Pinsiön parooni
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Edvin Laine |
| Käsikirjoittaja | Juha Nevalainen |
| Perustuu | Leena Härmän näytelmään Pinsiön parooni (1960) |
| Tuottaja | T. J. Särkkä |
| Säveltäjä | Heikki Aaltoila |
| Kuvaaja | Olavi Tuomi |
| Leikkaaja | Elmer Lahti |
| Lavastaja | Aarre Koivisto |
| Pääosat | Eero Roine Eino Kaipainen Mirjam Novero Liisa Roine Seppo Mäki Kirsti Saraheimo |
|
|
|
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus SF Oy |
| Ensi-ilta | 1962 |
| Kesto | 89 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Pinsiön parooni on Edvin Laineen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1962. Elokuva perustuu Leena Härmän näytelmään Pinsiön parooni (1960).
Elokuva kertoo ahtaasti kasarmissa asuvasta Nurmen työläisperheestä. Perhe rakentaa hartiapankilla ja talkoovoimin iltaisin omaa kotia. Esteeksi kuitenkin nousee, etteivät Nurmet saakaan odottamaansa aravalainaa.[1]
Kriitikko toteaa arviosssaan, että elokuva on kuivakiskoista filmattua teatteria muutamia roolisuorituksia lukuun ottamatta. Niistä hän mainitsee Eero Roineen vaarinhahmon, Elna Hellmanin Moisioskan ja Elsa Turakaisen Holopaiskan.[2]
Näyttelijät [muokkaa]
| Näyttelijä | ... Rooli |
| Eero Roine | ... Taavetti Nurmi, vaari, "Pinsiön parooni" |
| Eino Kaipainen | ... luottamusmies Heikki Nurmi |
| Mirjam Novero | ... Liisa Nurmi |
| Liisa Roine | ... Ritva Nurmi |
| Seppo Mäki | ... Pasi Nurmi |
| Kirsti Saraheimo | ... Pirkko Nurmi |
| Elna Hellman | ... Eeva Moisio |
| Elsa Turakainen | ... Lyyti Holopainen, oik. Saara Lydia Lindfors |
| Olavi Ahonen | ... Toivo Moisio, "Topi" |
| Tapio Hämäläinen | ... Kalle Holopainen |
| Matti Ranin | ... merkonomi Pauli Hirvonen |
| Orvokki Huhtikangas | ... Anne |
| Leo Lähteenmäki | ... työnjohtaja Järvelä |
| Aarne Laine | ... kunnanvirkailija Lehtiö |
| Kunto Karapää | ... Pauli Metsälä |
| Kaarlo Wilska | ... posteljooni Ahonen |
| Einari Ketola | ... torikauppias |
| Lasse Hellman | ... teknikko Mikkola |
| Hannes Veivo | ... työmies Mäensivu |
| Stig Fransman | ... nuori mies kadulla |
| Heimo Karppinen | ... hattuaan nostava mies kadulla |
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Yle.fi/Ohjelmat
- ↑ Päivän elokuvia, Tv-maailma, 24/2012 sivu 13