon hän käänsi artikkeleita Saksan, Ruotsin ja Tanskan lehdistä. Lehti käsitteli tähtitiedettä, maailman syntyä, uskonnonvapautta, kehitysoppia, sielutiedettä ja työväenkysymystä. Sensuuri haittasi usein lehden ilmestymistä, ja kerran koko painos takavarikoitiin.[22]

Vuonna 1889 käytiin muun muassa kuuluisa ”uskonsota Jyväskylässä”, kun Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan" Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta". Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja kehitysoppia puolustivat Kuopiosta käsin Minna Canth ja Juhani Aho.

12. heinäkuuta 1892 Päivälehdessä ilmestyneessä Suomen ensimmäisessä lehtihaastattelussa Juhani Aho haastatteli Minna Canthia.[23] Kesäkuussa 1891 Uudessa Kuvalehdessä käytettiin puolestaan ensimmäisiä kertoja Suomessa valokuvaa, joka oli sen ajan journalistinen uutuus. Lehden kannessa oli Canthin ja Juhani Ahon kirjailijaesittely kuvineen.

Canth jatkoi liikkeenpitoa, kirjoittamista ja salongin pitämistä, kunnes kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 53-vuotiaana 12. toukokuuta 1897. Hänet haudattiin Kuopioon, ja hautajaisista muodostui merkittävä tapahtuma.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Canth kirjoitti elinaikanaan parikymmentä teosta ja lisäksi vielä runsaasti lehdissä ja muissa julkaisuissa ilmestyneitä novelleja. Hän oli selvimpiä realismin edustajia ajallaan ja tarttui teoksissaan useisiin yhteiskunnan epäkohtiin.[11] Fiktiivisten teosten lisäksi Canth kirjoitti kantaa ottavia kirjoituksia lehtiin eikä empinyt esittää radikaaleja ajatuksiakaan. Hän piti myös luentoja, suomensi pari teosta, toimitti Vapaita Aatteita -lehteä ja otti muutenkin aktiivisesti osaa kirjalliseen elämään.

Canthilla oli myös varsin hyvä ulkomaisen kirjallisuuden kokoelma, jonka avulla hän pysyi Kuopiossakin asuessaan hyvin perillä kirjallisista suuntauksista. Henrik Ibsenin, Émile Zolan ja August Strindbergin kaltaisten kirjailijoiden teokset innostivat Canthia nostamaan esiin omissa teoksissaan samoja aiheita, myös vastustamaan esimerkiksi Strindbergin teosten näkemyksiä.

Canthin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja Lucina Hagman – ja monet hänen jälkeensä – lukevat Canthin tuotantoa omaelämäkerrallisena. Canthin vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth kirjoittaja Minna Maijala varoittaa näkemyksestä. Dokumenttien pohjalta hän osoittaa teoksessaan, että Hagman on usein osunut tulkinnoissaan väärään. Asiaan kiinnitti huomiota jo Helmi Setälä Valvojaan vuonna 1907 kirjoittamassaan arvostelussa.[24]

Esikoisteoksensa Novelleja ja kertomuksia (1878) Canth julkaisi salanimellä Wilja. Työmiehen vaimo (1885) on Canthin tunnetuimpia ja yhteiskunnallisesti radikaaleimpia teoksia. Se on näytelmän muotoon kirjoitettu kirja, jonka päähenkilö Johanna on mennyt juuri naimisiin Riston kanssa. Risto ei osoittaudukaan hyväksi aviomieheksi vaan ryyppää Johannan säästöt ja saattaa perheensä kurjuuteen. Sekään ei vielä riitä, vaan Risto vikittelee entistä rakastettuaan mustalaistyttö Homsantuuta, joka Riston todellisen luonteen huomattuaan yrittää kostaa ja ampua miehen siinä kuitenkaan onnistumatta. Kritiikin kohteeksi joutuvat siten viina ja miesten ylivalta avioliitossa.

Köyhää kansaa (1886) on myös vahvasti yhteiskunnallinen romaani. Siinä kuvataan köyhää perhettä, jonka isä on joutunut työttömäksi. Päähenkilöksi nousee perheen äiti Mari Holpainen, joka yrittää saada edes jotakin perheen elannoksi mutta kohtaa niin naapurien kuin rikkaampien tylyn käytöksen. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja parempiosaisten itsekkyys nousevat teoksessa räikeinä esiin.

Hanna (1886) on kasvatuksellisia ja moraalisia kysymyksiä esiin nostava teos, jonka päähenkilö Hanna on nuori tyttö. Hanna on kiinnostunut koulunkäynnistä, mutta hänen opinhalunsa törmäävät vanhempien ennakkoluuloihin, kun nämä eivät pidä opiskelua tytölle sopivana. Rakkaudestakaan ei ole lohduttamaan Hannaa, sillä rakastettu pettää hänet käymällä bordellissa ja naimalla toisen naisen. Tämän voi tulkita kannanotoksi relativistista sukupuolimoraalia vastaan.

Hanna-romaanin nimi viittaa Runebergin samannimiseen teokseen, jonka idyllisyys ja onnellisuus ovat kaukana Canthin Hannasta. Tästä heijastuu realismin pyrkimys rikkoa romantiikan illuusioita ja osoittaa, kuinka kaukana todellisuudesta ne ovat. Samalla Hanna on nuoren tytön kehityskertomus, joka päättyy kuitenkin realismille ominaisen epäidyllisesti: Hannan osa on vanhentua kodin piirissä vailla itsenäistä asemaa, ommellen paitoja perheen miesväelle.[25]

Kovan onnen lapsia (1888) on teos, jossa Canthin kiihkokausi saavuttaa huippunsa; se hyökkää sääty-yhteiskuntaa vastaan niin rajusti, että jopa äärisuvaitsevainen Kaarlo Bergbomkin katsoi mahdottomaksi edes harjoittaa loppuun näytelmää – edes rajusti riisuttunakaan. Tästä seurasi raju riita kirjailijan ja Suomalaisen teatterin välille.

Kauppa-Lopo (1889) on poikkeuksellinen teos siinä mielessä, että naispuolinen päähenkilö Kauppa-Lopo on ulkoisesti ja tavoiltaan varsin vastenmielinen henkilö: hänen nenänalustansa ja suupielensä ovat limaisia, kasvot turpeat, hiukset takkuiset, ja Lopo nuuskaa ja juopottelee. Lopo on tavoiltaan ja olemukseltaan huomattavan miesmäinen ja pärjää kohtuullisesti maailmassa, vaikka mies on jäänyt Kuopioon.

Kaikesta groteskiudestaan huolimatta Lopo osoittautuu hyväsydämiseksi ja epäitsekkääksi auttaessaan leskeksi jäänyttä naista loistavilla kaupankäyntitaidoillaan. Lopon hyvyyttä ei silti palkita, vaan häntä vieroksutaan. Kleptomanian vaivaama Lopo päätyy vihdoin vankilaan muutaman vaivaisen lantin tähden, kun taas Loposta hyötynyt yhteiskunnallisesti moitteeton leskirouva jatkaa rauhassa elämäänsä.

Canthin myöhempään tuotantoon kuuluva näytelmä Sylvi (1893) käsittelee onnetonta avioliittoa. Päähenkilö lapsena orvoksi jäänyt Sylvi on mennyt nuorena naimisiin holhoojansa Aksel Vahlin kanssa. Sylvin lapsuudenystävän Viktor Hovingin tullessa kaupunkiin Sylvin intohimot kuitenkin heräävät, ja Sylvi rakastuu Viktoriin. Aksel kieltäytyy ehdottomasti antamasta Sylville avioeroa, joten Sylvi ajautuu tunteiden riepottelemana myrkyttämään Akselin. Viktor kuitenkin hylkää Sylvin rakkauden rikoksesta kauhistuneena ja Sylvi joutuu järkensä menettäneenä vankilaan.

Sylvi-teoksen voi nähdä kritiikkinä avioliiton ehdottomuutta kohtaan. Samalla se saattaa arveluttavaan valoon Akselin, joka on nainut Sylvin tämän ollessa varsin nuori. Aksel suhtautuu Sylviin kuin lapseen, hyvin samalla tavalla kuin Henrik Ibsenin Nukkekodin Torvald Helmer vaimoonsa Noraan; Nukkekoti tuntuisikin vaikuttaneen teoksen asetelmaan. Sylvi ei kuitenkaan Noran tavoin pysty irtautumaan kodistaan vaan päätyy radikaalimpaan ratkaisuun. Myrkyttäessään Akselin Sylvi tuntuu toimivan varsin koneellisesti, minkä voi nähdä determinoituna seurauksena tilanteesta.

Canthin toinen murhanäytelmä Anna Liisa (1895) käsittelee puolestaan lapsenmurhaa ja sovitusta.

Canthin teoksista huokuu myötätuntoa naisia ja vähäosaisia kohtaan. Vaikka heille usein käy huonosti, onneton loppu on omiaan herättämään lukijassa moraalisia pohdintoja ja osoittamaan, ettei yhteiskunta toimi aina niin, että hyve palkittaisiin ja pahuudesta rangaistaisiin. Canthin teokset eivät ole kuitenkaan samalla tavalla osoittelevia kuin useat romantiikan ajan teokset. Teoksissa kertoja ei kauhistele vaan kuvaa kliinisen objektiivisesti ympäristöä ja ihmisiä.

Canthin teosten asetelmat eivät olleet pelkkää mielikuvitusta, sillä hän kierteli itse köyhien luona ja vankiloissa tutustuen elämään, jota monet yläluokan ihmiset eivät noteeranneet lainkaan. Tällä tavalla Canth toteutti realistisen kirjallisuuden vaatimusta siitä, että kirjallisuuden täytyy kuvata tosiasiallisia olosuhteita. Vaikka jotkut Canthin hahmot saattavat olla aika karikatyyrimäisiä, teokset kuvaavat kyllä oman aikansa yhteiskunnallisia oloja ja pystyivät poliittisina kannanottoina niitä jopa hiukan parantamaan.

Canthin tuotannosta on erotettu usein kolme tuotantokautta: vuosien 1878–1883 viattomuuden kausi, vuosien 1884–1889 myrskyn ja kiihkon kausi sekä vuosien 1890–1897 seestymisen ja syventymisen kausi. Tässä saattaa olla jotakin perää, mutta esimerkiksi Canthin viimeisen kauden näytelmät Sylvi ja Anna Liisa tuntuvat kaikkea muuta kuin seestyneiltä, koska niistä heijastuu vahvaa yhteiskunnallista kannanottoa.

Televisioteatterin tekemässä Minna Canth -dramatisoinnissa annetaan asiasta erikoinen kuva: Canthin esittäjä sanoo häpeävänsä "pikkuporvarillista idylliä" eli Papin perhe -näytelmää sanoen, että jos tunnetta halutaan, niin esityskieltoon asetetussa "Kovan onnen lapsia" -näytelmässä olisi sitä. Ja nyt hän haluaa kirjoittaa todellisesta järkytyksestä: ensin myrkyttäjättärestä (Sylvi) ja sen jälkeen synnintekijättärestä (Anna Liisa). Tyttäret itkevät, että miksi niin kamalia aiheita.... ja vielä ruotsiksi. Äiti vastaa, että Suomalainen teatteri hylkäsi hänen loistavimman näytelmänsä – ehkä ruotsinkieliset ovat älykkäämpiä.

Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minna Canth vuonna 1944 julkaistussa postimerkissä.

Canthia on muistettu lukuisilla maamerkeillä, julkaisuilla, mitaleilla, juhlarahalla, postimerkeillä, maalauksilla, näytelmillä, näyttelyillä ja tapahtumilla. Hänen mukaansa on nimetty runsaasti eri rakennuskohteita ja paikkoja. Canthin nimeä kantavat myös useat kulttuuriseurat ja muut yhteisöt.[26] Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen toinen päärakennus on nimetty Minna Canthin mukaan Canthiaksi, lisäksi Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Kuopiossa on hänen mukaansa nimetyt kadut.

Norwegian.com-lentoyhtiö painatti 2013 Canthin kuvan Boeing 737-800 -lentokoneensa pyrstöön.ref>http://www.facebook.com/norwegianfi?ref=stream</ref>

Liputuspäivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäasiainministeriö on suosittanut yleistä liputusta Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon johdosta vuodesta 2003. Helsingin yliopisto merkitsi Minna Canthin päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi vuodesta 2007 alkaen. Hän on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän, 19. maaliskuuta. Liputuspäivän virallisena nimenä on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä. Kuopiossa järjestetään silloin Minnan päivät -niminen tapahtuma.

Patsaat ja muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen Canth-patsasluonnoksen teki Emil Cedercreutz vuonna 1912. Tämä terrakottaveistos on nykyään Harjavallassa taiteilijan nimikkomuseossa.[26] Minna Canthin patsas paljastettiin Kuopiossa 12. toukokuuta 1937.[26] Lisäksi hänellä on patsaat Tampereella ja Jyväskylässä.[26] Tampereen teoksen Nuori Minna on tehnyt Lauri Leppänen vuonna 1951 ja Jyväskylän teoksen Nuori uneksija puolestaan Pauli Koskinen vuonna 1962[27].

Näiden lisäksi Canthista on useita muita veistoksia, muun muassa korkokuvia, kuten Kuopion Koulupuistossa oleva Heikki Varjan Nousee vuodelta 1972.[26]

Juhlavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa Kuopion kaupunki on järjestänyt useaan otteeseen Minna Canthin juhlavuosia, joko hänen syntymä- tai kuolinvuodestaan lasketuilla kymmenvuosilla. 2000-luvulla on juhlittu jo kahteen kertaan, vuosina 2004 ja 2007.[28][29]

Canthin teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäisteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laulaja ja muita novelleja (WSOY 1998)
    • Laulaja, Lapsenpiika, Eräs Puijolla käynti, Epäluulo, Ompelija, "Vanha piika", Kodista pois
  • Novelleja 1 (Otava 1892)
    • Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa, Kuoleva lapsi, Lapsenpiika, Kauppias Roller, Ystävykset, Eräänä sunnuntaina, Kauppa-Lopo, Kasvinkumppanit
  • Novelleja 2 (Otava 1892)
  • Novelleja ja kertomuksia 1 (Weilin & Göös 1878)
    • Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa
  • Suomalainen näyttämö: 18 13/10 72 – 18 13/10 97 (KS 1897)
    • Agnes
  • Valitut teokset (Otava 1957)
    • Köyhää kansaa, Hanna, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Lehtori Hellmanin vaimo, Agnes, Kaupungissa
  • Valitut teokset (Ex libris 1971)
    • Köyhää kansaa, Hanna, Salakari, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Epäluulo, Agnes, Kahtalainen onni
  • Kootut teokset I (Otava 1917)
    • Hemmo, Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa, Vanhan taaton tarinoita, Köyhää kansaa, Hanna, Salakari
  • Kootut teokset II (Otava 1919)
    • Kuoleva lapsi, Lapsenpiika, Kauppias Roller, Ystävykset, Eräänä sunnuntaina, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Kasvinkumppanit, Lehtori Hellmanin vaimo, Mutta mitäs tapahtui, Epäluulo, Eräs Puijolla käynti, ”Vanha piika”, Agnes, Kodista pois, Ompelija, Kahtalainen onni, Laulaja, Missä onni
  • Kootut teokset III (Otava 1920)
    • Murtovarkaus, Roinilan talossa, Työmiehen vaimo, Kovan onnen lapsia
  • Kootut teokset IV (Otava 1920)
    • Papin perhe, Sylvi, Hän on Sysmästä, Spiritistinen istunto, Kotoa pois, Anna Liisa
  • Köyhää kansaa (Karisto 1983)
    • Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Lehtori Hellmanin vaimo, Salakari, Agnes

Elämäkerrallista kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa, Otava 1896
  • Elämässä kiinni: Minna Canthin ja Maria Jotunin ajatuksia, Otava 1994
  • Kirjeitä vuosilta 1860–1897 (Otava 1944)
  • Kritik af fröken Ellen Keys senaste inlägg i kvinnofrågan, Otava 1896
  • Minna Canthin kirjeet, toim. Helle Kannila. SKS 1973
  • Sanoi Minna Canth, toim. Ritva Heikkilä, WSOY 1987 ISBN 951-0-14618-8 ; Näköisp. Lasipalatsin mediakeskus, 2006 ISBN 952-480-053-5
  • Suolavakka: Minna Canthin ajatuksia, toim. Kirjallis-taiteellinen Minna Canthin seura ; toimituskunta: Helle Kannila, Vappu Roos, Irene Tiittanen. (Otava 1954)
  • Canth, Minna: Taisteleva Minna: Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874–1896. Toimittanut Eila Tuovinen. Johdanto: Tellervo Krogerus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 606. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-789-5.

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Garborg, Arne: Kyläkertomuksia (Edlund 1886)
  • Brandes, Georg: Päävirtauksia 19:nen vuosisadan kirjallisuudessa (Hilda Aspin kanssa; Edlund 1887)

Canthin teosten elokuvasovituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Canth, Minna: Kirjeitä vuosilta 1860–1897. Toimittaneet Irja Harmas, Greta Thesleff, Helle Kannila ja Hilja Vilkemaa. Otava, 1944.
  • Huhtala, Liisi (toim.): Monisärmäinen Minna Canth. A-sarja 20. Snellman-instituutti, 1998. ISBN 951-842-190-0.
  • Kuopiosta Suomeen – Kirjallisuutemme aatesisältöä 1880-luvulla, s. 56, 67–78. Snellman-instituutin julkaisuja 2. Snellman-instituutti, 1985. ISBN 951-657-148-4.
  • Minna Maijala, Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth, Otava, 2014 ISBN 978-951-1-23656-6
  • Mäkinen, Kirsti & Uusi-Hallila, Tuula: Minna Canth: Taiteilija ja taistelija. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27673-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Huhtala 1998.
  2. Canth, Minna: Naiskysymyksestä. Valvoja-lehti, 1884. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.7.2008.
  3. a b Elämäkerta: Perhe Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  4. Mäkinen & Uusi-Hallila 2003, s. 10, luku: Minna Canthin lapsuus Tampereella.
  5. a b Maijala 2014, s. 26
  6. a b Mäkinen & Uusi-Hallila 2003, s. 15, luku: Nuoruusvuodet.
  7. a b c d Elämäkerta: Kauppiaan tyttären koulut Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  8. a b c d e f g h Mäkinen & Uusi-Hallila 2003, s. 16, luku: Nuoruusvuodet.
  9. a b c d e Elämäkerta: Minna Canthin monet roolit Jyväskylässä Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  10. Mäkinen & Uusi-Hallila 2003, s. 36, luku: Rouva Canth hämmentää Kuopiota.
  11. a b c d Lasse Koskela: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 40–42. Tammi 1990.
  12. a b c Mäkinen & Uusi-Hallila 2003, s. 37–38, luku: Millainen kauppias Minna oli?
  13. Mervi Kantokorpi: Suomalaisen naisliikkeen pyhimys päivitettiin särmikkääksi Helsingin Sanomat. 19.3.2014. Viitattu 16.4.2014.
  14. Maijala 2014, s. 310–311
  15. Hortamo, Tuula: Minna Canth etsi elämän totuutta. Kotimaa, 15.3.2007, s. 29.
  16. Minnan salonki Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  17. Salminen, Anja: Minna Canthin vieraita Kanttilassa. Kesäkuopiolainen, 24.5.2004, s. 5. Kuopion kaupunki. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.7.2008.
  18. Maijala 2014, s. 292–295
  19. Canth 1944, 215–217. Saatavilla myös sähköisessä muodossa Wikiaineistosta.
  20. Salminen, Anja: Merkittävä kirjailija ja taistelija paremman yhteiskunnan puolesta. Kuopiolainen, 2004, s. 6. Kuopion kaupunki. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 20.4.2009.
  21. Konkka, Anita: Minna ja miehet Sanat. 19.3.2007. Viitattu 20.4.2009.
  22. Maijala 2014, s. 323
  23. Aho, Juhani: Vaihduksissa. (Kirje Kuopiosta.) (uudelleenjulkaistu) Helsingin Sanomat. 12.7.1892. Viitattu 10.9.2007.
  24. Maijala 2014, s. 11–12, 41, 65–66
  25. Maijala 2014, s. 214–215
  26. a b c d e Minna Canth eilen ja tänään 2007. Suomen kirjailijanimikkoseurat ry. Viitattu 9.5.2008.
  27. Julkisia taideteoksia ja taidekokoelmia Jyväskylän Kaupunki. Viitattu 29.10.2009.
  28. Tapahtumat 2004: Tämän päivän Minnat -luento: kirjailija Sirpa Kähkönen 7.4.2004. Kuopion yliopisto. Viitattu 16.3.2011.
  29. Minna Canth juhlavuosi 2007 Kuopiossa 2007. Kuopio Festivals. Viitattu 9.5.2008.
  30. Elokuvat Minna Canthin teoksista Kuopion kaupunki. Viitattu 11.3.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lucina HagmanMinna Canthin elämänkerta, osa 1. Otava, 1906.
  • Lucina Hagman: Minna Canthin elämäkerta, osa 2. Otava, 1911.
  • Minna Maijala: Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. SKS, 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Minna Canth.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Minna Canth -sitaatteja.