Syntipukki (vuoden 1935 elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Syntipukki
Ohjaaja Erkki Karu
Käsikirjoittaja Agapetus
Perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki Helsinki: Otava, 1930. (näytelmän kantaesitys: Suomen Kansallisteatteri 29.4.1930)
Tuottaja Erkki Karu
Säveltäjä Georg Malmstén
Kuvaaja Eino Kari
Leikkaaja Eino Kari
Lavastaja Carl Fager
W. Wahlroos
Koreografi Alexander Saxelin
Pääosat Kaarlo Kartio
Ester Toivonen
Jaakko Korhonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 7. huhtikuuta 1935
Kesto 93 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Katsojat 382 011
(vuoteen 1945 mennessä)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Syntipukki on suomalainen komediaelokuva vuodelta 1935. Elokuva perustuu Agapetuksen näytelmään Syntipukki (1930).

Elokuva kertoo omasta maitokaupasta haaveilevan Koikkalaisen eli Mussun edesottamuksista suuressa tavaratalossa valitusten vastaanottajana, syntipukkina[2]. Rakkautta väreilee tavaratalon kauniin myyjän Irjan ja pääjohtajan Vaaran välillä. Televisiossa Syntipukki esitettiin ensi kerran 13. helmikuuta 1979. Elokuva on mustavalkoinen. Miss Euroopalla Ester Toivosella on tässä elokuvassa ensimmäinen pääroolinsa[3].

Samasta näytelmästä on Matti Kassila ohjannut vuonna 1957 valmistuneen elokuvan Syntipukki (1957)[3].

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adalbert "Mussu" Koikkalainen perii yhdeksän tuhatta markkaa. Hän hakeutuu töihin tavaratalo Sampoon, jotta saisi työkokemusta havittelemaansa maitokauppaa varten. Rohdoskauppaosaston tasokas myyjätär Irja Salo saa valituksia asiakkailta. Hän ehdottaa, että Mussusta tehdään syntipukki, jonka piikkiin tavaratalossa sattuneet kömmähdykset pannaan. Irja sattuu tapaamaan myös Sammon pääjohtaja Vaaran, mutta ei tunne miestä vaan luulee tätä kauppamatkustajaksi. Mussu kyllästyy pian syntipukin rooliinsa, mutta ei pääse siitä heti eroo, sillä henkilökunnan päällikkö Aro huomauttaa häntä kahden viikon irtisanomisajasta.

Irja saa lisää huomautuksia. Hän keksii juonen: Mussu alkaa hänen pyynnöstään kertoa huhua, jonka mukaan pääjohtaja Vaara olisi nähty intiimissä tilanteessa Irjan kanssa. Näin Irja saa Aron kunnioittamaan itseään. Todellisuudessa Irja ei tiedä vieläkään kuka johtaja on. Hän pyytää Vaaraa ulos luullen miestä edelleen kaupparatsuksi. Irja ja Vaara rakastuvat toisiinsa. Seuraavana päivänä Vaara nimittää Mussun uudeksi henkilökunnan päälliköksi ja Arosta tehdään osto-osaston päällikkö. Mussu alkaa saman tien nöyryyttää vahtimestari Miettistä, jonka kanssa hänellä meni sukset ristiin jo hänen tullessaan Sampoon töihin. Kun Miettinen kertoo tilanteesta Vaaralle, tämä kumoaa nimitykset. Mussu haluaa yhä kiihkeämmin eroon työstään Sammossa. Hän paljastaa, että Vaarasta ja Irjasta kulkeva huhu on vailla totuuspohjaa.

Lopulta Irjalle paljastuu Vaaran henkilöllisyys. Pienen vastahangan jälkeen Irja suostuu Vaaran kosintaan. Mussun äiti puolestaan saapuu paikalle kartanonomistaja Ilolan kanssa ja kertoo heidän hankkineen maitokaupan. Vihdoin Mussu pääsee eroon Sammosta ja voi aloittaa työn omassa kaupassaan.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntipukin musiikista vastasi Georg Malmstén. Elokuvassa esitetään muun muassa iskelmä Lemmen liekki leimahtaa, jonka sanoitus on Erkki Karun.[3] Sen laulaa ravintolakohtauksessa Mary Hannikainen Dallapé-orkesterin säestyksellä. Sävelmän levyttivät Malmstén ja Greta Pitkänen vuonna 1934. Myöhemmin sen ovat levyttäneet muun muassa Ossi Malinen, Kivikasvot ja Finlanders[4].

Kuvausaika ja -paikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syntipukki kuvattiin kuudessa viikossa[3] tammi–maaliskuussa 1935 Helsingissä tavaratalo Stockmannilla ja sen ympäristössä. Myös studio-otot kuvattiin Stockmannilla.[5] Tavaratalo rahoitti elokuvaa auliisti.[6]

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaiskritiikissä Ilta-Sanomien kriitikko arvioi Syntipukin melko epäonnistuneeksi. Kirjoittajan mielestä elokuvakameran tarjoamia mahdollisuuksia ei ollut osattu hyödyntää. Uusi Suomessa kriitikko teilasi elokuvan alun liian hidastempoiseksi, mutta tähdensi: " --- virkeätä elävyyttä ja hauskaa tilannekomiikkaa on sittemmin aivan riittämiin ja filmi on kokonaisuudessaan hauska." Helsingin Sanomissakin kehuttiin elokuvan pirteyttä ja komiikkaa. Aikalaiskriitikot antoivat myönteistä palautetta Ester Toivoselle, jolle Irjan rooli oli ensimmäinen suuri rooli valkokankaalla. "Hänen filmiin tulonsa on ensimmäinen todellinen filmidebyytti meidän maassamme", eräs arvostelija kirjoittaa.

Vuoden 1994 televisioesityksen yhteydessä Ilta-Sanomien Timo Kuismin arvioi Syntipukin omalla tavallaan sangen hauskaksi, mutta auttamattoman kömpelösti toteutetuksi ja ala-arvoisesti leikatuksi.[7]

2000-luvulla Karun ohjaus arvioidaan Matti Kassilan samasta näytelmästä tekemään ohjaukseen verrattuna heikommaksi, kankeaksi tulkinnaksi.[6] Toinen kriitikkko luonnehtii huumoria jopa alkeelliseksi ja elokuvakerrontaa vielä sitäkin kurjemmaksi.[2] Elokuva oli kuitenkin yleisömenestys[3].

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan pohjana ollut Agapetuksen saman niminen näytelmä oli yksi kolmesta näytelmästä, joiden filmausoikeudet Suomen Filmiteollisuus hankki toimintansa alussa. Kaksi muuta olivat Minna Canthin Roinilan talossa (1935) ja Sam Sihvon Hevoshuijari (1943). Näytelmän kantaesitys oli Kansallisteatterissa huhtikuussa 1930. Näytelmää esitettiin myös Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Syntipukin filmatisoinnissa tapahtumapaikkoja laajennettiin Sammon tavaratalosta muun muassa päähenkilöiden koteihin ja kabaree-ravintolaan.[1]

Suomen Filmiteollisuus otti vasta toimintansa ensiaskeleita ja oli studiotta. Vuonna 1930 valmistunut huippumoderni Stockmann Helsingin Aleksanterinkadulla antoi henkilökuntansa ja tilansa ilmaiseksi SF:n käyttöön. Tavaratalo laski elokuvalle huomattavan mainosarvon[1] ja myös rahoitti elokuvaa runsaskätisesti.[6]

Koomikon uraansa aloittavalle Kaarlo Kartiolle ja Miss Eurooppa Ester Toivoselle Syntipukki oli ensimmäinen merkittävä elokuva.[6] Ansa Ikonen teki pienen sivuroolin myyjättärenä. Syntipukki oli yksi hänen kolmesta avustajatason elokuvatehtävästään ennen pääroolia komediassa Kaikki rakastavat (1935). Pienissä sivuosissa vilahtavat myös muun muassa Georg Malmstén, Uuno Montonen ja Laila Rihte.[1]

Syntipukki oli katsojien mieleen. Tuottajan osuus elokuvan pääsylipputuloista kohosi lähes puoleentoista miljoonaan markkaan.[1]

Matti Kassila ohjasi 1957 Syntipukista uuden version. Myös se on mustavalkoinen, nimiosassa Lasse Pöysti.[1]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Ester Toivonen  … Irja Salo  
 Kaarlo Kartio  … Frans Esko Ylermi Adalbert Koikkalainen, "Mussu"  
 Jaakko Korhonen  … pääjohtaja Vaara  
 Tyyne Jauri  … rouva Aro  
 Aku Käyhkö  … henkilökunnan päällikkö Aro  
 Tyyne Haarla  … rouva Ilola  
 Kaija Suonio  … rouva Koikkalainen  
 Heikki Välisalmi  … vahtimestari Miettinen  
 Mary Hannikainen  … balettitanssija ja valssi-iskusävelmän laulaja  
 Dallapé  … ravintolaorkesteri Georg Malmsténin johdolla  
 Olavi Suominen  … urheiluosaston myyjä  
 Ossi Korhonen  … rohdoskauppaosaston esimies  
 Ansa Ikonen  … leikkikaluosaston myyjätär  
 Uuno Montonen  … huonekaluosaston asiakas  
 Laila Rihte  … naisten alusvaateosaston myyjätär  
 Kaarlo Hiltunen  … mannekiini  
 Margarita Särkkä  … nainen pukunäytöksessä  
 Artturi Järviluoma  … mies ravintolassa  
 Eija Hiltunen  … nainen ravintolassa  
 Kyösti Käyhkö  … mies ravintolassa  
 Jaana Ylhä  … yksi ballerinoista  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen kansallisfilmografia 1, sivu 617
  2. a b KK: Syntipukki, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 15/2013 sivu 21
  3. a b c d e Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 15.4.2013
  4. Suomen äänitearkisto
  5. Suomen kansallisfilmografia 1, sivu 614
  6. a b c d Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 7.1.2012, sivu D 7
  7. Suomen kansallisfilmografia 1, sivut 616 ja 617

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]