Feminismi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Naisasialiike
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eräs feminismin symboleista.

Feminismi on aate, joka pyrkii parantamaan naisten yhteiskunnallista asemaa ja muuttamaan sukupuolirooleja merkittävästi.[1] Sen mukaan naisille tulee olla samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin miehille.[2] Ensimmäinen suomalainen naisjärjestö perustettiin 1884. Feministiliikkeet syntyivät monissa maissa 1960-luvulla.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus Naisten kaupunki, 1400-luvun alku.
Nälkälakossa olevaa suffragettia pakkoruokitaan.

Naisliikkeen edelläkävijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet 1700-luvun valistusajattelijat vaativat naisten tasa-arvoa, äänioikeutta ja ehdokkuusoikeutta. Eräitä tunnettuja nimiä ovat Jeremy Bentham (1781), markiisi de Condorcet (1789) ja Mary Wollstonecraft (1792).

Utilitaristi ja liberalisti Jeremy Bentham kannatti lähes kaikissa asioissa sukupuolten tasa-arvoa ja vaati naisille täyttä äänioikeutta ja oikeutta tulla äänestetyksi sekä vastusti sitä, että naisilta vaadittiin paljon tiukempaa sukupuolimoraalia kuin miehiltä.[4]

Ranskalainen vallankumouksellinen markiisi de Condorcet oli radikaali ihmisoikeuksien puolustaja, myös naisten tasa-arvon aktivisti 1780-luvulla. Hän vaati naisille äänioikeutta heti vallankumouksen alussa artikkelissaan 1789 ja julkaisemalla teoksen De l'admission des femmes au droit de cité ("For the Admission to the Rights of Citizenship For Women") vuonna 1790.[5]

Mainituin alkuajan naisasiafilosofi oli Mary Wollstonecraft teoksellaan Naisten oikeuksien julistus (1792). Wollstonecraftin mukaan koulutus ja kasvatus saivat naiset omaksumaan rajoitetut odotukset ja ”mieskatseen” saneleman itsekuvan. Teosta pidetään eräänä naisasialiikkeen kulmakivenä.[6]

Suffragetit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Suffragetti
Uusi polkupyörämalli vuonna 1885, jota alettiin kutsua turvapolkupyöräksi, antoi myös naisille mahdollisuuden pyöräillä ja kokea liikkumisen vapautta. Kuvassa naisten versio vuodelta 1889.

Naisasialiike poliittisena liikkeenä syntyi 1800-luvulla. Yhdysvalloissa vuonna 1848 järjestettiin ensimmäinen konferenssi, jossa vaadittiin naisille äänioikeutta.[3]

Vuonna 1903 Emmeline Pankhurst oli aloittamassa Isossa-Britanniassa suffragettien liikettä. Eräs brittiläinen sanomalehti käytti vuonna 1905 sanaa suffragetti (englannin sanasta suffrage) pilkatakseen naisia, jotka vaativat äänioikeutta. Pian suffragetit alkoivat itsekin käyttää tätä nimeä. Vähitellen suffragettien keinot äänioikeustaisteluissa muuttuivat rajuiksi. He saattoivat muun muassa kahlehtia itsensä julkisiin rakennuksiin ja lakiakin rikottiin. Monet joutuivat vankilaan. Suffragetit ryhtyivät nälkälakkoon vuonna 1909, ja heitä pakkoruokittiin nieluun työnnetyn letkun avulla. Toimenpide aiheutti naisille pysyviä vammoja, ja pakkoruokinta kiellettiin vuonna 1913. Tunnetuin suffragetin tempaus on brittiläisen Emily Davisonin heittäytyminen vuonna 1913 hevoskilpailuissa kuninkaan hevosen alle. Davison kuoli, mutta teko toi paljon huomiota naisten äänioikeustaistelulle. Kun miehet ensimmäisessä maailmansodassa olivat rintamalla, naiset tekivät töitä. Britannian naiset saivat rajatun äänioikeuden vuonna 1918 ja täyden äänioikeuden 1928. Yhdysvalloissa vuonna 1920 annettiin äänioikeus 30 vuotta täyttäneille naisille.[3]

Asetehtaassa työskenteleviä naisia Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana. Ennen sotia säätyläisnaisten ei ollut sosiaalisesti hyväksyttyä työskennellä kodin ulkopuolella.

Feminismin aallot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudella naisliikkeellä eli feministisellä naisliikkeellä ymmärretään 1960-luvulla ensin Yhdysvalloissa, myöhemmin Euroopassa vaikuttanutta naisliikettä. Se syntyi jatkona 1960-luvun yleispoliittisiin liikehdintöihin.[7] Naiset osoittivat mieltään muun muassa palkkaeroja ja pornografiaa vastaan. Vuonna 1963 Yhdysvalloissa tuli voimaan laki, jonka mukaan samasta työstä tuli maksaa sama palkka niin miehille kuin naisille.[3]

Feminismi käsittää suuren joukon erilaisia ajattelutapoja niin, että usein onkin tapana puhua feminismin sijaan feminismeistä. Feminismien historiasta voidaan erottaa tiettyjä pääsuuntauksia. Teorioita tarkastellaan usein suhteessa toisiinsa ja rinnakkain niin, ettei niitä pidetä toisiaan poissulkevina.[6]

  • Feminismin ensimmäinen vaihe on pyrkinyt edistämään miesten ja naisten tasa-arvon toteutumista. Vaiheen juuret löytyvät 1700-luvun lopulta Mary Wollstonecraftin Naisten oikeuksien julistuksesta. Nykyfeminismin ensimmäinen aalto samastetaan usein niin sanottuun liberaalifeminismiin.[6]
  • Feminismin toinen aalto sai alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa. Feminismin toinen aalto kiinnitti huomion vallan jakautumiseen sukupuolten välillä ja naiserityisyyteen. Yhteiskunnallisia suhteita ja ilmiöitä tutkittiin naisten näkökulmasta ja naisten ongelmina. Tähän vaiheeseen sisällytetään yleensä kulttuurifeminismi, marxilainen feminismi ja radikaalifeminismi. Toinen aalto jatkui 1990-luvulle.[6][8]
  • Kolmanteen vaiheeseen viitataan postfeminisminä tai postmodernina feminisminä. Sen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä yhtenäisestä koulukunnasta vaan hajaantuneesta ilmiöstä, jonka alle kuuluu paljon erilaisia feminismin muotoja. Kolmannen aallon feministit jakavat edellisten suuntausten kanssa monia asioita, muun muassa kiinnostuksen valtasuhteisiin sekä tasa-arvo-kysymykseen. Kolmannessa aallossa on keskitytty uudenlaisin painotuksin sosiaalista sukupuolta tuottaviin valtasuhteisiin. Postmoderneilla feministeillä on yhteistä käsitys kielellisesti jäsentyneestä todellisuudesta, jossa sukupuolta ja seksuaalisuutta tuotetaan ja uusinnetaan kielen ja toiminnan kautta. Postmoderni feminismi korostaa naisten välistä erilaisuutta yhden naiseuden sijaan ja kiinnittää huomiota sellaisiin eroa luoviin tekijöihin kuin seksuaalisuus, etnisyys ja luokkaerot.[6]

Profeminismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeministi, kirjaimellisesti ”feminismin puoltaja”, kannattaa ainakin osaa feminismistä. Termiä käytetään useimmiten miehistä, jotka tekevät yhteistyötä feministien kanssa ja tavoittelevat sukupuolten tasa-arvoa. Jotkut eivät käytä nimitystä ”feministi” lainkaan miehistä.[9][10]

Miestutkija Pasi Malmi kehottaa kaikkia miehiä ryhtymään profeministeiksi. Hän huomauttaa feminismin monialaisuudesta, joka mahdollistaa hänen mukaansa sen, että on mahdollista valita ne feministiset näkemykset, jotka itselleen soveltuvat. Malmi korostaa liberaalifeminismin ja hyvinvointivaltiofeminismin kannattavan naisten ja miesten tasa-arvoa mukaan lukien miehiin kohdistuvan syrjinnän poistaminen ja muistuttaa, että feminismin piirissä on esitetty laajamittaista arvostelua patriarkaattiteoriaa ja heterofobiaa kohtaan.[11]

Antifeminismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalaisia antisuffragetteja.

Antifeminismi on feminismin jonkin tai kaikkien muotojen vastustamista.[12] Sosiologi Michael Kimmel käsittelee katsausartikkelissaan yhdysvaltalaisia antifeministisiä tekstejä sekä 1800-luvulta että 1980-luvulta. Aineistona hän käyttää enimmäkseen journalistien ja muiden populaarikirjoittajien teoksia. Samantyyppiset argumentit ilmentyvät molemmilla aikakausilla. Esimerkkitapauksien sisältö on, että naisten rooli on olla lastentuottajia. Tällaista mielipidettä esitti esimerkiksi yhdysvaltalainen gynekologi George Gilder teoksessa Men and Marriage vuonna 1986. Kimmel mainitsee myös kolme (nyky-)tekstiä (1980-luvulta), jotka argumentoivat patriarkaatin välttämättömyyden puolesta. Lisäksi Kimmel tarkastelee muutamaa miesten huoltajuusoikeuksia puolustavien ruohonjuuritason poliittisten järjestöjen tekstejä. Osa näistä teksteistä vertailee miestä ja naista esimerkiksi elektroniin ja positroniin.[13]

Yhdysvalloissa antifeminismin käsitettä on joissain tapauksissa käytetty aseena feminismin sisäisissä kiistoissa. Feministit Camille Paglia, Christina Hoff Sommers, Jean Bethke Elshtain ja Elizabeth Fox-Genovese on leimattu toisten feministien taholta antifeministeiksi.[14][15] Naistutkija Daphne Patai ja Noretta Koertge sanovat, että tällä tavalla termiä ”antifeministi” käytetään tukahduttamaan akateeminen keskustelu feminismistä.[16] Paul Nathanson ja Katherine K. Young analysoivat kirjoissaan Spreading Misandry ja Legalizing Misandry feminismin inspiroimaa miesvihaa[17]. Christina Hoff-Sommersin mukaan feministinen miesviha johtaa suoraan naisvihaan: osa johtavassa asemassa olevista feministeistä vihaa naisten enemmistöä, joka rakastaa miehiä, Hoff Summers toteaa kirjassaan Who Stole Feminism: How Women Have Betrayed Women[18].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakusanat feminismi, naisasialiike teoksessa Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Definition of feminism noun from Cambridge Dictionary Online: Free English Dictionary and Thesaurus dictionary.cambridge.org. Viitattu 12.3.2012. (englanniksi)
  3. a b c d Hakusana Naisliike teoksessa Lasten kuvitettu tietosanakirja, s. 376. (Children’s illustrated encyclopedia.) Alkuteoksen toimituskunta: Muffy Dodson ym. Suomenkielisen laitoksen toimituskunta: Matti Kinnunen ym. Suomennos ja sovellus: Ilkka Rekiaro. Helsinki: Sanomaprint, 1993. ISBN 951-875-521-3.
  4. Miriam Williford, Bentham on the rights of Women
  5. Marie-Jean-Antoine-Nicolas Caritat, Marquis de Condorcet, On the Admission of Women to the Rights of Citizenship (1790), The First Essay on the Political Rights of Women. A Translation of Condorcet’s Essay “Sur l’admission des femmes aux droits de Cité” (On the Admission of Women to the Rights of Citizenship). By Dr. Alice Drysdale Vickery (with preface and remarks) (Letchworth: Garden City Press, 1912).
  6. a b c d e f g h Bonsdorff, Pauline von & Seppä, Anita 2002, Johdanto, s. 13–15.
  7. Hiltunen, Aiska & Korhonen, Liisa: Naisten koulut: Avaus naiserityiseen pedagogiikkaan, s. 53. Helsinki: Kansan sivistystyön liitto, 1995. ISBN 951-9455-48-5.
  8. a b Niemi, Johanna: Naisia, miehiä ja sukupuolia Tieteessä tapahtuu. 1/2013. Viitattu 10.6.2014.
  9. Lingard, Bob; Douglas, Peter (1999). Men engaging feminisms: pro-feminism, backlashes and schooling. Buckingham England: Open University Press, 192. ISBN 0-335-19818-X. 
  10. Kimmel, Michael S.; Mosmiller, Thomas E. (1992). Against the tide: pro-feminist men in the United States, 1776–1990: a documentary history. Boston: Beacon Press. ISBN 978-0-8070-6767-3. 
  11. Malmi, Pasi: Kymmenen syytä olla profeministi. Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi
  12. "Anti-feminist." The Oxford English Dictionary. 2nd ed. 1989
  13. Kimmel, Michael S.: "Men`s Responses to Feminism at the Turn of the Century". Gender & Society, 1987, 1. vsk, nro 3.
  14. Stacey, Judith (Summer 2000). "Is Academic Feminism an Oxymoron?". Signs 25 (Feminisms at a Millennium). 
  15. Kamarck Minnich, Elizabeth (Spring 1998). "Review: 'Feminist Attacks on Feminisms: Patriarchy's Prodigal Daughters'". Feminist Studies 24. 
  16. Patai, Daphne; Noretta Koertge (2003). Professing Feminism: Education and Indoctrination in Women's Studies. Lanham: Lexington Books. ISBN 0739104551. 
  17. Nathanson, Paul; Young, Katherine K. (2006). Legalizing misandry: from public shame to systematic discrimination against men. Montreal: McGill-Queen's University Press. ISBN 0-7735-2862-8. 
  18. Sommers, Christina Hoff (1995). Who stole feminism?: how women have betrayed women. New York: Simon & Schuster, 320. ISBN 0-684-80156-6. 

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Feminismi.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: