Taikayö
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | William Markus |
| Käsikirjoittaja | Reino Helismaa |
| Tuottaja | Toivo Särkkä |
| Pääosat | Tuija Halonen Siiri Angerkoski Aku Korhonen Heikki Heino |
|
|
|
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
| Ensi-ilta | 12. marraskuuta 1954 |
| Kesto | 74 min |
| Kieli | suomi |
| Ikäraja | Suomessa Ei ikärajaa |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Taikayö on suomalainen tukkilaiselokuva vuodelta 1954. Vielä 1950-luvun keskivälin tuntumassa tukkilaiselokuvat olivat suomalaisten suuressa suosiossa. Taikayö on myös William Markuksen ensimmäinen itsenäinen ohjaus. Se perustuu Reino Helismaan sanoittamaan samannimiseen lauluun, joka nousi aivan uuteen suosioon elokuvan myötä.
Elokuva kuului aikoinaan SF:n 20-vuotisjuhlaohjelmistoon.
Elokuvan päähenkilöitä ovat tukkilaisten ruokakojua pyörittävä Amanda ja hänen sukulaistyttö Eliisa. Paikallinen kauppias ei pysty sietämään heidän ruokakojuaan ja yrittääkin vaikka mitä sen nujertamiseksi tukkilaispäällikön avustuksella.
Paikalle saapuvat karjalaiskauppias Verneri Jokainen ja nuori kulkuri Olavi Haggren alias Olavi Hakki. Jälkimmäinen ihastuu Eliisaan, ja saadaankin selville että Verneri oli ennen Amandan kadonnut sulhanen. Ajan myötä huomataan, ettei Olavikaan niin tavallinen kulkuri olekaan.
[muokkaa] Näyttelijätietoa
Elokuvan pienissä rooleissa on monia myöhempien aikojen kuuluisuuksia, etenkin Pentti Siimes Oswald Haggrenina. Tauno Söder nähdään uransa ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Sivurooleissa nähdään mm. Leo Riuttu ja Masa Niemi.
[muokkaa] Näyttelijät
| Tuija Halonen | ... Eliisa |
| Siiri Angerkoski | ... Amanda Pilvinen, "Mandi" |
| Aku Korhonen | ... kyläkauppias Verneri Jokainen |
| Heikki Heino | ... kulkuri Olavi Haggren eli Olavi Hakki |
| Pentti Siimes | ... Oswald Haggren |
| Eero Kosteikko | ... Kiiveri, tukkipomo |
| Tauno Söder | ... ylioppilastoveri |
| Uljas Kandolin | ... kauppias Georg D. Remander, "patruuna" |
| Artturi Laakso | ... senaattori Arnold Haggren |
| Anton Soini | ... Liippanen |
| Armas Jokio | ... Sutki |
| Stig Törnroos | ... sirkuksen päätirehtööri |
| Leo Riuttu | ... yliopiston rehtori |
| Hannes Veivo | ... Samsonoff |
| Paavo Hukkinen | ... 2. pokerinpelaaja |
| Annikki Linnoila | ... Saima Pilvinen |
| Veikko Linna | ... Salomon Pilvinen |
| Jalmari Parikka | ... tukkilaisia |
| Eino Noponen | ... tukkilaisia |
| Masa Niemi | ... Mr. Small |
| Rainer Karvinen | ... ylioppilas |
| Kaarlo Wilska | ... 1. pokerinpelaaja |
| Kaarlo Saarnio | ... vahtimestari Jönsson |
| Evald Terho | ... miespalvelija Joonas |
| Edvin Kajanne | ... tukkilainen |
| Katri Linna | ... sirkusyleisö |
| Fiinu Autio | ... sirkusyleisö |
| Irja Kuusla | ... sirkusyleisö |
| Toivo Sahlström | ... sirkusavustajia |
| Arttu Suuntala | ... sirkusavustajia |
| Sointu Kouvo | ... sirkusyleisöä |
| Anu Kilpiö | ... sirkusyleisöä |
| Vilho Kekkonen | ... sirkusyleisöä |
| Anna-Liisa Taivainen | ... sirkusyleisöä |
| Esko Väänänen | ... sirkusyleisöä |

