Fjodor Dostojevski

Wikipedia

Fjodor Dostojevski
Syntynyt	11. marraskuuta (J: 30. lokakuuta) 1821 Moskova, Venäjän keisarikunta
Kuollut	9. helmikuuta 1881 (59 vuotta) (J: 28. tammikuuta) Pietari, Venäjän keisarikunta
Ammatit	kirjailija
Kansallisuus	Venäjän keisarikunta
Aikakausi	1844–1881
Ensiteokset	Köyhää väkeä (1844)

Fjodor Mihailovitš Dostojevski (ven. Фёдор Михайлович Достоевский ( kuuntele ääntämys^?), 11. marraskuuta (J: 30. lokakuuta) 1821 Moskova – 9. helmikuuta (J: 28. tammikuuta),^[1] 1881 Pietari) oli venäläinen kirjailija. Dostojevskia pidetään yleisesti yhtenä romaanitaiteen suurista klassikoista.

Sisällysluettelo 1 Elämä ja kirjallinen ura 2 Teemoja 3 Teokset 3.1 Romaanit 3.2 Novelleja 3.3 Suomennoksia 4 Kirjallisuutta 5 Lähteet 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä ja kirjallinen ura

Fjodor Dostojevski syntyi Moskovassa 1821 toisena lapsena lopulta seitsenlapsiseen perheeseen. Dostojevskin isä Mihail työskenteli köyhäintalossa lääkärinä, ja äiti Maria oli kauppiassukua. Dostojevskin kerrotaan sairastaneen epilepsiaa, ja hän sai ensimmäisen kohtauksensa jo seitsenvuotiaana. Dostojevskin ollessa 15-vuotias hänen äitinsä kuoli, ja isä lähetti Fjodorin ja perheen vanhimman pojan Mihailin Pietariin opiskelemaan.

Dostojevski julkaisi ensimmäisen teoksensa, romaanin Köyhää väkeä, vuonna 1846. Siihen asti Dostojevski oli opiskellut sotakoulussa insinööriksi, mutta hän jätti sotilasuran saavutettuaan kirjailijana kuuluisuutta. Tosin seuraava teos, samana vuonna ilmestynyt Kaksoisolento, ei saavuttanut aikalaisten ymmärrystä. Dostojevski yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi.

Dostojevski oli poliittisesti valveutunut ja kuului nuoruudessaan muun muassa Ilja Petroševskin sosialistisiin fourieristeihin, minkä johdosta hänet vuonna 1849 vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Viime hetkellä hänet kuitenkin armahdettiin ja lähetettiin vankileirille Siperiaan. Siellä hänestä tuli puhdas kansallismielinen ja konservatiivi. Dostojevski vapautui vankileiriltä vuoden 1854 alussa, mutta vasta vuonna 1859 hän palasi vaimonsa Maria Isajevan ja ottopoikansa Pavelin kanssa Pietariin. 1860-luvun alussa Dostojevski toimitti yhdessä veljensä kanssa aikakauslehti Vremjaa (Aika), jossa ilmestyivät jatkokertomuksina myös hänen romaaninsa Muistelmia kuolleesta talosta (1860) ja Sorrettuja ja solvattuja (1861).

Vuonna 1864 Dostojevskin vaimo ja pian myös veli kuolivat. Dostojevski eli surun vallassa kykenemättä kirjoittamaan, ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Dostojevski pakeni suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta sortui uhkapeliin ja menetti loputkin rahansa. Paetakseen heikkoa rahatilannettaan Dostojevski alkoi kirjoittaa uutta teosta Rikos ja rangaistus, joka julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Samaan aikaan Dostojevskin yllä leijui myös uhka menettää teostensa oikeudet kustantajalle seuraavaksi yhdeksäksi vuodeksi, joten kirjailijan oli kirjoitettava vauhdilla myös toinen teos Pelurit. Kirjoituspaineiden alla Dostojevski otti avukseen nuoren pikakirjoittajan, Anna Grigorjevna Snitkinan, josta vuonna 1867 tuli hänen toinen vaimonsa. Liitto oli onnellinen. Välttääkseen tulojensa luovuttamisen velkojille Dostojevskit asuivat vuodet 1867–1871 ulkomailla ja kävivät vain harvoin Venäjällä. Matkoillaan kirjailija viimeisteli teoksensa Idiootin, joka ilmestyi vuonna 1868 mutta jonka arvostelijat haukkuivat kovin sanoin, osittain Tolstoin Sodan ja rauhan vietyä suurimman huomion. Dostojevskin teos saavutti muiden teostensa tavoin mainetta vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Dostojevskin viimeiset vuodet olivat tuotteliaita, ja niiden aikana valmistuivat muun muassa Riivaajat (1872) ja Karamazovin veljekset (1880), joka kuitenkin jäi kesken ja jota on pidetty toisaalta hänen kaikista vaikeimpana ja raskaimpana, toisaalta nerokkaimpana teoksenaan. Kirjailija sai tunnustusta myös hallitsijalta. Aleksanteri II kutsui Dostojevskin 1878 vierailemaan hovissa, ja vuonna 1880 Dostojevski sai kunnian pitää puheen Puškinin patsaan avajaisissa Moskovassa. Vaikka Dostojevski oli kotimaassaan tunnettu jo elinaikanaan, varsinaisen maailmanlaajuisen kuuluisuuden hän kuitenkin saavutti vasta kuoltuaan. Dostojevski kuoli 28. tammikuuta 1881 Pietarissa.

[muokkaa] Teemoja

Suurta osaa Dostojevskin kirjoista voi pitää vakavina tutkielmina ihmismielestä. Se oli hänen vahvuutensa: hän onnistui kirjoittamaan tarkasti ihmismielen sairaista puolista. Mustavalkoisuus on kaukana hänen ihmiskuvauksistaan: paatuneimmasta rikollisestakin hän pyrki löytämään jotain hyvää. Hänen kevyemmät tekstinsä kuten Valkeat yöt, jotka jopa sisältävät runsasta huumoria ja pakinoita, on kaikki kirjoitettu ennen hänen vankilatuomiotaan.

Kristinusko: Karkotuksensa jälkeen Dostojevski oli kiihkeä kristitty ortodoksi, mutta ei perinteinen moralisti. Hän käsittelee kirjoissaan monesti kristillisiä arvoja ja lähes aina kirjojen päähenkilöt pelastuvat kärsimyksen ja katumuksen kautta. Selvästi katumuksen ja kärsimyksen teema tuntuu Rikoksessa ja rangaistuksessa.

Lapset: Dostojevski käyttää lapsia ja lasten kärsimystä yleisenä kristittynä teemana viattomien kärsimyksestä. Tämän kärsimyksen hän selittää ainoastaan ihmisten pahuudella ja järjettömyydellä. Sen sijaan kirjojen lasten tulee kasvaa ja oppia pääsemään arvistaan yli.

Kansallismielisyys ja konservatismi: Riivaajissa ja Kellariloukossa Dostojevski pilkkasi uudistusmielisiä suorasti ja epäsuorasti – lisäksi Dostojevski sekä ennen vankilaa että sen jälkeen pilkkasi eräitä liberaaleja aikalaiskirjailijoitaan jatkuvasti. Yhtenä esikuvanaan Dostojevski piti Gogolia. Viitaten aikansa venäläisiin kirjailijoihin Dostojevski sanoi: ”Olemme kaikki tulleet Gogolin 'Viitan' alta”. Gogolin vaikutus näkyy Dostojevskin tummasävyisissä romaaneissa.

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Romaanit

• Köyhää väkeä (Бедные люди, 1844)
• Kaksoisolento (Двойник: Петербургская поэма, 1846)
• Netotška Nezvanova (Неточка Незванова, 1849)
• Vanhan ruhtinaan rakkaus (Дядюшкин сон, 1859)
• Narri kartanon valtiaana (Село Степанчиково и его обитатели, 1859)
• Muistelmia kuolleesta talosta (Записки из мертвого дома, 1860)
• Sorrettuja ja solvattuja (Униженные и оскорбленные, 1861, suom. myös nimellä Alistetut ja loukatut)
• Ilkeä tapaus (Скверный анекдот, 1862)
• Kirjoituksia kellarista (Записки из подполья, 1864, suom. myös nimellä Kellariloukko)
• Rikos ja rangaistus (Преступление и наказание, 1866)
• Pelurit (Игрок, 1867)
• Idiootti (Идиот, 1868)
• Riivaajat (Бесы, 1872)
• Keskenkasvuinen (Подросток, 1875)
• Karamazovin veljekset (Братья Карамазовы, 1880)

[muokkaa] Novelleja

• ”Herra Prohartsin (Господин Прохарчин, 1847)
• ”Valkeat yöt (Белые ночи, 1848)
• ”Rehellinen varas” (Честный вор, 1848)
• ”Heikko sydän” (Слабое сердце, 1848)
• ”Krokotiili” (Крокодил, 1864)
• ”Ikuinen aviomies” (Вечный муж, 1870)
• ”Naurettavan ihmisen uni” (Сон смешного человека, 1877)

[muokkaa] Suomennoksia

• Köyhää väkeä. (Bednyje ljudi, 1844.) Suomentanut Martti Anhava. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22288-0.
• Netotška Nezvanova: Nuoren naisen tarina. (Netotška Nezvanova, 1849.) Suomentanut Veikko Koivumäki. Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-133-6.
• Vanhan ruhtinaan rakkaus. (Dâaûškin son, 1859.) Suomentanut Juhani Konkka. 5. painos (1. painos 1939). Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4841-8.
• Narri kartanon valtiaana. (Selo Stepantšikovo, 1859.) Suomentanut Juhani Konkka. Kansankulttuuri, 1956.
• Muistelmia kuolleesta talosta. (Zapiski iz mertvogo doma, 1860.) Suomentanut Lea Pyykkö. 6. painos (1. painos 1973). Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5050-6.
• Rikos ja rangaistus. (Prestuplenije i nakazanije, 1866.) Suomentanut Olli Kuukasjärvi. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21650-6.
• Peluri. (Igrok, 1867.) Suomentanut Olli Kuukasjärvi. Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23285-8.
• Karamazovin veljekset. (Bratja Karamazovy, 1880.) Suomentanut Martti Anhava. Otava, tulossa.
• Kirjailijan päiväkirja. (Dnevnik pisatel’â 1873–1881.) Valikoiman toimittanut ja suomentanut Olli Kuukasjärvi. Otava, 1996. ISBN 951-1-13754-9.
• Talvisia merkintöjä kesän vaikutelmista. (Zimnie zametki o letnih vpetšatlenijah, 1863.) Pieniä kuvia matkan varrelta (Malenkie kartinki (v daroge), 1874.) Suomentanut Tiina Kartano. Eurooppalaisen Filosofian Seura, 2009. ISBN 978-952-5503-35-7.

Otava julkaisee lähivuosina Dostojevskin keskeisen tuotannon uusina suomennoksina. Suomentajina toimivat Martti Anhava ja Olli Kuukasjärvi.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Troyat, Henri: Dostojevski. (Dostoiëvsky, 1940.) Suomentanut Kaj Kauhanen. Jyväskylä: Gummerus, 1963 (4. painos 2000). ISBN 951-0-24628-X.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Dostojevski-museo (englanniksi)