Pekka ja Pätkä neekereinä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pekka ja Pätkä neekereinä
P ja p neekereina moviepost.jpg
Ohjaaja Aarne Tarkas
Käsikirjoittaja Reino Helismaa
Tuottaja T.J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Kuvaaja Osmo Harkimo
Olavi Tuomi
Leikkaaja Elmer Lahti
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Armas Jokio
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 11. maaliskuuta 1960
Kesto 77 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka ja Pätkä mestarimaalareina
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekka ja Pätkä neekereinä on Aarne Tarkaksen ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama Pekka Puupää -sarjan 13. ja viimeinen elokuva vuodelta 1960. Elokuva kuuluu Suomen Filmiteollisuuden tuotantoon.[1]

Kritiikissä todetaan, että elokuva testaa korrektiutta, mutta nimi ei ollut aikanaan provosoiva sillä tavalla kuin se nykykatsojan silmissä on.[2] Helsingin Sanomien toimittaja Arto Pajukallion mielestä "itse elokuva kuitenkin henkii ajattelematonta rasismia". Kriitikko nostaa esiin elokuvan merkittävänä hetkenä kohtauksen, jossa Pätkä roikkuu kellotornin viisareissa, ja kiittää sen toteutusta. Pätkää esittänyt Niemi teki itsemurhan pari kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen.[3] Elokuvassa on katsojan iloksi runsain määrin Aku Ankka -lainoja.[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Esa Pakarinen  … Pekka Puupää  
 Masa Niemi  … Pätkä  
 Siiri Angerkoski  … Justiina  
 Armas Jokio  … talonmies Pikkarainen  
 Anja Hatakka  … Sirpa Lahtinen  
 Toivo Mäkelä  … tohtori Pujoparta  
 Tommi Rinne  … Ville Tinttinen  
 Pentti Irjala  … päätoimittaja Körmy  
 Pentti Viljanen  … ravintolanjohtaja Kolperi  
 Maija Karhi  … tietokilpailija  
 Ossi Elstelä  … Pullapitko Oy:n omistaja  
 Kaarlo Wilska  … herra Mölperi / Pupun toimittaja  
 Uljas Kandolin  … herra Mötiäinen  
 Varma Lahtinen  … Mattsonska  
 Irja Kuusla  … Lunkreenska  
 Annikki Linnoila  … Linkreenska  
 Leo Jokela  … Puli-Ville  
 Solmu Mäkelä  … taikuri  
 Aarne Laine  … isännöitsijä Hermann Kammonen  
 Anton Soini  … ilmapallokauppias  
 Veikko Linna  … Pätkän lyömä mies kadulla  
 Eila Pienimäki  … iskelmäsolistit  
 Eila Pellinen  … iskelmäsolistit  
 Vihtori Välimäki  … Albert, assistentti  
 Vilho Ruuskanen  … konstaapeli  
 Arttu Suuntala  … Arska / Henkka  
 Leo Lastumäki  … tupakan pummaaja  
 Issi Schaibel  … pomo  
 Einari Ketola  … rikollisliigan jäsen  
 Esko Salminen  … Olli  
 Fiinu Autio  … Matilda-täti  
 Kalevi Hartti  … toimittaja Pekan ovella  
 Göran Schauman  … valokuvaaja  

Juoniselostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekka ja Pätkä livistävät tiskien äärestä mennäkseen kilpailijoiksi television tietokilpailuun. Kaksikko vastaa vahingossa oikein kaikkiin kysymyksiin, mutta Justiina näkee heidät televisiosta ja käy kiskomassa pois studiosta ennen kuin palkintorahoja ehditään antaa. Vihainen Justiina lähtee maalle sukuloimaan, mutta Pekka ja Pätkä eivät silti voi poistua asunnostaan kuin ikkunan kautta, koska kaksikon suututtama talonmies Pikkarainen on leiriytynyt heidän ulko-ovensa eteen.

Pekka ja Pätkä menevät hullun tiedemiehen luo luettuaan lehdestä, että tämän keksimä kone kertoo mihin ammattiin ihminen parhaiten soveltuu. Koneen mukaan Pekalla ja Pätkällä on edessään loistava tulevaisuus "neekereinä". Kaksikko mustaa itsensä kenkälankilla ja menee koe-esiintymään hienoon yökerhoon. Temppu on vähällä onnistua, kunnes lauenneen palohälyttimen ruiskuttama vesi huuhtoo lankit heidän naamoistaan ja he joutuvat pakenemaan paikalta.

Tajuttuaan mitä kone oikeasti tarkoitti ("lehtineekeriä") Pekka ja Pätkä menevät aikakauslehti Pupun toimitukseen. Päätoimittaja lupaa heille paikat reporttereina jos Pätkä hyppää lentokoneesta ilman laskuvarjoa. Pätkä myös tekee tämän, tosin lentokone on tukevasti maassa. Reporttereina he sotkeutuvat välittömästi rikollisjoukkioon ja sekä vangitsevat sen (vahingossa) että saavat lehdelleen skuupin. Puupäät ansaitsevat tapauksesta hyvät rahat, ja myös tietokilpailupalkinto toimitetaan heille. Elokuvan loppuhuipennuksessa talonmies Pikkarainen jahtaa Pätkää yli kattojen, ja Pätkä jää takistaan roikkumaan valtavan tornikellon viisariin, kunnes putoaa kadulle asetetuille patjoille.

Elokuvan taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. Puupää-elokuvan jälkeen ohjaaja Armand Lohikoski ehdotti SF:n johtajalle T. J. Särkälle poliittista satiiria nimeltä Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä. Lohikoski oli laatinut käsikirjoitusluonnoksen, jossa Pekka ja Pätkä perustavat Puupäiden Puolueen ja pyrkivät eduskuntaan. Särkän mielestä moinen huumori oli sopimatonta ja yhteiskuntaa halventavaa, joten hän syrjäytti Lohikosken seuraavan Puupään tuotannosta. Tilalle tuli Aarne Tarkas.

Elokuvan kantava vitsi, joka saattaa tuottaa hankaluuksia useimmille nykykatsojille, perustuu siihen, että sen valmistumisaikana toimittajia kutsuttiin "sanomalehtineekereiksi" (nimityksen juurista enemmän artikkelissa neekeri). Kone siis suosittelee Pekalle ja Pätkälle toimittajantyötä, mutta he käsittävät sen aluksi väärin. Neekeriteema on poikinut elokuvalle myöhemmin syytöksiä rasismista, mutta toisaalta se kuvastaa tapaa, jolla mustaihoisiin sotien jälkeisessä Suomessa suhtauduttiin. Yökerhon omistaja on haltioissaan "englantia" puhuvista tummaihoisista muusikoista, koska he toisivat hänen ravintolalleen kansainvälistä leimaa. Kaksi "surinasussua" puolestaan putoaa ihastuksesta polvilleen nähdessään kadulla "oikeita neekereitä". Elokuvassa on viittauksia myös muihin aikansa muoti-ilmiöihin: televisio ja tietokilpailut olivat uusinta uutta Suomessa, Pätkän lentokonehyppy puolestaan viittaa sensaatioreportteri Usko Santavuoreen joka selosti radiossa oman laskuvarjohyppynsä.

Pekka ja Pätkä neekereinä oli yleisömenestykseltään sarjan huonoin. Se jäi viimeiseksi Puupää-elokuvaksi, sillä Pätkän esittäjä Masa Niemi teki itsemurhan pian elokuvan valmistumisen jälkeen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kansallisfilmografia. 6 : 1957-1961. Helsinki: VAPK-kustannus, 1991. ISBN 951-37-0116-6.
  2. a b Päivän elokuvia, Tv-maailma, 13/2012 sivu 17
  3. Arto Pajukallio, Elokuvat, Helsingin Sanomat 3.4.2012, sivu D 7
  4. Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 2.4.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]